Kesken ylioppilaskirjoituksiin luvun kaksi poikaa saa ajatuksen länsimaisen elämänmenon hylkäämisestä ja muutosta maaseudulle autiotaloon. Kevyestä heitosta alkanut ajatus ei jätä rauhaan, ja askel askeleelta pojat päätyvät toteuttamaan suunnitelmansa. Pojista tulee maanviljelijöitä, kalastajia ja metsästäjiä.

Olavi tulee pyörällä pihaan. Menen sukkasillani kuistille.

– Terve.

 Olavi nostaa rukkasta.

Pidän ovea auki, että Olavi pääsee sisälle. Olavilla on pitkävartiset nahkasaappaat. Tuommoisia on mustalaisilla.

– Ei oikein luvut suju, valitan.

– Ei minullakaan, ei yhtään huvittais lukea.

Tuo tuntuu helpottavalta kuulla. Olin ajatellut, että Olavi olisi lukenut kovastikin.

Olavi nostaa historiankirjansa pöydälle. Tuossa vasta luettavaa, katson Olavin korkeaksi nousevaa kirjakasaa. Itse aion kirjoittaa fysiikan ja kemian ja kirjat ovat huomattavasti ohuempia.

Kahvittelemme ja juttelemme. Annamme hyvän lukuajan kulua. Että voi olla elämää, tällaistakin, että vain olemme. Saako sitä näin vain olla? Naapurin koira-aitaus on paksun lumikinoksen alla. Matalalla paistava tammikuun aurinko lämmitti hieman kasvoja ikkunalasin lävitse.

– Haluaisin olla enemmän ulkona, sanon, – joka päivä, nähdä, kun vuodenajat vaihtuvat. Syksystä haluaisin nähdä sen kun järvi jäätyy – juuri hetken kun veden pinta on jähmettynyt liikkumattomaksi. Aina kun menimme mummolaan järvi oli jo jäässä ja siellä oli lunta. Paitsi yhden kerran jää oli ihan mustaa ja liukasta. Menimme rantaan, kuului vaikka minkälaista moukunaa ja ujellusta kun se jää pakkasessa halkeili. Menimme luistimilla jäälle. Jään alta kumotti pohjaa ja näkyi liikkumattomia vesikasveja. Se jää oli hirmu tasainen ja liukas, niin kuin paras jää jäähallissa, mutta sitä jatkui joka suuntaan. Pääsimme luistelemalla hetkessä järven vastarannalle, sinne kestää kesällä soutaa ainakin tunti. Huosiusniemen syvänteen kohdalla huimasi kun ajatteli, että alla oli kymmeniä metrejä vettä. Kun tultiin takaisin rantaan niin siinä jään alla, aivan matalassa, rantapengertä vasten oli matikka.

– Oisitte kolkannu.

– Niin me yritettiinkin, mutta ei ollut mitään millä lyödä. Olisi pitänyt olla iso puunuija. Semmoisen voisi tehdä ja kulkea sen kanssa rantoja pitkin.

 – Keväällä haluaisin nähdä kun on rantapore. Tiiätkö, semmonen sula paikka rannassa, siitä voi pyytää katiskalla haukia. Niitä saa hyvin.

 Ajattelin mielessäni lämmintä toukokuun päivää. Tuulisi ja sinisellä taivaalla olisi valkoisia pilviä. Maalta olivat lumet jo lähteneet. Ruoho oli kellanvalkoista, kuollutta. Jää mennyt mustaksi ja hileiseksi. Rantaa vasten oli sulapaikkoja. Siihen katiska laitettaisiin, ja sieltä tulisi jänteväkylkisiä haukia, virkeitä kaloja kylmästä vedestä.

– Minun ukki on ollut ammattikalastajana Oulujärvellä, Olavi sanoo.

– Ei semmosella voi nykyään elää. Pelkät vehkeet maksaa tuhansia.

– Ei rahaa tarvitsisi niin paljon, jos ei olisi autoa ja voisi asua maalla, Olavi sanoo.

– Maalla asuminen on kyllä halpaa. Siellä on paljon autiotaloja, joissa ei asu kukaan, ja ne lahoaa kun ne on kylmillään. Joku voisi antaa ilmaiseksikin asua, kun pitäisi vaan paikkoja kunnossa. – Viime keväänä, kun menimme Elimyssalolle, ajoimme alueelle etelän suunnasta Hukkajärventien kautta. Emme tienneet, oliko Juntintietä pidetty talvella auki. Ajateltiin, että käydään kysymässä jostain talosta. Katsoimme kartasta, että siinä lähellä oli talo, se oli Hamaravaara muistaakseni. Kapea tie nousi vaaran rinnettä ylöspäin ja päätyi pihapiiriin. Siinä oli semmonen puolitoistakerroksinen rintamamiestalo, navetta ja joku piharakennus. Nousin autosta ulos.  Heti se piha oli semmoinen hiljanen ja rauhallinen. Kävelin talon eteen ja aloin nousta portaita. Tömistin saappaista lunta puisia porraslautoja vasten. Harja nojasi ovenpieleen. Otin sen ja pyyhkäisin kumpparinkärkiä. Oli lauha kevättalven päivä.

Katsoin ylimmältä porrasaskelmalta taakseni. Siinä oli navetta, lumeen tallautuneet polut, pienet pellot ja kuusikkoa peltojen takana. Minulla tuli siinä joku voimakas tunne. Se oli surumielinen, mutta jotenkin hyvä. Kopsautin ulko-oveen ja aukaisin. Tulin viileään kuistiin. Ikkunalaudalla oli pelargonioita. Niissä ei ollut lehtiä, pelkät vihertävät rangat. Kopsautin seuraavaan oveen ja aukaisin. Tulin pimeään eteiseen. Siinä oli kolme ovea valittavana. Koputin yhteen. Kuulin jotain sanottavan ja raotin ovea. Se oli pirtin ovi. Vanha mies ja nainen istuivat pöydän ääressä, olivat syömässä lihakeittoa. Pöydässä oli kori, jossa oli juuri paistettuja piirakoita. Suuri hopean värinen leivinuuni hohkasi lämpöä. Lattialla oli räsymattoja ja kiikkutuolissa musta kissa raanun päällä.  Tuntui, että siinä oli sellainen maailma, joka heti meni minuun sisälle. Ajattelin, että voisikohan siihen taloon tulla kesällä rengiksi. Samalla se ajatus, että olisi siellä noiden tuntemattomien ihmisten kanssa, vähän niin kuin jumissa, tuntui jotenkin hankalalta. Ja ei kai niitä renkejä enää ole olemassakaan.

Lähdimme ulos. Emme olleet lukeneet Ajamme pyörillä ja juttelemme. Puhumme siitä maalla-asumisasiasta. Entä jos todella kyselisimme niitä autiotaloja? Voisiko niitä saada vuokralle ja voisiko vuokran maksaa työllä?

Kummallisesti tämä asia on nyt niin voimakas, että alkoi tuntua, että se maalle muutto taitaa tosiaan olla edessä. Emme voi vain puhua näin ja kuitenkin jatkaa elämäämme kaupungissa. Muuten kaikelta ajattelulta menee pohja. Minua alkaa jo vähän arastuttaa. Tämä asia pyrkii niin kuin ryöstäytymään teoiksi. Mutta mikä on vaihtoehto? Asua tällaisessa lähiössä. Kävisi töissä ja olisi kuukauden kesäloma. Se tuntuu mahdottomalta, vielä mahdottomammalta.

– Ota koira tuosta, metsästyskoiraksi, Antin isä sanoo, kun kuulee että olen maalle muuttamassa.

– Minä voisin kyllä ottaakin, mutta kun ei ole semmoista sopivaa paikkaa vielä löytynyt, sanon hymyillen ja koiran turkkia rapsutellen.

– Otat nyt tai annan muille.

Sanoi jotenkin ilkeän tuntuisesti. Onko tässä nyt kuitenkin niin, että se maalle muutto ei toteudu? Että jään asumaan kaupunkiin ja syksyllä menen opiskelemaan? Ei. Sitä vaihtoehtoa ei ole. Sama minun on tuo koirakin silloin ottaa.

Kävelen talosta kohti maantietä. Väistelen lätäköitä. Kanssani on pystykorvan penikka, kaulassa ohut punainen panta, pätkä valkoista pakettinarua hihnana.

Kun olemme näkymättömissä pysähdyn ja sanon koiralle:

 – Nyt sen talon on sitten löydyttävä.

Matkustan postiautossa Lentiiraan, mummolaani. Vepsu matkustaa tavaratilassa auton takaosassa. Pelkään koiran pissaavan sinne.

Kuljettaja avaa peräluukun oven. Vepsu hyppää heti ulos. En näe sisällä poikkeavaa. Kuski läimäyttää oven kiinni.

– Hyvä Vepsu, hyvä. Pörrötän koiran turkkia.

Koira hamuaa naskalihampaillaan kämmenselästäni.

– Elä pure hölmö.

 Vepsu on kiva. Mutta minun oloni ei ole kevyt. Minua kalvaa huoli. Kaikki tuntuu nyt vaikealta. Huoleton, tuttu elämä ei tule takaisin. Olen täällä etsimässä sitä ihmeen autiotaloa. Muut lukevat nyt ylioppilaskirjoituksiin ja kohta pääsykokeisiin. Miten pääsen tästä tilanteesta pois? En kai minä voi vain mennä takaisin vanhaan. On nyt tämä koirakin. Haluaisinko minä takaisin? Tuntuu vain, että siellä ei ole minulle tietä, jota voisin mennä eteenpäin.

Tulen mummolan pihaan. Eno ei ole kotona. Avain löytyy entisestä paikasta piharakennuksesta.

Kuljen tyhjässä asunnossa. Katson olohuoneen ikkunasta järvelle. Rinnassa on painon tunne ja pitää vetää syvään henkeä. Mihin minä nyt oikein yritän? Mahdotonta tämä taitaa olla. Yksi talo meillä olisi tiedossa. Se on Paltamossa, mutta se on aivan Viitostien varressa. Kalastamaan siitä pystyisi, mutta talon uunia ei ole lämmitetty vuosiin, eikä sen kunnosta ole tietoa.

Mutta ei se ole tämä uunikaan, vaan koko asia. Miten me nyt tähän näin yhtäkkiä jouduttiin?

Johdattelen Vepsun tyhjään navettaan. Kun se on sisällä, laitan oven kiinni ja säppiin. Koira alkaa ulista ja uikuttaa. Pahalta kuulostaa, mutta ei kai se tuonne kuole. En minä voi koiraa sisällekään jättää, pissii se sinne.

Otan enon pyörän navetan seinustalta ja lähden hiekkaista, kapeaa pihatietä. Mitä teet? kysyn itseltäni. Etsin autiotaloa.

Ajan Petäjäniemen lomakylään. Siellä on jonkun Punainen tupa ja perunamaa -hankkeen sihteeri. Hankkeen tarkoituksena on edistää maalle muutoa ja heillä pitäisi olla koottua tietoa tällä alueella olevista autiotiloista.

Sihteeri on nuori nainen. Hänen nimensä on Sari. Saan vaivoin kakistettua, mitä etsin. En pysty sen jälkeen katsomaan Saria silmiin. Kuulen hänen pahoittelevan, että valitettavasti heidän asiakkaansa eivät ole ilmoittaneet kortistoon vielä yhtään autiotilaa.

– Autioksi jääneet talot ovat täällä perikuntien omistuksessa. – Mutta ootappa, minä tiiän yhden aivan ihanan talon, Sari jatkaa. Minulla on siitä täällä esitekin, ootappa hetkinen. Se on semmoinen yksinäinen talo vaaran laella, siellä Hyrynsalmen ja Kuhmon kunnan rajalla ja oikeen hyväkuntoinen, kun se on vuokrattavana matkailijoille… Tässä!

– Lähimpään taajamaan, Kuhmoon, on matkaa 40 kilometriä ja lähimpään naapuriin 1,5 kilometriä, Sari lukee paperilla olevasta tekstistä. – Se on kyllä todella korvessa, Sari sanoo ja tunnen hänen katsovan minua kuin punniten, olisiko tuollainen minulle liian haasteellista.

Tunnenkin vastahakoisuutta. En halua tätä taloa. Se on vuokralla ja sillä on joku omistaja, jonka elämään talo liittyy. Ja muutenkin. En halua tätä taloa, enkä mitään taloa. Tämä on vain yksinkertaisesti mahdotonta ja tyhmää. Voi kun olenkin tähän joutunut!

– Talo on vaaratila, Sari sanoo, järvelle on matkaa viisi kilometriä.

– Kalastus sieltä ei kyllä sitten onnistu, sanon. Kun se ois ollu just se tarkotus.

Katsomme esitteestä. Talon vuokrahinta matkailijoille on 280 markkaa viikonlopusta ja 500 markkaa viikosta.

Emmehän me tuollaisia rahoja pystyisi maksamaan. Sama olisi mennä leirintäalueelle mökkiin.

– Varmaan tuosta vuokrasta voi sopia, minusta tuntuu, että siellä ei ole ollut kovin paljon kävijöitä, Sari sanoo kuin olisi lukenut ajatukseni.

Luemme Sarin kanssa esittelytekstiä. Talo on rakennettu 1950-luvulla. Se on hirsitalo, jossa on lautaverhoilu.

Mieleen tulee ajatus talosta vaaran päällä. Aurinko laskisi ja näkisi ilta-auringossa kellertäväksi käyvän maiseman.

− Isäntä pidättää itsellään oikeuden pitää tilan niityllä lampaita, Sari lukee huomioitavaa-kohdasta.

− No ei se haittaisi, mukavahan se vaan olisi, sanon.

Sari tietää, että talo on ollut autiona kymmenisen vuotta, mutta että talon omistaja on koko ajan viljellyt talon ympärillä olevia peltoja, joten ne olivat viljelykelpoisia.

– Isäntä kuivaa heinät seipäillä ja heinäaikaan aputyövoima olisi varmasti tervetullutta. Samoin viljat kuivataan seipäillä ja ne puidaan tilalla olevalla puimakoneella. – Hintaa kannattaisi ainakin kysyä, Sari sanoo, kun näkee, että pidän katsetta tiukasti infolappusessa.

Kun tulen takaisin navetan ovelle, yllätän Vepsun nukkumasta. Koira tulee nuolemaan ja on hyvillään. Kyllä kai tuo nyt vaikuttaa parhaalta näistä, mitä on ollut. Mutta tuo vuokra − kovin suurta vuokraa emme pystyisi maksamaan. Soitan Olaville.

Menen ulos. Ilma on kostea ja kylmä. Maa on märkä vastasulaneesta lumesta. Painanteissa näkyy lumilaikkuja. Palokärki huutaa voimallisesti usvaisen pellon takaisesta metsiköstä.

− Meidänkin pitää saada perunoita itämään. Minun enolla on hyviä perunoita, Kainuun mustaa, sanon Olaville, − se asuu Lentiirassa.

− Lähdetäänkö hakemaan, nythän meillä olisi tuossa auto, Olavi sanoo.

Etsimme sankkoja ja vateja ja laitamme niitä auton perään. Onneksi Olavilla on tuo ajokortti. Katson Olavia varovaisesti. Tässä kai tämä nyt tuli päätetyksi. Tässä se jumalauta on!

− Vae semmosta ne poejat aekoo, eno sanoo ja tempaisee saunan pesuhuoneen maton alta avautuvan kellarin luukun auki. Eno laskeutuu luukun kautta kellariin ja alkaa nostella perunoita korkeisiin sankoihin. Kellarin ja perunoiden haju nousee kellariluukusta huoneeseen.

− Ottakoa minkä tarvihette kunhan minulle jätätte nuo, eno osoittaa täyttämiään sankoja.

Laskeudun kellariin ja alan nostella kämmenten välissä perunoita astioihin. Mukulat tuntuvat kovilta ja viileiltä käsissä. Astian täytyttyä nostan sen kellarin luukusta ja Olavi ottaa vastaan.

– Onpa hyviä perunoita, Olavi sanoo.

Nousen navetan vintille. Koetan etsiä, jos olisi jotain, mitä voi tarvita. Muistan, että täällä on yhdessä kohtaa heikko kohta laudoissa. Keskellä lattiaa on reki. Mutta eipä ole hevosta.

En löydä vintiltä mitään tarpeellista. Kävelen ladolle. Ladossa on vanhat maitokärryt. Näillä haettiin vettä kaivolta. Vesipinta heilahteli saavissa mättäikköisellä polulla. Maitokärryn kumit ovat haprastuneet, mutta runko on ehjä. Näillä voisi kerätä polttopuita talvea varten. Alan työntää kärryjä autolle.

On jo ilta, kun käännymme takaisin Raiskion tielle. Auton valot valaisevat ensin Kotirinteelle menevää hiekkaista, kiinteäksi painunutta vanhaa tietä. Siitä käännymme Raiskiovaaran tielle. Tien pohja on tuoretta soraa, johon auton renkaat uppoavat. Soran joukossa on kookkaita kiviä, joita pitää väistellä. Tästä on menty isolla autolla, tukkirekalla. Autonvaloissa näkyy lumihiutaleita. On toukokuun puoliväli.

Tie päättyy vaaran päälle pihamaan reunaan. Hyvä vaan, ettei tuonne oven eteen voi ajaa autolla.

Lähdemme kävelemään talolle. Olavi työntää maitokärryjä, jonka kumit ovat lysyssä. Rakennukset tulevat näkyviin harmaina, sään pieksäminä, kuusikkojen ja peltojen ympäröiminä. Yhdessä niistä sisällä suuri, poskiltaan lämmin leivinuuni.

Kun tulemme pirttiin, siellä on ulkoilmaa lämpimämpää. Laitan öljylamppuun valon. Koskettelen pirtin seiniä. Hirsi on kovaa ja sileää.

− Piilukirveellä vestetyt, Kähkönen oli sanonut päivällä kun näki minun katsovan seinähirsiä.

Menen keittiöön. Täällä on nyt sitten se puuhella. Nyt se on totta! Tällaista olen aina halunnut. Että olisi keittiö, jossa olisi puuhella. Kuuluisi tulen ääntä ja näkyisiä liekkejä ja hiiliä, kun luukun aukaisisi. Se hella säteilisi lämpöä ja siinä voisi tehdä ruokaa. Koetan luukkua. Se on pieni ja kevyt. Tähän pannaan pieniä puita. En ymmärrä itseäni. Miksi tällainen asia voi olla minulle tärkeä?

Astelen pirtissä, menen kamariin. On hiljaista. Askelteni äänet kuuluvat. Panen kengät jalkaan ja menen pihalle.

Olavi seisoo liiterissä. Liiteri on puolillaan puita.

Menen etsimään kaivoa. Se on talon takana. Kaivon ympärillä on kosteaa, lumet ovat tästä juuri sulaneet. Nostan hämärässä vettä kolisevalla kuhmuisella sankolla.

Tämä on painava. Vesi on kylmää. Juon kämmenkupista. Vesi maistuu raikkaalta.

Menemme nukkumaan kamariin, jossa on kaksi sivustavedettävää sänkyä. Otan itselleni kolme peittoa. Ne tuntuvat painavina päälläni. Vähitellen alkaa tulla lämmin.

Palaamme kotiin Ouluun. Kotona alkaa riita, kun kerron, mille mallille asiat olivat kääntyneet. Kuulen huoneeseeni, kun äiti puhuu aikeistamme puhelimessa jollekin.

Ylioppilaskirjoitusten tulokset olivat tulleet. Olen saanut kaksi laudaturia ja kaksi magnaa. En halua pitää ylioppilasjuhlia. Ne eivät tunnu tärkeiltä ja on kiire Raiskioon.

Alamme tehdä hankintoja. Ostamme porkkanan, lantun, salaatin, retiisin ja nauriin siemeniä. Sepolla on ryvässipulia. Se on kallista, mutta otamme sitä silti. Se on sipulia, jota voi istuttaa maahan ja siitä kasvaa monta uutta sipulia, ja taas seuraavana vuonna jokaisesta sipulista kasvaisi monta uutta. Sepon isä tarjoaa meille ostettavaksi kahta ankkaa. Olavi on saanut jostain kaksi kissanpentua.

Käyn koululla lakinsaantitilaisuudessa. Yksi lakeista näyttää pöydällä kellertävältä. Se on setäni vanha ylioppilaslakki. Minun lakkini.

Pakkaamme tavaroita. Auto tulee aivan täyteen. Koetamme laittaa ankkojen ja kisujen laatikot niin, että eläimet saavat happea. Vepsulle jää kolo takapenkille.

Kunnat vaihtuvat ja niiden nimet muuttuvat koko ajan mieluisimmiksi. Vaala on parempi kuin Utajärvi,  Paltamo vielä parempi. Kun ohitamme vaakunan, jonka alla lukee Kainuu, päästämme huudon ja tuuletamme. Tuuletamme ja huudamme uudestaan, kun ylitämme Kuhmon kunnan rajan.

On jo yö kun saavumme Kuusamonkylälle. Jarruttelemme ja teemme kääntymistä useaan otteeseen ennen kuin oikea tienhaara löytyy. Nyt nämä toisiaan seuraavat tienhaarat, tien nousut ja laskut ovat meille outoja. Mutta tämä tulisi muuttumaan. Pian poimisimme maastosta kohdat, joiden perusteella tietäisimme, missä olemme. Asua jossain. Se on vahva asia. Ajattelen kaikkia paikkoja, joissa voi ihminen voi asua. Pariisin latinaiskortteli, siellä hyvä kahvila, puiston penkki jossa lukea. Bussipysäkit, kerrostalon pihan kautta menevä oikaisu kaupalle. Ne voisi tunta. Tai tämän, metsäkummut, suopainanteet. Tunsin ylpeyttä.

Pysähdymme katselemaan tien oikealle puolelle jäävää lampea. Sen tyyni pinta heijastaa taivasta. On kesäyö.

– Syvälampi, katson kartasta.

− Vien katiskan tuonne, Olavi sanoo ja alkaa irrottaa katiskaa kattotelineeltä.

Kompuroimme puolijuoksua jyrkkää hakkuurinnettä alas lammen rantaan.

Olavi asettaa katiskan veteen. Ei ole narua, mutta tulee niin matalaan, että saa tuosta kädellä nostettua.

Kun pääsemme vaaran päälle, otan ankat. Kävelen navettarakennukseen. Otan oven haasta ja astun hämärään rakennukseen. Tuosta menee portaat vintille.

Aukaisen oven. Se on visu. Tulen talliin. Lattialla on olkia. Ne näyttävät puhtailta. Tila tuntuu lämpimältä.

Asetan pahvilaatikon oljille. Käännän laatikon liepeet ylös ja ankat tulevat näkyville. Ne ovat vierekkäin laatikon nurkassa. Toinen on ruskea, toinen valkoinen. Yritän kallistaa ne pahvilaatikosta ulos, mutta ne pysyvät räpylöillä kiinni. Heiluttelen niin että ankat tipahtavat oljille. Ne nousevat jaloilleen ja juoksevat kaakattaen huoneen nurkkaan.

Istahdan tallin seinävierelle, nojaan seinään. Rinnasta pääsee huokaisu.

− Ei meillä täällä hätää ole.

Ankoille pitää antaa tuoretta ruohoa. Otan seinältä viikatteen. Yritän leikata ruohoa hämärässä navetan seinustalta. Ruoho vain taipuu terän edestä ja asentoni on hankalan kumarainen. Viikatteen terä on ruosteessa. Eihän tämä edes ole viikate! Mikä tämä on? Täällä on tämä tyhjä talli ja talo, seinillä näitä tavaroita. Ihmiset, jotka ovat näitä tavaroita käyttäneet, ovat kuolleet.

Kun tulen sisälle, keittiössä on lämmin. Olavi on saanut hellaan tulen ja sytyttää nyt leivinuunia. Kaadan kaivosta hakemaani vettä puusaaviin. Vesi pysyy saavin pohjalla, mutta yläreunasta saavi on ravistunut. Kaipa nuo raot tuosta umpeen turpoavat.

Laitan muovikauhalla pannuun vettä. Veden lorina kuuluu. Laitan kauhan takaisin saaviin. Siitäkin kuuluu oma äänensä.

Istun penkille. Tulee hiljaista. Ikkunasta näkyy pihamaa.

Pirtissä on puinen ruuvipenkki. Jalkaan on kaiverrettu vuosiluku 1877. Penkin ruuvikin on puuta. Kiristän ruuvia. Tiukasti tuntuvat leuat ottavan.

Puista ruuvipenkkiä olen aina halunnut. Sellainen oli koulun veistoluokassa. Kun pikkupoikana halusin vuolla, äiti käski mennä vessaan vuolemaan. Koetin tukea puuta pöntön posliinista reunaa vasten. Se oli liukas ja siinä oli hankala vuolla. Asuimme kerrostalossa.

Nostan kiikkutuolin leivinuunin eteen ja aukaisen luukkua. Tuli on syttynyt. Tuoli kiikkaa keveästi, kaareva jalka ottaa räsymaton reunaan. Kohta menen katsomassa ankkoja, ovatko syöneet. Keittiössä vesi on alkanut kohista pannussa.

– Ssh, hiljaa, tuu kattoon, herään Olavin sihautukseen.

Hiivin matalana pirttiin. Ikkunan edessä on kaksi harmaata suurta eläintä. Ne näyttivät poroilta, mutta täällä ne olisivat metsäpeuroja, villejä luonnon elukoita.

– Hienon näköisiä. Talvella kun tuiskuaa ja tie on tukossa niin… sanon ja otan tähtäysasennon kohti peuran kylkeä.

Olemme vaaran päällä. Aurinko paistaa, on viileää. Sinisellä taivaalla on valkoisia poutapilviä. Katse kantaa hakkuuaukean yli kilometrien päähän.

On helppoa kävellä tietä alaspäin ilman kantamuksia. Menemme katsomaan katiskaa.

Menemme tieltä lammen rantaan samasta kohden kuin eilen. Katiska on raskas nostettava.

On siellä kaloja! Kymmenet ahvenet hyppivät ja päristelevät. Aukaisen katiskan suuluukun ja kallistamme. Kaloja alkaa valua solkenaan sankoon. Painelemme katiskaverkon silmiin tarttuneita kaloja irti. Verkkoon on tarttunut mätiä.

Nousemme takaisin Raiskioon. Pirtissä on puntari. Kaloja on yhdeksän kiloa. Merkkaamme saaliin siniseen ruutuvihkoon.

Pirtissä on leivinuuni, pirtin pöytä ja pitkät penkit. Huoneen kulmassa on kaappi, jossa on työkaluja. Seinällä on taulu, jossa teksti: “Valvokaa ja rukoilkaa. Sillä ette tietä minä päivänä Herranne tulee”. Talon viimeinen asukas, iäkäs vanhapoika, on lähtenyt täältä viisitoista vuotta sitten rivitaloon Lentiiraan.

Nukumme kamarissa, sivustavedettävissä. Kamari tuoksuu oljille. Se johtuu Olavin uudesta patjasta. Teimme sen pari päivää sitten vuokraisännän avustuksella valkeista pitkistä rukiin oljista. Siivoa siitä tuli, mutta nopea täällä on siivota, kun ei ole ylimääräistä tavaraa. Räsymatot kasataan lattialta ja kopsautetaan ulkona. Maalatulta lautalattialta lakaistaan heinänpätkät leveällä harjalla. Roskat kihveliin ja viskataan pihalle.

Asukkaita on seitsemän: minä ja Olavi; koiramme Vepsu; kissat, joille olemme antaneet nimeksi Setti ja Niukka; ja ankat, Havukka ja Joutsen.

Vepsu on alinomaa kissojen kimpussa.

− Vepsu! ärjäisemme ja lyömme jalalla lattiaan.

Koira lopettaa ja katsoo meitä ruskeilla, minusta aina surumielisiltä näyttävillä silmillään. Hetken päästä kissojen miukunasta kuulee, että on jo kissojen kimpussa.

Olemme tehneet ankoille aitauksen pihamaalle. Aitaverkon silmät ovat liian harvat. Ankat mahtuvat silmästä ulos, mutta palaavat itse aitaukseen yöksi. Ilmat ovat muuttuneet lämpimiksi ja aurinkoisiksi.

Olemme olleet täällä nyt muutamia päiviä. Olavi vei auton pois ja tuli takaisin postiautolla. Postiauto kulkee kerran viikossa. Se lähtee Kajaanista yhdeltä ja on Iivantiiran tiehaarassa 14.40. Pois pitää jäädä jo ennen sitä, Raiskion postilaatikolle. 614 Raiskio, se on meidän osoite. Postilaatikolta on 1,7 kilometriä kävelyä tänne vaaran päälle. Lähimpään kauppaan Kuusamonkylälle on matkaa 10 km ja lähimpään naapuriin, Kotirinteeseen 1,5 km.

− Pittää syytää nuo olet pois navetasta, ovat homehtunneet, Asko sanoo, − olivat kosteita syksyllä kun laitettiin.

Navetta on täynnä olkia. Tämä ei olekaan pikkuhomma. Alamme nostella olkia ulos ja pihalla olevaan traktorin peräkärryyn. Askolla on mukana 9-vuotias poika, Jorma. Ihmeen rivakasti poikakin tarttuu työhön.

Oljet ovat tiukassa. Työnnän hangon piikit olkikasaan ja nostan. Tiukassa on. Jännitys hangosta siirtyy käsiin ja koko vartalooni ennen kuin nippu nousee. Ruumis vahvistuu täällä. Se on hyvä. En halunnut olla “kirjojen takaa kurkisteleva kalpeanaama kynä mampsellin sormissa” niin kuin Pentti Haanpää kirjoitti.

Peräkärry alkaa täyttyä. Laitan hangon seinän viereen. Mitään puhumatta pikkupoika Jorma kiipeää kärryn laitoja kärryyn, kipuaa kasan päälle ja alkaa polkea. Kuorma painuu puoleen. Jorma tulee alas ja alkaa nostella lisää olkia kärryyn. Ei auta kuin tarttua hankoon minunkin.

− Tuokaa tänne, Asko huutaa pellon laidalta ja heilauttaa kädellä.

− Ossoatko sinä ajjoa? Jorma kysyy minulta. − Minä voen kyllä ajjoa jos et ossoa.

− Tässä on minun äetiltä, Asko sanoo ja antaa perunapussia.

Kiitän. Tuntuu hyvältä, kun joku kylällä asuva vanha ihminen antaa meille ruokaa. Ei pidä pahana, että tulimme tänne.

Asko kävelee metsän reunaan, taivuttaa koivun vesan ja katkaisee sen puukolla, kävellessä karsii oksia. Askolla on taas tuo lyhyt takki, joku metsuritakki varmaan.

− Kuinka paljo teillä oli tarkotus laettoa niitä viljelyksie?

− Perunoa, sipulie, lanttuo, naorista, sallaattie, rettiisejä, luettelen.

− Valkosipulie, Olavi sanoo.

Asko katsoo meitä huulet yhteen puristettuina. Hän ottaa muutaman askeleen ja painaisee kepin maahan.

− Jos myö pannaan tähän, niin teille jeäpi tästä kepistä pihalle päin ja tuonne alas.

Katson peltoa. Paljoltahan tuo näyttää, mutta kun ei tiedä miten paljon sitä tarvitsee.

− Onkohan tässä väliä, mihin kohtaan pannee mitäki?

− Tässä ylläällä meillä on tavalleen ollunna juuresmoa, tässä on parasta peltoa. Märkinä kesinä ves vaevoa tuota alapeltoa. Pottu on kyllä hyvin kasvanna tuolla alempannae. Sitä ku ei etukätteen tiiä noeta satteita.

Meidän puolelle jäi tuo huono kohta, ajattelen.

Asko kävelee traktorille ja alkaa levitellä lampolan pohjia pellolle. Lantaa tulee tasaisesti koko pellolle, meidän puolelle myös. Käymme hakemassa hanskat sisältä ja menemme levittelemään lantakokkareita lapioilla.

Asko karhitsee pellon. Pellosta tulee tasaisen värinen, ruskean harmaa. Aurinko paistaa. Taivaalla lentelee kaksi pääskystä.

Asko tulee liiteristä paperipussin kanssa ja syytää valkoista jauhetta pellolle.

− Mitä se on?

− Merjleväkalkkie, Asko sanoo ja hymy purkautuu hänen kasvoilleen.

Arvatenkin tuo on Askon ”salainen ase”. Kalkkia tulee meidänkin puolelle.

Luen siemenpussin kylkeen painettua tekstiä.

– Eiks tää oo niin, että taimiväli on se etäisyys, jonka välein yksittäiset kasvit on toisistaan ollessaan samassa rivissä ja riviväli on niitten taimirivien etäisyys toisistaan, ehdotan Olaville.

– Onpa hyvä kun se on siinä sanottu, Olavi sanoo ja alkaa itsekin tutkia pusseja.

Pingotimme langan penkin molempiin päihin lyötyjen keppien välille lähelle mullan pintaa. Kylvimme langan kulkua seuraten.

– Tulee suoraan.

– Ne mitkä kasvaa linjassa, on niitä, joiden kuuluu tässä olla.

Siemenet olivat erilaisia. Lantun siemenet olivat millimetrin kokoisia, mustia, pyöreitä ja tosi painavia. Ne tuntuivat viileiltä ja sileiltä kämmenellä. Salaatin ja porkkanan siemenet taas olivat vaaleita ja keveitä. Tiputimme lantunsiemenen ohjeen mukaan puolen metrin välein ja porkkanan siemenet 3,5 cm välein. Kun oli kylvetty, ei näkynyt mitään. Täytyi uskoa, että siellä ne kuitenkin olivat.

Näemme pellolta että Askon auto tuli tien päähän, kohta ilmestyy Pirtin takaa ja kantaa leipäkoria sisälle.

− Tyyneltä lämpimäisiä! huutaa.

Huikkaamme vastaukseksi. Heti kun Asko lähtee, lähdemme sisälle.

Keittiön pöydällä on kori, jossa on molemmille kaksi rönttöstä, kaksi riisipiirakkaa ja pala pullapitkoa.

Ahvenia tuli muutamia päiviä runsaasti, mutta nyt saalis on vähentynyt ja tänään katiska oli tyhjä. Askon äidiltä saadut perunat on nekin syöty. Siemenperunat näyttäisivät kovilta ja hyviltä syödä, mutta niihin emme koske. Ne pannaan peltoon. Jostain pitäisi saada nyt ruokaa.

Luemme Toivo Rautavaaran kirjaa “Mihin luonnonkasvimme kelpaavat”.

Jäkälistä voisi kirjan mukaan tehdä puuroa. Rautavaara ihmettelee, miksi suomalaiset ovat tehneet leipää männyn kuoren pettujauhosta, kun jäkäläpuurolla mahan täyttö olisi ollut paljon helpompaa. Kirjassa on Valtion kotitaloustoimikunnan julkaisema jäkäläpuuron ohje vuodelta 1917. Kävelemme pellon yli ja otamme polun varrelta jäkälää. Ei maistu miltään. Selaamme kirjaa eteenpäin, jos löytyisi kuitenkin jotain muuta.

Rautavaaran kirjan mukaan nokkonen on tärkein luonnonvarainen ruokakasvi. Nokkosessa olisi 15 % hiilihydraatteja ja 5,5 % valkuaisaineita.

­– Proteiinia, sanon Olaville ja näytän peukkua.

Talon ja kaivon välissä kasvaa iso nokkospuska. Laitamme hanskat käteen ja käymme repimässä nokkosen varsia isoon tuohivakkaan.

– Ei näissä ole ainakaan saasteita.

Irrottelemme lehdet puisevista varsista ja laitamme ne veteen kiehumaan. Keitämme lehtiä hetken, kaadamme keitinveden pois ja laitamme tummanvihreää lehtimössöä lautaselle.

– No ei tämä ainakaan kieltä polta.

Panemme lautaselle margariinia ja ripottelimme päälle suolaa. Syödessämme luemme Rautavaaran kirjan kohtaa: “jopa voidaan sanoa, että sillä voidaan parantaa ravitsemustilannetta”.

Aloitettuamme nokkosten syönnin huussissa piti käydä useita kertoja päivässä. Ulosteet eivät tehneet enää kekoa niin kuin mökkihuusseissa näki. Maha ei ollut kuitenkaan kipeä ja vointi oli ihan hyvä. Kun Koivulan väki kysyi, oliko meillä syötävää, emme kertoneet nokkosista.

Perunoihin on tullut ituja. Haluaisimme jo istuttaa ne, mutta Asko on sanonut maan olevan vielä liian kylmä. Lopulta Asko sanoi, että kylällä on alettu panna perunaa maahan ja mekin aloitimme.

Asko neuvoi tekemään kylvöurat akka-auralla. Terä laskettiin peltoon. Toinen alkoi vetää ja toinen ohjasti takaa. Auran veto kuohkeassa mullassa ei ollut raskasta ja urasta tuli suora. Ihmettelin auraa. Se oli äänetön, toimi ilman polttoainetta eikä voinut mennä rikki. Tällaista teknologiaa minä rakastin.

Laitoimme perunat vakoon. Kovin kovia ne olivat ja olisivat olleet vielä hyviä syödäkin. Täytyi uskoa, että ne tulisivat syksyllä moninkertaisina takaisin.

– Halluisittekos työ kaasun? Asko kysyy. − Siellä on putkitukset valamiina kattovalloehin, jeäkoappiin ja hellaan. Ei tarvijais panna ku pullo paekoelleen.

Meillä ei ollut ollut ajatusta kaasusta. Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että olisi jotain kaasua, joka olisi tuotu jostain vieraasta maasta, suurilla laivoilla meriä pitkin tänne meidän vuoksemme. Se tuntuu jotenkin aivan liialliselta. Eikä meillä ole jääkaappiin mitään laitettavaksi. Meillä on margariinia. Sitä pidämme ruokakomeron lattiasta irtoavan lankun alta.

− Ehkei myö vielä sitä oteta, katotaan sitten myöhemmin.

Minulle tuo, että pärjäämme näin omillamme, on tullut tärkeäksi. Työskentelemme koko päivännäön ulkona ja olemme illalla väsyneitä, istumme alkuyön hämärässä keittiössä ja juomme itse tekemäämme yrttiteetä. Tämä on kaikki mitä nyt tarvitsen.  Kun tulin tänne, minulla ei ollut täällä minkäänlaista asemaa. Elämällä näin ja tekemällä työtä hankin itselleni paikan ja oikeutuksen olla täällä.

− Meinasittekos työ missä säelöä noeta kasviksie? Asko kysyy ja katsoo peltoamme. – Niitä soattaa nimittäin tulla jonniin verran, jos vaen ilimat on tämmöset. Meillehän voepi kellariin tuuva tietenni jottaen, mutta ei sinne mahottommie mahu kun omathi pitteä soaha mahtummaan. Hillojahan ne ennen lähteessä piti, Asko sanoo ja vilkaisee Ojapellolle päin, jossa on lähde.

− Pyssyykö se tuo lähe sulana talven?

− Kyllä se tavalleen sulana on pysynnä, ainakin niinä vuosina kun myö on täällä käyty.

Menemme katsomaan Raiskion kellaria. Kellari on pellon vierellä olevassa kumpareessa.

Ovensuusta hönkii viileää lämpimään kesäiseen iltapäivään.

Osa hyllyistä on romahtanut ja lattialla on lasinsirpaleita. Säilyneillä hyllyillä on 20 vuotta vanhoja hillopurkkeja.

− Kyllähän tästä voes soaha, Asko sanoo ja potkiskelee pehmenneitä lautoja ulospäin. − Nämä kaekki halkeamat pitteä tilkitä, Asko kokeilee sormillaan betonista valettua seinää. – Voesin kyssyö Kettulan sahalta sahanpurruo lisäeristeeksi.

– Tässä sanotaan, että juurekset pitäisi istuttaa juuripäivän, kasvaisivat muka silloin paremmin, luen Olaville kirjasta Biodynaaminen maanviljely.

– Minäkin katoin sitä, eihän tuommoinen voi mitään vaikuttaa. Humpuukia taitaa olla koko kirja.

– Mutta tää on hyvä. – Vesiviljely: liota porkkanansiemeniä vesilasissa kaksi päivää ennen kylvöä. Se nopeuttaa itämistä. – Tämähän voi hyvinkin pitää paikaansa. Ajattele jos on kuivaa niin eihän se lähe itämään.

Piipreparaatiksi kirja nimesi nesteen, jota saatiin, kun muutama sata grammaa peltokortetta liotettiin sankollisessa vettä. Tällä vedellä pelto kasteltiin ja se vähensi tuholaisia. Peltokortetta kasvoi pellollamme rikkaruohona.

– Samahan niitä on kerätä sankkoon, kun kitkee, ehdotan. – Nokkostakin vois käyttää, vähentäs tuholaisia.

– Ei sitä riitä tuommoseen.

Olemme tehneet piipreparaattia ja nokkosvettä. Huomasimme, että kun annostelimme liemiä kasveille ohjeiden mukaan, nestettä riitti peltoneliölle vain pienenpieni tilkkanen.

− Ei tämä voi mitään vaikuttaa, Olavi sanoo ja lorauttelee jo isompia annoksia.

− Jaetaanpas pelto ruutuihin ja annetaan nestettä vain osalle kasveista, ehdotan.

Kun Koivulan väki saapui seuraavan kerran Raiskioon, Tyyne huomasi sankoissa olevat liemet ja numeroidut ruudut.

− Tässä on nokkosvettä, tässä peltokortevettä ja tässä tuhkavettä, selitin ja lorautin annoksen pintaan nousseen taimen päälle.

Nyt on ruuat taas lopussa. Muuttokuormassa oli viiden kilon ruisjauhopussi ja ”Kainuun leipä”- kirja.

– Alusta leipätaikina, luen Olaville. Mitä se tarkottaa? – Paista leipä arinalla. Millä ihmeen arinalla?

Aukaisen uunin luukun katsoessani onko seinissä jotain kiinnikkeitä.

– Se on kai joku rautaritilä.

– Eiks nää käy? Olavi näyttää keittiöstä löytämiään peltejä.

Naapuritalossa Kotirinteessä tekivät leipää. Siellä asui Tyynen sisko, Hilja. Otamme mukaan kolmen litran maitopäälärin. Talossa on lehmiä.

Kävelen nyt ensimmäistä kertaa pois Raiskiosta. Huomaan, että minua jännittää lähteä ihmisten ilmoille. Minussa on mökkihöperyyttä.

Kotirinteessa asuvat Paavo ja Hilja, ja heidän kouluikäinen tyttö Minna.

− Iltatähti, Paavo sanoo ja silmää suu hymynmutrussa tyttöään.

Minna katsoo vakavana. Hänellä on silmälasit.

Meille tarjotaan kahvia ja pullaa. Kotirinteen kaksi vanhempaa lasta ovat muuttaneet kotoa kaupunkiin asumaan. Toinen poika on töissä Uudenkaupungin autotehtaalla, toinen asuu Helsingissä. Pojat olivat menneet kaupunkiin, sinne, mistä me olimme tulleet tänne.

Meillä käy tuuri, sillä emännällä sattuu juuri olemaan leipomispäivä. Alustaminen ei ollut sen ihmeellisempää kuin että taikinaan lisättiin jauhoja ja vaivattiin.

Saamme leivän juurta pussiin, maitoa pääläriin ja säkinpohjallisen ruisjauhoja. Päälärin pinnalle tiivistyy kosteutta. Maito on kylmää, +3°C näytti tilasäiliön mittari. Jauhot on tehty hallan panemista tähkistä, mutta niillä voisi jatkaa taikinaa, kunhan ei panisi niitä liikaa. Jauhot saimme ilmaiseksi. Maidon ostoista alamme pitää kirjaa.

− Ai niin, meillä ei ole sitä arinaa, sanon lähtöä tehdessämme, − kun pitäisi ne leivät siinä paistaa.

Veikon suu vetäytyy taas hymyn mutruun. Hilja-emäntä katsoo vakavana.

Laitan juuren illalla sankoon likoamaan ja sekoitan joukkoon jauhoja. Kun aamulla tulen katsomaan, juuresta nousee pieniä kuplia. Nuuskiessa seos haisee, ja maistuukin sormenpäästä kirpeän happamalta. Lisään juureen jauhoja. Kun taikina tuntuu kiinteältä, ripottelen pinnalle jauhoja ja painan taikinan pintaan kämmensyrjällä ristin. Tämä oli mainittu Kainuun leipä -kirjassa ja näin oli Hiljakin eilen tehnyt.

− Olavi, saat alkaa lämmittää uunia. Me leivotaan tänään leipää.

Käyn katsomassa taikinaa. Ensin ei tapahdu mitään, mutta parin tunnin päästä taikina on kohonnut. Pintaan painettu ristikuvio alkaa painua umpeen. Tämäkin oli kirjassa mainittu.

Alamme leipoa. Leipä pitää pyöräyttää niin että siihen jää keskelle “nänni”. Pöydälle laitetut leivät näyttävät suurilta pulleilta rinnoilta. Painelen niitä hieman litteämmiksi − jos joku sattuisi tulemaan.

Kun hiilet eivät pöyhimisen jälkeen enää syty liekkeihin, ne voi vetää uunin pohjassa oleviin aukkoihin. Vedämme hiilet. Olavi työntää pellin kiinni. Leivät ovat kohonneet pöydillä ja nyt laitamme ne uuniin.

Katsomme uuniin. Leivät ovat kohonneet lisää. Ruisleiviltä ne näyttävät. Hyvinhän se tuossa pelleilläkin onnistuu. Alkaa tuoksua ruisleivälle.

Reilun tunnin jälkeen leivät ovat ruskeita ja pinnalta hieman halkeilleet. Otan ne pois uunista.

Siirtäessäni leipiä pelliltä, ne tuntuvat painavilta. Halkaisen leivän. Leipä on keskeltä liimaisen taikinan näköistä. Panen leivät takaisin uuniin.

Tunnin päästä otan leivät uunista uudelleen. Pinta on nyt kova ja tumma. Halkaisen. Sisältö on edelleen kosteaa, taikinamaista. Leipä ei ole kohonnut sisältä. Olavin ottaa nokkosvakan uunin päältä ja painuu ulos.

Illalla tutkin leipiä. Liimainen kosteus leivän keskeltä on jäähtyessään kiinteytynyt. Kuoren alla on pieniä ilmakuplia, ja leikkauspinta sillä kohden näyttää oikeannäköiseltä, mutta keskeltä leivät eivät ole kohonneet. Juuressa ei ole ollut tarpeeksi voimaa. Leipä ei ole paistunut tasaisesti, koska leivän sisällä ei ole kehittynyt tarpeeksi kaasua. Olisi pitänyt odottaa pidempään, että juuressa olisi ollut enemmän voimaa, enemmän happamuutta. Leikkasin siivun ja söin. Kyllä tätä silti syömään pystyy.

Pirtin ikkunasta näkyy ruispelto ja keittiön ikkunasta ohrapelto. Ruis on pitkän huiskeaa. Se on kylvetty syksyllä. Ohran taimet ovat noin 15 cm pitkiä. Ne on kylvetty tänä keväänä.

 − Nyt kun se on kakshaarasena, niin se on herkimmillään kylmälle, Paavo oli sanonut päivällä ohrasta. Säätiedotus oli luvannut yöksi hallaa.

Ilta on selkeä. Taivaankansi kaartuu korkealta. Puoli yhdeksältä illalla lämpöä on +12 °C. Kun aurinko peittyy kuusikkoon, viilenee. Puoli kahdeltatoista on +7 °C. Istumme Olavin kanssa pihalla ja katsomme illan pimentymistä.

− Jos tulee halla niin ei tule lakkojakaan, Olavi sanoo.

Lakka on kukallaan. Olimme ajatelleet saavamme tuloja lakanpoiminnasta.

Menemme pirttiin. Selailen kirjahyllyssä olevia kirjoja. Olavi purkittaa kuivattua mesiangervoa. Vepsu ihmettelee, kun väki ei mene nukkumaan. Koira haluaa vähän väliä ulos ja kohta taas sisälle. Sisälle tultuaan Vepsu käy tervehtimässä kaikkia, nuolaisee minua ja Olavia, pankolla nuokkuviin kisuihinkin vilkaisee. Kääntyillessään koira pölläyttää kevyttä mesiangervosilppua.

− Älä tuu tänne, Olavi ärähtää lopulta turhankin voimakkaasti.

Korvat luimussa koira menee ovelle ja haluaa ulos.

Koira on noussut kivijalan viereen kasattujen olkien päälle ja katsoo ikkunasta sisälle.

Vepsu on ulkona pitkään. Nyt haluaa sisälle.

Käyn aukaisemassa oven. Sisälle päästyään Vepsu menee ensimmäiseksi lattialle levitettyjen sanomalehtien päälle tervehtimään Olavia, häntä hurjasti huiskaen.

Menen pihalle. Koilliselle taivaalle on ilmaantunut pilviverho. Sen reuna on tarkka, tumman siniharmaa. Olavi tulee. Istumme nurin käännettyjen peltisankojen päällä. Käärimme sätkät.

Eteläinen selkeä taivas näkyy vihertävänä. Siitä maan lämpöä karkaa taivaan tarhoihin. Pilviverho tulee koko ajan lähemmäksi. Kun puoli kahdelta menemme nukkumaan, on taivas pilvessä ja lämpöä neljä astetta.

Herättyäni lähden hakemaan maitoa Kotirinteestä ja toisin samalla eilisen Kainuun Sanomat. Kotirinteessä käydessä tulee jäätyä usein kahville. Olavi oli saanut rahkasta tehtyä jälkiruokaa.

On alkukesäinen aurinkoinen päivä. Vihertäväsiipisiä pieniä kangasperhosia on tienvarren heinikossa tuon tuostakin. Hakkuuaukiolta kuuluu kivitaskun maiskahtelevat äänet.

Asko tulee pick-upilla vastaan. Auton katetulla lavalla on lampaita. Lampaiden päät nyökähtelevät kivenmoukujen antamien heilahdusten tahtiin.

Lasken huurteisen maitopäälärin keittiön pöydälle. Olavi kaataa heti molemmille lasilliset.

− Mitäpä Asko, sillä oli lampaita.

− Vietiin Ojapellolle, Olavi sanoo. − Viiään nille vettä ja autetaan aetuuksien vaehossa niin soahaan syksyllä lammas palkkioksi. − Siinä on sulle lämpimäisiä kaapissa, Tyyne oli leiponu.

Kaapissa korissa on rönttönen, karjalanpiirakka ja rieskan neljännes. Olavi on omansa jo syönyt. Jätän rönttösen viimeiseksi.

− Saahaan tehä tuolta Ojamaan takana olevasta mehtästä hakkuutähteitä ja tuulenkaatoja polttopuiksi, Olavi sanoo ja rojahtaa kiikkutuoliin mahtavine maitoviiksineen.

− Ilmaseksiko?

− Ei se mittään puhunu. Pannaan traktorin perään kärry ja tuodaan sillä puut tänne. Ei saa kuulemma tehä kovin isoja kuormia kun se kärry on tarkoitettu keveämmälle tavaralle.

Laitan kumisaappaat jalkaani ja menen pihalle. Ankat ottavat muutaman askeleen kauemmaksi.

Vepsu tulee tervehtimään. Se on ollut jossain nukkumassa. Koiran matka katkeaa, kun ankara haukotus ja puistattelevat venytykset pakottavat pysähtymään.

− Olitko nukkumassa?

Vepsu tulee lähelle, käy nuuhkaisemassa ja jatkaa matkaa pellon reunaan pissalle. Tyttökoira se on; ei nosta jalkaa.

Otamme liiteristä kaksi sahaa ja kaksi kirvestä. Olavi nousee traktorin peräkärryyn ja minä ajajan penkille. Lähden ajamaan kuoppaista tietä Ojapellolle päin. Olavi hytkyy kärryssä. Sahat kolisevat kärryn pohjalla.

Tulemme Ojapellolle. Olavi tulee ajamaan. Minä katson sopivaa kohtaa, josta pääsisi ojan yli metsään.

Maassa alkaa olla puita. Karsin männystä oksat ja sahaan rungon kolmen osaan. Kannan puut kärryyn.

Kannamme puita koko ajan. Kun puut alkavat loppua, ajamme hieman eteenpäin ja taas maasta löytyy puita. Puut ovat kuin kaloja, joita saamme saaliiksi. Nämä ovat isoja ja näitä saa paljon.

Istumme tauolle. Poltamme sätkät. Koivu on melkein täydessä lehdessä.

Kävelen Ojapellolle menevää, alaspäin viettävää tietä. Haen maidon. Keittiökomeron lattialautojen alla oleva kylmä on lämmennyt ja säilytämme maitoa nyt lähteessä.

Hetken kävelyn jälkeen tiessä tulee tasanne. Tällä kohden on juurakkokasa. Näistäkin voi sahata polttopuita. Kävelen eteenpäin ja tie alkaa viettää uudelleen alaspäin. Kuljen nuoren koivikon ja pajukon välistä. Alkaa näkyä peltoa ja pajupuska, jonka kohdalla lähde on.

Lähteeseen on tehty puinen kansi. Kannen luukku on painava ja kolahtelee pehmeästi kansilevyä vasten, kun nostan sen pois paikoiltaan.

Nostan maitopäälärin narulla lähteestä. Astian kylki on kylmä. Laitan kannen takaisin paikoilleen ja lähden nousemaan takaisin kohti taloa.

Samat asiat tulevat vastaan nyt toisessa järjestyksessä: koivikko ja pajut ja juurakkokasa. Tähän menee paljon aikaa. Silti voin hyvin tehdä näin. Täällä on vain yksi asia kerrallaan. Nyt tämä kohta tuleva syöminen.

− Tuota, saisinko tehdä tuon kellarin? Olavi kysyy. − Kun ei siihen oikein kahta mahdu.

Olavi aloitti seuraavana aamuna. Olavi pukee pitkät ylle ja laittaa kumisaappaat vaikka on helle.

Kellarin oviaukosta alkaa lennellä laudankappaleita ja törkyä. Nostelen tavaraa kottikärryyn ja kuljetan metsän laitaan. Tyhjennän hillot ehjistä purkeista. Peltikannet ovat ruostuneet, mutta lasipurkit ovat käyttökelpoisia.

Syömään tullessa Olavin peittää harmaa pöly ja home. Ei näytä yskittävän kuitenkaan.

− Sauna vois olla iltasella.

− Niin minä ajattelin kans, vein jo puita.

Keitän muuripadassa vettä ja kannan sitä Olaville, joka pesee seiniä mäntysuovalla. Pesun jälkeen seinät huuhdellaan.

Kun seuraavana aamuna menemme kellariin, on vesi painunut maahan ja kellarissa tuoksuu puhtaalle maalle.

− Tuohon tulee hylly ja siihen voi laittaa hillopurkit ja mehupullot. Tähän tulee perunalaari, Olavi on suunnitellut.

− Kirjassa oli, että porkkanat kannattaa säilöä hiekan sekaan.

Asko tuo kellariin uuden ulko-oven. Se on jostain irrotettu vanha ovi. Asko tekee karmit laudoista ja kiilaa ne puukiiloilla paikalleen betoniseen oviaukkoon. Kellarista tulee tuuletusputki maakummun läpi ulkoilmaan. Alamme pitää maitoa ja margariinia kellarissa.

On lämmintä ja väliin sataa. Kasvit kasvavat. Kitkeminen on helpottunut, kun taimet ovat nyt hieman isompia.  Juuresmaan vieressä perunan versot ovat nousseet pintaan. Siinä se on lämpimin paikka. Retiisejä saa jo pellosta. Keitämme niitä tai syömme raakana.

Asko tulee iltapäivällä, oli ottanut postin. Meille on pakettiosoitekortti. Olavi lähtee noutamaan pakettia Askon kyydissä Iivantiirasta.

Paketti on Annelta, siltä tytöltä, joka kävi täällä. Siinä on 20 pakettia näkkileipää.

Kotirinteessä on poikinut lehmä. Saamme ternimaitoa ilmaiseksi, kun meijeri ei ota sitä. Keitämme maitoa hellalla tai laitamme uuniin. Ternimaito juoksettuu ilman juoksutinta kuumennettaessa. Jos sitä keittää, tulee keltaista, kokkareista juustoa. Uunissa juuston rakenne on tasaisen kiinteää, lohkeavaa. Molemmat ovat hyviä. Syömme juustoa litran verran päivässä.

On lämmin kesäilta. Meillä on Askolta pick–up lainassa. Ajelemme kohti Lentiiraa. Tien varsissa kukkivat siankärsämöt ja notkopaikoissa mesiangervot. Asko kertoi, että Lentiiran pappi oli luvannut lahjoittaa meille kilejä.

Pappila on rantatöyräällä Lentiirajärven rannalla. Ketään ei ole kotona. Jäämme istuskelemaan pihatuoleihin. Aurinko paistaa järven takaa mäntyjen välistä pihamaalle.

Pappilan emäntä, Leena, saapuu ampiaishattua kädessään pitäen ja ohjailee meitä heti sisälle.

– Minä näin kun auto tuli.

Istumme pöytään ja rouva laittaa mustaa teetä ja paahtoleipää. En ole syönyt paahtoleipää kuukauteen. Kylläpä tämä on hyvää, samoin musta tee.

− Haluaisitteko te kilejä vaivoiksenne? − Ja Kalliojoella olisi kuttu. Saavat lehmästään kesällä niin paljon maitoa, että eivät kuttua tarvitse.

− Meillä on se kirja vuohien hoidosta, sanon hiljaa Olaville.

Menemme piharakennukseen. Siellä on valkoinen kili. Nostamme sen kyytiin. Toisen kilin hakisimme Petäjäniemen lomakylästä.

Ajamme kohti Kalliojokea. Aurinko punertaa mäntyjen latvoja. Tätä tietä olen ajanut useasti lukiovuosina mennessäni Elimyssalolle retkeilemään.

Talo, jossa kuttu on, on aivan tien varressa. On jo yö. Pihalla vallitsee kesäyön hiljaisuus.

Ovi aukeaa. Isäntä tulee portaille.

Menemme navettaan. Lehmä on makuulla puukepeistä tehdyssä karsinassa. Se liikehtii hiljaa astellessamme navettaan. Viereisessä karsinassa on vasikka.

Takimmaisessa karsinassa on Siro, mustan, harmaan ja valkean kirjava kuttu. Se seisoo äänettömänä, katsoo meitä hailakansinisillä silmillä sarviensa alta.

Ajamme takaisin Raiskioon. Teemme yön hämärässä vuohille aitausta, juomapaikkaa ja lypsypenkkiä. Aurinko nousee, kun lähdemme nukkumaan. Maa on aamukasteesta märkä.

Herättyämme lähdemme lypsämään kuttua. Luemme lypsämistä käsittelevän kohdan Ulla-Maija Aaltosen kirjasta Kuttu ja kutunpito.

– Annahan minä koitan, Olavi sanoo ja hieroo käsiinsä Tummelia.

Johdattelen kutun portaalta toiselle ja se nousee ihmeen helposti lypsypenkille. Varsin korkea siitä tuli, mutta siinä kuttu nyt on, utareet lypsäjän käsien korkeudella niin kuin kirjassa neuvottiin. Himskatti kun utareet ovatkin suuret ja pinkeän näköiset, kuin olisivat halkeamaisillaan. Olisi varmaan pitänyt lypsää jo eilen.

Meillä on astiassa kuumaa vettä. Olavi koettelee vettä sormenpäällään ja kastelee siinä puuvillakankaan palasen. Olavi pyyhkii utareet. Ne tuntuvat hohkavan lämpöä minuun asti.

– Hormat unohtu!

Kirjassa oli, että lypsyn ajaksi kutulle kannattaa järjestää mieluista syömistä. Menen navetasta ulos ja revin pellon laidasta pitkiä horsmia, vielä toinen kimppu palkinnoksi lypsyn päätteeksi.

Olavi on pidätellyt kuttua pukilla. Annan horsmat. Siro alkaa näykkii niitä. Olavi tarttuu vetimistä. Kuttu jäykistyy ja hyppää pöydältä.

Saamme johdateltua kutun uudestaan lypsypöydälle. Olavi kurkkii kutun vatsan alle; kuin etsisi vikaa auton alustasta. Olavi tarttuu vetimiin ja kuttu hyppää estelystäni huolimatta.

− Hyvin ossaa hypätä, näkee että on vuorielukka.

− Sillä ei ole nyt luottamusta, arvelen.

Lapsena mummolassa lypsettiin lehmää. Muistan miten utareista vedettiin niin että ne venyivät ja maito suihkusi sankon kylkeen.

− Kokeiltaisiinko toisin päin? ehdotan.

− Samapa tuo.

− Kuinka paljon panit sitä rasvaa, tuntuiko sopivalta?

Laitan käsiin tummelia. Kädet kiiltelevät ja tuntuvat tahmeilta.

− Tämä vesi on kyllä jo jäähtynyt, Olavi sanoo ja pyydystää korrenpalalla itikkaa pesuveden pinnalta.

Katson utareita tarkkaan ja koetan nähdä reiän, josta maito tulee. Ai, ai, kun ne näyttävätkin pinkeiltä. Tosiaankin kuin olisivat jo halkeamaisillaan. Nyt täytyy toimia nopeasti.

− Hitsi tosiaan kun ei eilen jo lypsetty.

− No älä nyt sitä koko ajan.

Puristan sormeni vetimien ympärille. Puristelen rytmikkäästi ylhäältä alaspäin niin kuin kirjassa neuvottiin. Maitoa ei vain tule, ei tipan tippaa.

Olavi pitelee Siroa. Horsmat on syöty tai ne ovat tippuneet maahan. Olen vaihtanut tekniikkaa ja koetan liu’uttaa kättä vedintä pitkin rasvan luistoa hyväksikäyttäen.

Yhtäkkiä huomaan pienet utareista roikkuvat nipukat.

− Ei kai se maito tuolta vain tule? sanon Olaville ja näytän nipukoita.

Samassa kuttu hyppää lypsypenkiltä maahan. Yritän vielä maassa tarttua utareisiin, mutta kuttu heilauttaa takajalkaansa kuin yrittäisi potkaista.

− Ettei tässä olisi nyt jotain aivan periaatteellista virhettä?

Olavi hyppää pyörän selkään ja lähtee hakemaan naapurin Hiljaa apuun.

Jään talliin. Siro katselee minua sarviensa alta; samalla tavalla kuin Kalliojoella eilen illalla.

Olavi palaa Hiljan kanssa. Ovat tulleet Hiljan Datsunilla pihaan.

− Vuohiko se on pojilla täällä, Hilja nauraa. − Onpahan utareet täynnä maitoa. − Enhän minä kyllä ennen vuohta lypsänyt ole, Hilja sanoo, sipaisee rasvaa käsiinsä ja samassa jo alkaa maito suihkuta utareista kohisevina suihkuina astiaan. Minulta purkautuu helpottunutta naurua vaikka yritän estellä. Maitoa tulee parisen litraa.

Alkaa olla juhannus. On lehtikerppujen tekoaika. Kerput ovat lehtipuiden lehdeksistä tehtyjä kimppuja, kuin suuria saunavihtoja. Ne kuivataan ja säilötään ja annetaan lampaille talvella ruuaksi. Talvi on päivittäin mielessä. Silloin tässä on metri lunta ja pakkasta voi olla kolmekymmentä astetta. Kaiken täytyy olla silloin valmiina: ruuat itselle ja eläimille, polttopuut.

Talon takana on vanha hakkuu, jossa kasvaa nuorta lehtimetsää. Yritimme tehdä kerppuja jo päivällä, mutta oli kuuma ja itikat pistelivät. Tulimme pian pois. Kello on nyt iltayhdeksän, puissa ja pellossa näkyy kellertävää iltavalon sävyä. Taivaalla on muutamia poutapilviä. Vieläkin on lämmin, mutta paidoissa ja pitkissä housuissa saattaa jo olla. Pajulintu laulaa harvakseltaan. 

Menemme maitokärryjen kanssa Ojapellolle menevää tietä ja käännymme siitä tien varressa olevalle hakkuulle. Maitokärry menee tyhjänä kevyesti kantojen ja mättäiden yli.

Katkomme vesurilla nuorten lehtipuiden runkoja, karsimme oksat ja sidomme oksat naruilla kimpuiksi. Työnnämme kimput maitokärryllä navetan takana olevan katokseen, jossa on puimakone, ja ripustamme kerput seinille nauloihin kuivumaan. Merkkaamme tehtyjen kerppujen määrät vihkoon.

Jo varhain aamulla on lämmin. Varjoisissa kohdissa on aamukastetta ja viileää, mutta auringonpaisteissa kohdissa piharuohon vesi on lämmintä tai jo kuivanut. Kun aamu etenee, päivä käy helteiseksi. Kuitenkin aina välillä tulee sopivasti sadekuuroja niin että kuivuus ei ole peltokasveja vaivannut.

Lypsy on nyt onnistunut. Lypsämme aamulla ja illalla. Lypsy käy helpommin, kun utareet eivät ole aivan täynnä.

Kitkentätyö on hidasta. Kitkemiseen menee monta tuntia joka päivä. On suuri helpotus, että pellolla ei ole itikoita. Voimme olla pellolla shortseissa ja paljain jaloin. Vain puiden keruussa pitää laittaa kengät ja pitkää päälle.

Kitkemätön penkki on vihreä on kauttaaltaan vihreä. Kitketty penkki on muhevan musta ja siinä kasvaa yksi rivi vihreitä taimia. Taimet rötköttävät ensin huonon näköisinä, mutta seuraavana päivänä ne ovat jo terhakoituneet. Välillä käymme syömässä jotain multaisin sormin.

Porkkanan huomaamme kylväneemme liian harvaan. Kaikki siemenet eivät ole itäneet ja taimistossa on harmittavia aukkoja. Käymme katsomassa Tyynen penkkiä. Siellä porkkana kasvaa tiheästi. Harventamalla tuosta saa juuri sopivan.

Kotirinteessä käydessä oli puhetta perunan multauksesta. Multauksessa perunapenkkien välistä siirretään multaa perunapenkin päälle. Näin perunan mukulat tulevat syvemmälle multaan eivätkä ala vihertyä.

Menemme pellolle ja alamme multaamaan. Työ on hankalaa, koska penkit ovat liian lähellä toisiaan. Perunan juuria tulee esille yrittäessämme siirtää multaa penkkien välistä penkin päälle. Menemme katsomaan Koivulan väen penkkejä. Siellä väli penkeissä on leveämpi.

Saamme mullattua ahtaat paikat kantamalla pellon laidalta multaa penkkien päälle. Harjanteita kohoaa vieriviereen erikoisen näköisesti.

Kähköset tulevat. Pellolle menevät, Tyynellä on hanskat ja huivi. Asko käy hakemassa akka–auran.

Ei siinä kauaa mene, puolisen tuntia korkeintaan. Pois lähtiessä katselevat pirttiin päin, pidämme päitä piilossa.

Menemme katsomaan. Ovat vetäneet perunapenkkien väleistä. Aura on nostanut molemmin puolin penkkien kylkeen säännölliset multapakat, samalla rikkaruohojen juuret ovat kääntyneet kohti taivasta.

− Halluoisittekos työ kanoja? Asko kysyy. − Minä käyn Kontiomäestä hakemassa ja voen tuuvva teillekin.

− Paljonkos ne maksaa?

− 25 markkoa yksi.

Aika kalliilta kuulostavat, mutta otamme kuitenkin kolme.

Asko palaa iltapäivällä.

− Siinäpä oes teille, Asko sanoo ja ojentaa pahvilaatikkoa.

Tuntuu, että jotain elävää siellä on sisällä.

Viemme laatikon navettaan. Laatikossa on kolme kanaa. Kanat ovat huonon näköisiä. Pyrstösulista on jäljellä vain törröttävät sulan keskiruodit. Kanat on myyty, koska ne ovat ohittaneet parhaan tuottovaiheensa.  Jos emme olisi ottaneet niitä, ne olisi teurastettu.

Rajaamme kanaverkosta alueen navetan oven eteen niin, että kanat voivat olla ulkona tai mennä koko ajan auki olevasta ovesta sisälle navettaan. Teemme sisälle munintapaikkoja Askon ohjeiden mukaisesti: pieniä heinillä ja oljilla pehmustettuja lokeroita sinne tänne.

Seuraavana aamuna navetasta löytyy yksi muna. Keitämme munan ja syömme sen puoliksi.

Päivien myötä kanat alkavat tulla tallin sisältä ulos piha-aitaukseensa ja äännellä enemmän. Niille on kasvanut uusi höyhenpuku. Se on puhtaan valkoinen, jokaista siikasta myöten virheetön. Heltat ovat kirkkaan punaiset. Ne näyttävät kauniilta linnuilta.

Ihmeellisintä on, että kanat syövät vesiheinää. Se on rikkaruohoa, jota kasvaa penkeissä ja pellon reunalla tiheänä mattona. Lisäksi annamme kanoille kalansuolia, joiden perään ne tuntuvat kovasti olevan.

Jos navetasta kuuluu kova kaakatus, sieltä löytyy muna. Emme saa selville onko kaakattaja munija vai joku muista kanoista. Jonakin päivänä tulee kolme munaa, toisena ei yhtään. Keltuaiset ovat suuria ja vahvan keltaisia. Kun munia särkee pannulle, tulee paistoksesta keltainen.

Meillä on nyt maitoa, munia, retiisejä ja salaattia; toisinaan leipää, juustoa ja kalaa. Emme syö enää nokkosta.

Posti on tuonut kirjeen. Se on minulle. Kirjeessä on taitettava taidepostikortti, jonka sisäaukeamalle on kirjoitettu: “Hei, tapasin ystäväni Tapion Suvannon pärekattotalkoissa. Hän kertoi, että olitte muuttaneet maalle asustamaan vanhaan autiotaloon. Minulla itsellänikin on samankaltaisia suunnitelmia. Saisinko tulla vierailemaan tilallenne, niin voisimme keskustella enemmän? Anne.”

Tyttö! Laitan kortin kuoreen ja kuoren hyllyyn kirjojen väliin.

Illalla kerron Olaville kortista. Olavi pyytää korttia nähtäväksi.

− Minun puolesta tulkoon, Olavi sanoo ja katsoo minua virnettä kasvoilla. Olavilla on tyttökaveri, minulla ei. Kirjoitan Annelle.

Ei mennyt montaa päivää kun Anne tuli.

− Täällä on ihana tuoksu. Mitä te olette keränneet?

− Tämä on jauhosavikkaa. Se kasvaa rikkaruohona tuolla pellolla. Me kerätään se ja kuivataan, koska sitä voi käyttää Toivo Rautavaaran mukaan ravintona. − Tiedätkö sinä Toivo Rautavaaran kirjan ”Mihin luonnonkasvimme kelpaavat”?

− En.

Annan kirjan Annelle. Hän selailee sitä. Katselemme Olavin kanssa tyttöä syrjäsilmällä.

Anne käy hakemassa rinkasta muistikirjan ja kirjoittaa savikkapannukakun ohjeen ylös. Pyytämättä hän alkaa riipiä savikan lehtiä kuivatusalustana toimivalle itikkaverkolle.

− No ei tämmöinen pieni naisihminen voi yksin mihinkään maalle muuttaa, Anne sanoi ja katsoo liiterin eteen kasattua rankakasaa.

Menemme Annen kanssa ulos. Esittelen taloa ja pihamaata. Navetan seinustalla kuivumassa olevat mesiangervot, horsma ja siankärsämöt kiinnostavat häntä. Sisälle tultuamme näytän lasipurkissa olevaa valmista teetä.

− Tämä on fermentoitua, tiiätkö? Lehtiä pyöritellään käsien välissä, pannaan purkkiin ja kansi kiinni, selitän Annelle. – Muutaman päivän päästä näkee, kun purkin pintaan alkaa tulla höyryä ja pisarointia. Lehdet alkaa silloin vähän kellastua. Siinä vaiheessa ne otetaan pois ja annetaan kuivua. Niistä tulee silloin tämmöistä.

 − Keitetään teetä, ehdotan. − Tämä on ihmeen hyvää, väri vaan on vaaleampaa kuin tavallinen tee.

 Laitan hellaan tulet.

− Hyi, Anne sanoo ja kavahtaa taaksepäin kun haistaa tyhjässä jauhopussissa olevia kuivattuja ahvenia.

Anne syö omia eväitään teen kanssa. Hänellä on ituja.

− Mitä minä voisin tehdä? Anne kysyy.

Pyysin häntä keräämään siankärsämön ja apilan kukintoja. Ajattelin, että hän voisi samalla katsella pihamaata, näkisi lampaat ja voisimme katsoa savusaunan, jota en muistanut näyttää.

Illalla Anne lajitteli kukintoja kuivumaan ja lauleli heleällä äänellä “Magdaleena on pikkuinen tyttö…” Seuraavana päivänä Anne lähti.

Niitämme viikatteella pihamaalla ja pellon vierillä olevaa heinää. Heinä kuivataan luo’olla. Se tarkoittaa, että heinien annetaan kuivua maassa. Yöksi heinät voi kerätä kasaan ja aamulla ne levitetään taas kuivumaan. Aurinko ottaa heiniin ja parissa päivässä ne kuivuvat. Työnnämme vihreitä keveitä heiniä maitokärryllä navetan päätyyn, josta heitämme ne päätyyn avautuvan luukun kautta navetan ylisille. Minä tykkään touhuta heinien kanssa.

Pyydän Askoa näyttämään, miten viikate teroitetaan. Teroittamisesta kuuluu rytmikäs napse ja suihke. Välillä Asko hidastaa ja näyttää miten liippaa liikkuu terällä. Kun vauhti kiihtyy, ei kulmia, joilla liippa ja terä kohtaavat, enää pysty näkemään.

Koetan teroittamista. Se käy hitaasti, mutta minulla on aikaa. Kun teen tätä joka päivä, opin, ja tämä alkaa käydä kuin itsekseen.

Niittopäivän jälkeen hartiat ja selkä tuntuvat rasittuneilta. Aamulla lihaksissa tuntuu kipua. Mutta se ei ole epämiellyttävää kipua vaan vain hyvältä tuntuvaa kipua. Vahvistun täällä joka päivä. Lihakset tulevat selvemmin erottuviksi.

Tänne tuli Kainuun Sanomien toimittaja ja kuvaaja. He halusivat tehdä meistä juttua lehteen. Piti osata vastata kysymyksiin: Miksi olimme tulleet tänne, kauanko aioimme olla täällä ja mitä söimme ja millä elimme? Puhuimme kaupunkielämän kiireisestä elämänmenosta ja luonnon saastumisesta. Oma puhe kuulosti kliseiseltä ja perustelut jotensakin vähäisiltä.

Tulen Kotirinteestä maidonhausta. Minulla on lehti, jossa on meistä se juttu. Nousen Raiskion tietä puolimatkaan, laitan maitopänikan varjoon ja kapuan pöllien päälle istumaan.

Meistä on koko sivun juttu.

− Onnellisten miesten mökki! Olavi lukee otsikon ja on rutata lehden, mutta saan estettyä.  Näytän Olaville kohtaa: ”Joskus karhu pelottaa.” Loppupäivän toistelemme vänkyvällä äänellä lehdessä olleita repliikkejä.

On aamu. Menen paljain jaloin pellolle katsomaan eilen kitkettyjä penkkejä. Taimet ovat terhakkana pystyssä. Napsin muutamia rikkaruohoja.

Kompostin luota otan tukun rehevää vesiheinää. Heinien tyvessä on vielä aamukastetta. Nakkaan navetan oven edustalle. Kanat tulevat syömään.

Nousen navetan ylisille ja aukaisen vintin päädyssä olevat isot luukut. Kesäiset näkymät ovat parhaimmillaan. Edessä on täyteen mittaansa kasvanut ruispelto. Etäisyydessä taivaan ja sinertäväksi käyvän metsän raja ei ole aivan tarkka. Ilmassa on helteisen kesäpäivän utua, auerta.

Pöyhin heiniä ja koettelen, että ne ovat kuivia. Nämä ovat luo’olla kuivattuja. Tällaista on tuore kuiva heinä, vihertävää ja pehmeää. Kun saisi makoilla tässä tytön kanssa. Sellaisen, jonka hiukset olisivat auringossa vaalenneet, iholla rusketusraidat.

Pihaan ajaa tumman sininen Mersu. Ihan oudon näköinen. Kesäisissä vaatteissa olevat mies ja nainen kävelevät tänne päin.

− Päivää.

− Päivää.

– Nähtiin se lehtijuttu ja aateltiin tulla vähän katsomaan. Olen syntysin tuosta 16 kilometrin päästä Arolasta.

Seuraavina päivinä kävi useita muitakin autoja. Jos olimme pellolla, menimme metsään piiloon. Jos olimme sisällä, kipusimme vintille.

Oveen koputettiin. Tulevat sisälle.

− Hu, huu, joku huikkaa vintin portaikkoon.

Olemme hiljaa, kuuntelemme.

Pitkään on hiljaista. Taisivat mennä. Laskeudumme vintiltä ja menemme pirttiin. Penkeillä istuu kaksi naista ja mies. He hymyilevät ystävällisesti.

Kaikki eläimet ovat kasvaneet. Kissat ovat vikkeliä. Vepsu ei saa niitä enää kiinni. Hanhien punnitsemisen olemme lopettaneet. Niitä ei saa kiinni ennen kuin on juostu rajusti perässä. Sittenkin vielä mutkittelevat niin että joutuu tommasemaan kovasti, jos halusi saada otteen. Edellisen punnituksen jälkeen Joutsen makasi monta tuntia liikkumattomana, pää maata vasten painettuna. Luulimme sen loukkaantuneen. Seuraavana päivänä se kuitenkin liikkui normaalisti.

Luonto–Liitosta tuli kirje. Virolainen luonnonsuojelujärjestö on tulossa Suomeen vierailulle ja luontoliittolaiset haluaisivat käydä vieraidensa kanssa Raiskiossa. Liitto tiedustelee, pystyisimmekö järjestämään vieraille majoituksen ja ruokailut yhdeksi yöksi. 

Menen pellolle. Perunan varret kasvoivat komeina. Tartun varteen ja riuhtaisen. Pieniä mukuloita, peukalon pään kokoisia.

− Ei niistä vielä ole. Koko pelto tyhjenee, jos noilla alkaa ruokkimaan, Olavi sanoo takaani.

Valuttelen pieniä perunoita kämmenkupista toiseen.

− Ehtisiväthän nuo pari viikkoa vielä kasvaa, koetan varovaisesti. – Ajattele, miten paljon saisimme rahaa, jos tänne majoittuisi ja täällä ruokailisi 20 ihmistä! Siinä olisi loppuvuoden vuokrarahat kasassa!

Lantun lehtiin on iskenyt toukka. Sama on tilanne Kähköstenkin kasvimaassa. Huomaamme, että nokkosvedellä kastelluissa lantuissa on myös reikiä, mutta lehdet ovat kuitenkin kookkaampia ja taimet vankempia, kun niitä vertaa taimiin, jotka eivät ole saaneet nokkosvettä. Alamme kastella kaikkia taimia nokkosvedellä. Muutaman päivän päästä on pakko todeta, että meidän lantut ovat nyt selvästi isompia kuin Koivulan väen lantut, vaikka he istuttivat omansa pistokkaista ja me siemenistä.

On +22°C lämmintä, vaikka kello on vasta seitsemän. Tulee taas hellepäivä. Menen ulos. Maassa on kastetta, joka tuntuu viileältä paljaita jalkapohjia vasten. Kävelen aurinkoon. Tässä maa on jo kuiva. Aurinko lämmittää ihoa. Metsästä kuuluu peipon laulua.

Tänään jatkamme heinäntekoa. Eilisenkin olimme pellolla. Aurinko paistaa heinäpellolla paljaaseen ihoon. Meillä ei iho pala, vaikka ei ole rasvaa. Olemme ruskettuneita ja hoikkia.

Asko ajaa peltosarkaa. Leikkuukone kulkee vierellä ja leikkaa nöyrästi heinää. Olin nähnyt laitteen koiranputkien keskellä pellon reunalla, mutta luullut sitä vain siihen jääneeksi romuksi. Ihmettelin kovasti, kun Asko alkoi hommata konetta traktoriin kiinni.

Pellon reunalla heinien keskellä on  toinenkin kone, haravakone. Leikkuun jälkeen se kytkettiin traktoriin ja se kasasi maassa levällään olevat heinät yhteen pitkään kasaan.

Täällä on nämä kaksi konetta, leikkuukone ja haravakone, ja tuo traktori, Ford 4000. Meistä on mukavaa, että koneet toimivat ja helpottavat meidän työtä.

Nostelemme heinät hangolla seipäille. Viimeisenä tulee haravamies, joka kokoilee jäljelle jääneet heinät kasoihin ja lopuksi nuokin heinät nosteltiin seipäille.

− Eiköhän juoda välillä kahvia, Tyyne ehdottaa.

Jätämme haravat ja hangot pellolle ja kävelemme lähteelle, jonne eväskori on jätetty.

Juomme vettä. Korissa on leipää, piirakoita, pullaa ja kahvia. Pääsemme puhelemaan Koivulan tyttöjen kanssa.

Viikon päästä heinät ovat kuivuneet. Keräämme niitä traktorin kärryyn. Kun kärry on täynnä, heiniä poljetaan. Kun kärry täyttyy laitoja myöten, laitetaan lisälaidat. Kuorma kasvaa hyvin korkeaksi.

Kuorma ajetaan navetan päätyyn. Heiniä aletaan syytää navetan ylisille. Yksi syytää alhaalta ylisten suuaukkoon ja toinen kuljettaa sisällä peremmälle.

Heinissä on vihreää vaikka ne ovat kuivia. Olen nähnyt heiniä mummolan ylisillä. Ne olivat erilaisia, keltaisen valkoisia. Ne olivat vanhoja. Tällaista on tuore kuiva heinä, melkein pehmeää, ja tällaiselle tuoksuu tuore, kuiva heinä.

Ylisillä heinät poljetaan tiukkaan. Heinien päät pistelevät. Hikiselle iholle tarttuu heinän pölyä. Ihoa kirvelee. Tämä on raskasta työtä. Tekee mieli uimaan.

Sammakkolampi on meitä lähin lampi. Sinne on matkaa puoli kilometriä ja sinne menee hyvä polku.

Sammakkolampi on suolampi. Rannat ovat paksua rahkasammalkunttaa. Kun lammen reunalla seisoo ja hypähtelee hitaasti, niin maa huojuu hyppijän alla ja kauempanakin. Kun on vedessä ja ottaa kiinni rantapenkereen kasveista, voi kurottella jaloilla rantapenkereen alle. Penkan alle voisi sukeltaa, mutta ei uskalla. Siellä on varmasti puun juuria ja outoja onkaloita.

Vesi on tummaa, pinnalta hyvin lämmintä, mutta kylmenee nopeasti, kun sukeltaa syvemmälle. Lammen pohjaa ei tunnu vaikka sukeltaa ja kurottelee jalalla. Kovin syvälle ei uskalla sukeltaa. Pelottaa, että jalka tarttuisi juurakonhankaan, tai vanhaan verkkoon.

Äiti kirjoittaa. Pikkusiskolla on synttärit. Joutuu viettämään sitä angiinassa. On kuulema paha lukea meidän “hiljaisista ruuista”. Kirjeen lopussa varoittelee meitä sukeltelemasta lammissa. Voisimme kuulema tarttua johonkin. Miten se tuon arvasi?

Olemme Olavin kanssa pellolla, kun alkaa kuulua auton ääntä. Tienvarren puiden välistä alkaa työntyä näkyviin linja-auto. Se ajaa hitaasti kunnes pysähtyy tien päähän. Autosta alkaa purkautua ihmisiä kassien kanssa. Siinä on Luonto-Liiton väki virolaisten vieraitten kanssa.

Etsimme kaikille nukkumapaikkoja. Vintin lattialle mahtuu monta. Osa voi olla pirtissä. Lisäksi oli navetan ylinen, sinne mahtui heinien päälle nukkumaan.

Teemme juuresmaitoa. Haemme Kotirinteestä tonkallisen maitoa ja kuokimme perunoita. Puoli penkkiä pitää kuokkia ennen kuin niitä näyttää olevan riittävästi. Laitamme joukkoon nauriita, ne ovat jo aika isoja, kohta nyrkin kokoisia.

Tulijat ovat kantaneet metsästä tuulenkaatoja. Rankoja on kertynyt iso kasa liiterin eteen ja nyt ne jo tekevät niitä haloiksi ja kantavat liiteriin.

Aamulla kun nousin vinttiin, oli yksi suomalainen tyttö virolaisen kanssa samassa petissä nukkumassa. Pitkät hiukset hajallaan se teki siinä ylösnousua.

Vieraat lähtevät seuraavana päivänä. Tuttu hiljaisuus palaa. Tiskailemme astioita, lakaisemme pirtin.

– Maitoa on puoli tonkkaa.

– Yritettäänkö tehä juustoleipää?

Meillä on juuston juoksutinta. Leivinuuni pitää lämmittää.

On jo yö, kun paistamme vetistä juustokokkoaretta puulevyllä leivinuunin hiilloksen loimussa. Saamme kaksi juustoleipää. Juureksilla on kasvuaikaa vielä parisen kuukautta. Kohta meillä on valtavasti ruokaa.

− Tuossa ohrassa on kirva, Asko sanoo. − Se pitteä myrkytteä.

Ohrapellossa on laikkuja, jotka erottuvat muuta peltoa keltaisempina alueina. Keltaiselta kohdalta kun hakee ohran korren ja katsoo niin lehti on kellertävä ja korressa on kellastuma keskeltä vartta.

− Ajattelin, että pittäeskö kokeilla sitä teijän nokkosvettä, Asko sanoo.

Säpsähdän.

− En tiiä tehoaako se.

− Kyllä se niin hyvän tuolle lantulle teki, että eiköpä tuo lie jonniiverran auta.

− Mitä sinä teet?

− Pulikkaa, Olavi sanoo ja näyttää molemmista päästä kaventuvaa pyöreää pötkylää.

Minäkin haluan vuolla. Liiterin päädyssä on pystyssä kuorittuja koivuja. Olemme ne siihen askarepuuksi jättäneet. Puu tuntuu kuivuneen. Alan tehdä survinta.

Lampaat ovat nyt navetan takana olevalla pellolla. Siirsimme ne sinne eilen.

Helteinen päivä on lämmittänyt pirtin ja ilta-aurinko paistaa keittiön ikkunasta suoraan sisälle. Liesi loimottaa kuumana.

Olavi kaulii sultsinapohjia tekemällään pulikalla. Ne ovat läpikuultavan ohuita.

Laitan keittolevylle rasvaa ja paistan pohjia levyllä. Paistetulle pohjalle levitetään riisipuuroa. Syömme sultsinoita samaa tahtia, kun niitä valmistuu.

Äidiltä tuli kirje. Hän kysyy, miksi en viihdy kotona. ”Mikä täällä on vikana?” Pikkusisko on sanonut itkua äänessä, että hänellä on minua ikävä. Piirtelee siellä yksin. Äiti sanoo, että illan kajo on heilläkin siellä hieno, vaikka minä en sitä sieltä löytänytkään. ”Surullista, niin surullista” äiti päättää kirjeen. Pikkusisko on tuonut samaan kuoreen oman pienen kirjeensä. Kuvassa on pikku tyttö, kädet levällään.

On sadepäivä. Vesi valuu ohutta ikkunalasia pitkin. Lasiaines ei ole tasaista vaan maisema aaltoilee hieman, kun lasin läpi katsoo ja liikkuttaa itseään hitaasti sivulle.

Hanhia ei näy. Ovat jossain sadetta pitämässä. Vepsu on sisällä, nukkuu. Kissat ovat uunin pankolla.

Juuresmaan kitkeminen on saatu päätökseen. Peltoon ei tarvitsisi koskea ainakaan viikkoon.

Keitämme pannullisen kahvia ja nostamme pannun pirtin pöydälle myssyn alle. Levitämme eteemme kartan. Eteen avautuu korkeuskäyrien, sinisten lampipilkkujen ja metsän karttasymbolien kenttä.

– Täällä on näin paljon näitä lampia!

– Missäs me on käyty? Tästä tuli niitä ahvenia, Syvälampi. Ja tämä on tuolla vaaran alla, jossa on käyty uimassa.

–Väärälampi on sen takana. Kerran tulin vahingossa tähän ja ihmettelin, kun se tuntu erilaiselta.

Idässä on suuria järviä, Iivantiira on lähinnä. Siellä alkaisimme kalastaa. Joutuisimme taittamaan jalan viiden kilometrin matkan aamuin illoin.

Kaksi vaaroista on muita korkeampia: Raiskiovaara, jonka laella asumme, ja Honkavaara, joka on meistä kaakkoon. Reitti Iivantiiralle kuki Honkavaaran rinteitä pitkin.

Peruskarttaan on merkattu Raiskiosta lähteväksi useita polkuja. Niitä lähtee joka ilmansuuntaan ja ne johtavat useiden kilometrien päässä oleviin taloihin. Tuota verkostoa ei kyllä ole enää olemassa. Polkujen alut löytyvät pihapiiristä, mutta ne häviävät metsänhakkuisiin, aurauksiin ja suo-ojituksiin. Jos haukkana ilmasta näkisi, kuinka ihmiset kulkivat polkuja taloista taloihin, toiset paljain jaloin, toisilla mukana kantamukset. Samaan tapaan kuin lentokoneet nyt kutovat verkkoa suurten kaupunkien välillä.

Kartta näyttää, että meistä pohjoiseen on suuria suoalueita.

– Tänne voisi lähteä niitä lakkoja etsimään.

Nostamme reput selkään ja nousemme pyörille. Renkaat painuvat pehmeään, tuoreeseen soraan. Laskemme jyrkkää alamäkeä Raiskionvaaralta ohi Sammakkolammen ja Kotirinteen. Kotirinteelle menevä tie on vanhaa, painunutta, pienimuruista hiekkatietä. Sitä on hyvä ajaa. Tulemme Vartiuksentielle. Kuuluu vain kumisten pyöränrenkaiden humina niiden pyöriessä vaaleaksi paahtuneella asfaltilla.

Jätämme asfalttitien. Ajamme soratietä kohti pohjoista ja seurailemme kartalta runkotieltä lähteviä pistoteitä. Kun tulee tie, joka kartan mukaan kurottelee pitkälle pohjoiseen suoalueitten lipeille, käännymme sille.

Jätämme pyörät ja lähdemme kävelemään karttaan merkattua talvitien pohjaa. Lakkoja alkaa löytyä. Raakaa on vielä paljon. Katsomme kartasta. Tämä on Suoniemensuo.

Kirjoitan kotia, että täällä on lakkoja. Isä vastaa muutaman päivän päästä. Tulisivat viikonloppuna, työt ovat alkaneet. Tunnen tukalan tulvahduksen ajatuksesta, että kesäloma alkaisi olla ohi ja pitäisi mennä kohta kouluun. Kiitän luojaani että olen täällä ja että minun ei tarvitse täältä mihinkään. En halua lähteä.

Pihaan tulee yllätysvieras, Pentti Linkola. Pentin mukana on nainen, on tuo Penttiä nuorempi. He ovat tulleet pyörillä, soudelleet pitkän matkan Iivantiiralla. Pentti on laskenut kymmenittäin jalohaukkojen pesiä Iivantiiran saarista.

Esittelemme Raiskiota. Pentti kysyy kalastuksesta. Näytämme verkkojamme. Pentti alkaa selvittelemään niiden päitä.

–Ei näitä päitä saa näin jättää, kalastaja toruu meitä. Pentti jää selvittelemään verkkojen päitä pitkäksi aikaa.

Lähdemme viemään verkkoja lähilampiin. Laskemme niitä narujen avulla niin, että toinen kiertää lammen tai lahdukan toiselle puolelle ja vetää sieltä.

Seuraavana aamuna verkoista tulee hirmu suuria särkiä. Pentti kehoittaa meitä kalastamaan lammista ja syömään kalaa. Päivän mittaan vieraat lähtevät. Navetan päätyyn jää selvitetyt verkot.

Kuljeskelen Raiskiovaara talon ympäristössä. Etsin josko jo löytyisi kypsiä mustikoita.

Polun vieressä kasvaa punikkitatti. Oranssi pukero lakki tuntuu sileältä ja kovalta käteen. Lakin alapuolella on kermanvalkoista, kiinteää pillistöä, jonka pinnalla aaltoilua ja ruskehtavia kuoppia. Valkoinen jalka on kiinteä ja kova, tyvestä paksu, mustan sänkipartainen.

Halkaisen sienen. Se on madoton.

Tuolla on toinen samanlainen, ja kolmas.

Tatteja on sen verran paljon, että en saa niitä enää käsissäni kannettua. Syön mustikat sankosta ja laitan sienet tilalle.

Tulen pienelle aukiolle. Täällä on tatteja on ihan joka puolella. Sanko tulee hetkessä täyteen. Menen kiireisin askelin Raiskioon. Otan porraspielestä saavin.

En enää halo sieniä. Yhdessäkään ei ole ollut matoja.

Illalla viipaloin tatteja ohuiksi siivuiksi ja asettelen niitä kuivumaan hyttysverkoille. Hyttysverkot asettelen ilmavasti uunin päällä olevien varraspuiden varaan.

Akilta tuli kirje. Murhijärvelle kuuluu huonoa: ”Uutta leimikkoa on rajattu punaisilla nauhoilla ja Saarijoenvaara on jo puoliksi leimattu.” Murhijärvi on erämaa-alue, jonka hakkuita vastaan kirjoitimme lehtikirjoituksia lukioaikana. Murhijärvi on minua nyt melkoisen lähellä, tuossahan se on itärajan pinnassa hieman Iivantiiraa pohjoisempana. Ei ole sataa kilometriä täältä.

Oli tarkoitus lähteä marjaan − mustikat ovat jo aivan kypsiä − mutta päivä on mennyt muuta puuhaillessa. Teimme vuohille sade- ja tuulikatoksen ja horsmista kerppuja. Ripustimme kerput lantalan seinille kuivumaan. Se on puoliksi avoin tila, mutta hyvin sateelta suojassa. Iltapäivällä haimme puukuorman ja pesimme pyykkiä. Iltalypsy oli hankala kun Siron utareet oli taas liian täynnä. Maitoa tuli kaksi litraa ja kun aamulla tuli litra, on tänään tullut kolme litraa. Munia tuli kolme.

Olemme aloittaneet perunansyönnin. Olisi meillä ollut sille tarvetta jo aikaisemminkin, mutta emme ole raskineet kun pitäisi niin monta vartta kuokkia jos pieninä söisimme. Nyt olivat jo hyvän kokoisia, ja kasvavat päivä päivältä. Söimme juuresmaitoa kilon verran mieheen. Siinä oli perunaa, porkkanaa ja naurista. Nyt meillä on ruokaa yllin kyllin. Kaivo vain on lähes tyhjä vedestä.

− Onko kissat kakkineet nurkkiin? Olavi kysyy. Katsomme kakkapaikat penkkien alta. Mitään ei näy.

Olavi menee uunin pankolle. Samassa  muistan sienet!

Olavi kantaa kuivausalustaa ulos naama irveessä. Menen ulos ja katson tattisiivuja. Ne ovat mustia ja mädäntyneitä.

Kokoilemme tavaroita. Teemme lähtöä marjaan. Laitamme maitoa pulloon ja teemme leivät. Molemmille tulee kaksi 20 litran ämpäriä. Syömme ennen lähtöä.

Nousemme Honkavaaran rinteille. Mustikkaa alkaa heti olla. Pysähdymme poimimaan.

On viileää, hyvä ilma poimia. Tyhjennän ensimmäisen poimurillisen. Marjat ropsahtavat tyhjään sankoon. Olavi tyhjentää myös omansa.

Menemme eteenpäin. Kävelemme marikoista ohi. Poimisimme tässä sitten tullessa, jos ei löydy parempia paikkoja.

Pysähdymme poimimaan ja menemme kohta taas eteenpäin. Olemme mäntytaimikossa.

Menemme hakkuaukealle. Siellä ei ole sen paremmin. Tulee sadekuuro, poimimme sen aikanakin. Olavi ajautuu kauemmas.

Sade loppuu. Olavilla on nyt selvästi enemmän. Poimimme ja alamme siirtyä takaisin Raiskioon päin.

Syömme eväät kannon nokassa istuen. Kädet ovat siniset. Sangot ovat painavat ja selkää särkee. En ole ikinä saanut näin paljon yhdellä reissulla.

Olavin sangot alkavat ovat täynnä. Keräämme molemmat minun astioihin. Kohta on 40 litraa molemmilla.

Lähdemme kävelemään takaisin. Sangon ohut sanka painaa kättä. Asettelemme puupalasista sankoihin levennystä.

Otamme kantoetappeja, joiden jälkeen tulee levähdystauko. Niiden aikana poimimme. Sangot tulevat piripintaan.

Saavumme pihamaalle. Lampaat alkavat määkiä.  Ne juoksevat yhdeksi ryhmäksi aidan viereen, työntelevät turpiansa kämmentä vasten. Turpaa täytyy puristella. Kostea turpa tuntuu mukavalta kämmentä vasten. Kaikki ovat työntämässä turpiaan.

Punnitsemme mustikat, ne painavat yhteensä 34,3 kg. Illalla viemme verkot Sammakkolampeen. Aamulla kokiessa niissä on 400 g painava hauki ja kaksi isoa särkeä.

Roskimme mustikoita. Työ käy hitaasti. Yritämme keksiä keinoja, joilla työtä voisi nopeuttaa. Jonkin verran apua on siitä, kun laitamme mustikat vierimään liiterin takaa löytämäämme harmaantunutta puista kaukaloa pitkin. Marjat pyörivät alas ja lehdet jäävät kaukaloon, josta lakaisemme ne harjalla pois ja sen jälkeen taas uusi annos marjoja pyörimään. Kaukalopyörittelyn jälkeen marjat on vielä käytävä käsin läpi. Tertuissa kiinni olevat lehdet täytyy irrottaa ja marjojen joukosta täytyy nyppiä raa’at puolukat. Asko sanoi, että puukaukalo on ollut navetassa virtsakaukalona.

Roskimme pihalla ja keittiössä, kuuntelemme radiota. Teemme mustikkaleipää, mustikkarönttösiä ja mustikkaperunarönttösiä.

Alamme viedä marjoja vintille. Levitämme ne sanomalehtien päälle kuivumaan. Toivo Rautavaaran mukaan 8 kg:sta mustikoita tulee 1 kg kuivattua mustikkaa.

Herään. Olavi on Oulussa. Kävelen pirttiin ja katson mittaria. +13ºC, pilvistä. Tänään poimin mustikoita niin paljon kuin jaksan.

Teen eväät. Syön nopeasti. Laitan reppuun kaksi muovipussia. Menen ulos ja otan 20 litran valkoiset sangot ja poimurin. Vepsu lähtee matkaan.

Tulen Sammakkolammen rantaan. Katson tovin lampea ja rantametsikköä. Jatkan matkaa. Maasto alkaa nousta. Tästä nousu jyrkentyisi ja muotoutuisi Honkavaaran rinteeksi.

Poimin aluksi viimekertaisesta paikasta. Saan siitä muutaman poimurillisen, mutta sen jälkeen marjat tuntuvat loppuvan. Lähden kiipeämään ylemmäs rinteelle.

Tulen uuteen marikkoon ja alan poimia. Jätän toisen sankon kannon päälle ja kuljetan toista mukanani.

Olen kulkeutunut vaaran laelle, vanhan metsän tupsun reunaan. Nyt on paljon marjoja. Käyn hakemassa repun ja toisenkin sankon ylös.

Kulkeudun vanhaan metsään. Täällä marjoja on vain harvakseltaan. Palaan hakkuulle.

Ajattelen poimia ensimmäisen sankon täyteen ja juoda sitten kahvia. Pyörrän päätökseni pian ja sanko on vasta puolillaan, kun istun kannon nokkaan kahvittelemaan ja natasemaan eväsleipää.

Istuessa olo rauhoittuu. Vaaralta aukeaa kaunis näkymä. Vaaran alla on lampi, sen takana alkaa uutta metsää. Hiljalleen kohoavan vaaran rinteessä näkyy talo. Se on Kainola.

Talosta vasemmalle näkyy suolle raivattu melkoisen iso pelto ja pellolla latoja. Kuuluu lehmän ammuntaa. Ihmeen selvästi kuuluu, kuin karja olisi karannut metsään.

Saan ensimmäisen sankon täyteen ja alan kerätä toiseen. Marjoja tuntuu riittävän tasaisesti, mutta vain muutamassa mättäässä marjoja on todella runsaasti.

Sanko täyttyy pikkuhiljaa. Kauemmaksi ei kannata enää lähteä.

Laskeudun rinteeltä alas lammen rantaan. Tämä on Särkilampi, isompi tämä on kuin Sammakkolampi. Tänne voisi tulla joskus kalastamaan.

Istun mättäälle lammen rantaan. Nousen ylös ja koetan kastuuko takapuoli? Ei kastu. Kädet ovat siniset. Vepsu tulee siihen, käy sekin maahan. Syön eväitä, lanttukukkoa, ja juon vettä.

Annan Vepsulle leipää.

Rantapenkereessä on variksenmarjoja. Noita poimin, kun olen syönyt. Toivo Rautavaaran kirjan mukaan ne säilyvät ilman säilöntäaineitakin. Jos niitä panee mustikkahillopurkkiin pinnalle, ne parantavat mustikan säilyvyyttä.

Ilma näyttää pysyvän pilvipoutaisena niin kuin on ollut koko aamupäivän. Nyt on hyvä marjailma.

Alan poimia variksenmarjoja muovipussiin. Poimin vaihteeksi käsin. Marjat tuntuvat keveiltä ja viileiltä kämmentä vasten.

Nousen takaisin ylös ja alan poimia mustikoita.

Sanko täyttyy vitkaan. Marjat alkavat tästä paikasta jo loppua. Päätän poimia vielä poimurillisen. Kun saan sen poimittua, päätän poimia vielä poimurillisen.

Nyt sankot ovat melkein täynnä. Siirrän ensimmäisestä piripintaan täynnä olevasta sankosta osan marjoista toiseen sankoon, teen muovipusseista kannet, laitan sankojen alle puukapulat ja lähden kantamaan. Kannan sata metriä kerrallaan.

Saavun Raiskioon. Katson kellosta. Olen ollut 10 tuntia marjassa. Olen tyytyväinen. Punnitsen marjat. Niitä on 25 kiloa. Katson itseäni peilistä. Hampaat ovat siniset, samoin suun ympärystä nenää ja leuankärkeä myöten.

Kun seuraavana aamuna herään, on rauhallinen olo. Ulkona on alkanut tuulla, mutta taivas on pilvinen. Lämpötila on sama kuin eilen.

Tänä päivänä minun ei tarvitse lähteä minnekään. Roskin vain noita marjoja ja juon kahvia.

Laitan hellaan tulet. Kaadan peltivatiin ja kattiloihin vettä. Variksenmarjat ovat puhtaita. Laitan ne tyhjään kattilaan. Asettaudun keittiön pöydän ääreen roskimaan.

Vesi on kuumaa. Pesen pulloja ja purkkeja. Onneksi olemme keränneet purkkeja. Niitä on vintillä monta kassia. Laitan puhtaat purkit steriloitumaan metallivatiin, jossa oleva vesi porpahtelee ja saa vadissa olevat lasit liikehtimään. Pidän ikkunaa auki, väliin tuuli heilauttaa verhoa. Pöytä on täynnä sankkoja, purkkeja ja kattiloita.

Liedellä on nyt monessa kattilassa marjoja. Yhdessä kattilassa marjat ovat kokonaisia. Sinisten marjojen joukosta pilkottaa vihreä lehti, nappaisen sen pois. Toisessa kattilassa on tummansinistä, höyryävää hilloa. Sekoitan siihen sokeria. Ilmaan leviää makea tuoksu.

Otan metallivadista lasipurkin kahdella puukepillä ja asetan sen pystyyn. Laitan purkkiin kuumaa hilloa ja päälle höyryävää variksenmarjahilloa. Laitan hanskat käteen, väännän kannen kiinni ja käännän purkin ylösalaisin.

Otan peltisankon. Menen pellolle. Tartun perunanvarresta kiinni ja nostan. Perunoita ilmestyy näkyville. Noukin perunoita varresta ja laitan sankoon. Möyhäisen kuokalla peltoa ja lisää perunoita tulee esiin. Laitan nekin sankoon ja menen porkkanapenkille. Otan porkkanan ja sipulia. Palaan sisälle.

Lisään puita lieden pesään. Menen takaisin ulos ja pesen juurekset kaivolla. Laitan juurekset kiehumaan ja jatkan roskimista. Kuuntelen radiota.

Koetan ovatko perunat jo kypsiä. Ne ovat. Pilkon sipulia keittoon. Laitan suolaa ja maistan.

Menen kellarille. Aukaisen ensimmäisen oven ja aukaisen toisen oven ja tulen kellariin, joka on viileä. Otan maitopänikän ja margariinin. Laitan ovet kiinni.

Arabian vanhan posliinilautasen reunassa on pieni rikkeymä. Laitan lautaselle perunoita, porkkananpaloja, sipulia ja margariinia. Syön ja luen vanhoja Kainuun Sanomia.

Vien maitohinkin ja margariinin takaisin kellarille. Toisessa kädessäni on muovisanko, jossa on hillopurkkeja. Laitan hillopurkit ja mehut kellarin puhtaalle puuhyllylle. Seinässä olevaan rakoon on työnnetty lasivillaa.

Tulen ulos kellarista. Kellarin ympärillä on sahanpuruja. Tähän laitetaan vielä olkia kun ohrat on puitu.

Menen sisälle. Jatkan roskimista vähän aikaa, sitten menen kamariin ja pitkälleni. Ikkunasta näkyy pilvistä taivasta.

Menen keittiöön. Tuli on sammunut. Laitan tuohta tulipesään ja sytytän tikun. Kun tuohi on kunnolla syttynyt, laitan puita päälle. Hormissa alkaa käydä veto, kuuluu tikittävää ääntä ja kohta vesi kattiloissa alkaa kohista. Laitan roskittuja marjoja kattilaan ja alan roskia lisää.

Illalla saan loput isosta sankosta roskittua. Taivutan selkää taaksepäin kaarelle. Toinen iso sanko on koskematta.

Laitan hilloa purkkeihin. Ei ole enää hyviä kansia. Menen pellonreunaan ja otan tunkiosta ruostuneita huonoja kansia. Pesen kannet. Leikkaan muovipussista paloja ja laitan ne kiehuvan kuumaan veteen. Laitan muovit purkin ja kannen väliin ennen kuin laitan kannen kiinni.

Syön iltapalaa, juon teetä. Pesen hampaat ja sammutan radion. Ohrapelto näkyy vaaleana tummaa metsää vasten.

Aamulla keittiössä on likaisia kattiloita, mehulänttejä ja sokerinmurua. Lattialla on mustikkatahroja. Vien maton ulos. Käännän hillopurkkeja oikein päin ja pyyhin niiden kylkiä. Ne ovat jäähtyneet. Hyvissä purkeissa kannet ovat vetäytyneet sisälle päin. Kaikissa ei ole. Nämä pitää panna erikseen ja syödä ensimmäisinä. Syön aamupalaa ja alan siivota.

On elokuun seitsemäs päivä. Aamulla tuli pientä tihkua. Nyt sataa aivan kunnolla. Lämpömittari näyttää +13 °C. Olemme tehneet kerppuja, sahanneet pihalle kasattuja rankoja, kitkeneet sipulin ja porkkanan sekä keränneet pihalla olevista pensaista punaherukoita. Vuohet ovat vilustuneita. Veimme ne talliin. Olavi on mennyt päiväunille. Minäkin ajattelin mennä.

Sade on lakannut. Sää on puolipilvinen. Olemme yrittäneet viljellä sisällä ikkunan edessä suuressa puulaatikossa salaattia ja retiisiä, mutta eivät kasvit ole siinä kasvaneet. Viemme sisäviljelylaatikon ulos ja tuomme ruuvipenkin takaisin sisälle. Illalla lämmitimme saunan.

Kitkimme peltoa ja korjasimme herneet. Herneitä tuli vain 2,5 litraa. Siivosimme herneet ja laitoimme ne kuivumaan. Keitimme punaherukkamehua ja -hilloa. Olavi teki juustomuotin ja vuohenjuustoa.

Tänään kävimme maksamassa maitotilin Kotirinteellä. Sitä oli kertynyt 132,50 markan edestä. Kitkimme ja harvensimme talvinauriin. Se oli loppukesästä kylvettyä naurista, joka saisi kasvaa syömäkelpoiseksi syksyn lämmössä. Teroitin sahan ja korjasin jakoraudalla hajotuksen. Teimme puita. Maitoa tuli 2,8 litraa ja munia kolme, joista yksi oli mennyt rikki. Nyt on jo yö, ulkona on pimeää ja hiljaista. Olemme pirtissä öljylampun valossa.

Aamu alkoi tihkusateella, aamupäivällä se yltyi kovaksi vesisateeksi ja kahdelta tuntui kuin saavilla kaadettaisiin vettä talon päälle. Olo on ollut unelias. Sanomme sitä tökötykseksi. Silmät näyttävät väsyneiltä ja haukotuttaa. Oviaukoista kuljettaessa saattaa törmätä pihtipieleen. Käden puristusote tuntuu pehmeältä. Tekee mieli käydä pitkälleen. Tökötykseen auttaa mielenkiintoinen työ. Tein verkkonarulle keveää puukelaa. Kun sain kelan valmiiksi, aloin tehdä sorsan houkutuskuvaa. Olavi teki puukontuppia.

Illalla sade lakkasi. Kävimme hakemassa puukuorman Ojapellon takaa. Oli mukava pitkien sateiden jälkeen ulkona. Metsästä kuului palokärjen ja kirjosiipikäpylinnun ääntelyä.

Aki kirjoittaa Murhijärvestä. Hän valittaa, että julkisuuteen on annettu kuva, että neuvotteluja alueen suojelemiseksi käytäisiin sulassa sovussa, vaikka tosiasiassa siellä työt etenevät. Hän aikoo olla yhteydessä Kainuun Museoon ja Suomussalmen kuntaan. Hän tiedustelee, jaksammeko me töiden jälkeen tai niiden lomassa tehdä jotain Murhijärven asian eteen.

Traktori jäi kiinni Ojapellon taakse. Yritimme irrottaa sitä työntämällä puita ja risuja renkaiden alle, mutta ei auttanut. Asko oli tullut keräämään pois lammasaitausta ja huomasi meidät. Ei tuo suuttunut, kierteli traktoria ja tamppasi maata raktorin ympärillä kumisaappaillaan. Asko kiipeä traktoriin, seisoo ohjainpaikalla ja katsoo huulet yhteen puristettuna vasenta takarengasta. Hitaasti renkaat alkoivat pyöriä. Oli kuin näkymätön käsi olisi nostanut traktoria suosta.

− Se nousee, jumalauta! henkäisin Olaville.

Asko painalsi isomman vaihteen silmään ja traktori lähti keikkuen ja pomppien kulkemaan yli mättäikköisen suon. Pelkäsimme traktorin kaatuvan ja Askon jäävän puristukseen. Asko eteni vesipärskeiden keskellä ja pääsi kankaalle.

Siellä oli ollut joku tasauspyörästön lukko, joka olisi pitänyt laittaa päälle.

Tänään oli tarkoitus alkaa ohran niitto, mutta tulikin sadekuuroja ja näytti, että hommasta ei tule mitään. Myöhemmin iltapäivällä alkoi kuitenkin selkenemään. Kotirinteen väki tuli ja aloimme niittää ohraa niittokoneella. Saimme seipäille koko läntisen 40 aarin ohrapellon, loppua jo vesisade taas haittasi. Viljankorjuun jälkeen lähdimme Koivulaan syömään ja saunomaan. Tulimme metsien läpi kävellen kotia ja saimme matkalla 3,5 kiloa sieniä. Illalla laitoimme sienet kuivumaan leivinuuniin pelleille.

Tupakka on loppu. Kokeilimme polttaa kuivattua horsmaa piipussa, mutta se ei ollut hyvää.

− Voi kun ois sitä Recordia. Kyllähän maistuis kahavin jäläkeen.

Leivinuunia ei oltu lämmitetty pitkään aikaan ja sen periltä löytyi pitkiä tumppeja. Poltimme niitä. Auoimme lyhyitä tumppeja ja erottelimme ruskeat, palamattomat rouheet hiiltyneistä. Saimme käärittyä molemmille sätkät. Tupakasta tuli väkevä. Tupakanhalu lähti.

Olemme anoneet Kuusamonkylän metsästysseuran jäsenyttä. Tänään olisi seuran kokous.

Ajamme pyörillä metsästysmajalle. Miehiä on jo kerääntynyt pihamaalle. Hyvän päivän tervehdyksiä nyökytellen liitymme porukkaan.

Miehiä on parisenkymmentä. Tuntuu, että tulomme vaimensi käynnissä olleen jutustelun Aurinko pilkistelee kumpupilvien välistä. Pajukon takaa kuuluu lintujen poikasten ääniä.

Vähitellen puhe alkaa taas viritä.

− Jaaha, eiköhän myö aleta, sanoo yksi miehistä.

Menemme mökkiin. Sisälle pyytänyt mies menee majan keskellä olevan pöydän ääreen, ja toinen mies tulee istumaan hänen viereensä. Me muut istumme penkeille seinustalle.

Kukaan ei vastusta pyyntöämme päästä seuraan ja saada metsästysoikeus seuran maille.

– Kyllä pitteä kunnon korvaus seoran soaha, koska eivät uo moanomistajjie.

– Hyvähän se jos Raiskiovoaralla liikkuvat, vahtivatpahan salametästäjjie, sanoo mies, joka puhui aiemmin metson rauhoittamisen puolesta. Puheenvuoro saa kannatusta.

Metsästysluvan maksuksi tulee 100 euroa. Tuon summan jos maksaisimme niin saisimme molemmat metsästää. Lisäksi meidän oli tehtävä viisi telkän pönttöä, jotka meidän oli pyydettäessä kyettävä osoittamaan. Pöntöistä olimme panneet maininnan hakemukseen.

Olen kipeä. Iho tuntuu herkältä, päätä särkee ja ei tee mieli työhön. Olin äsken pellolla, mutta tulin sisälle. Katson ikkunasta, kun Olavi, Koivulan väki ja Kotirinteen väki ovat pellolla. He ovat terveitä, nostelevat ruislyhteitä seipäille. Joka toisen lyhteen tähkäpuoli tulee kaakkoon, joka toisen lounaaseen. Niin aurinko ottaisi niihin mahdollisimman pitkään.

Juoksemme Raiskiovaaran rinnettä alas. Pyssyn perä hakkaa kankkuun. Kello on puoli kaksitoista. Sorsajahti alkaa puolen tunnin kuluttua. Tarkoitus oli mennä Isolammelle. Ajattelimme, että kun metsästäjät hätyyttelisivät lintuja isommilta vesiltä, niin ne etsisivät suojaa metsälammilta. Isolampi oli kookas metsälampi, matala ja ruovikkoinen. Matkaa on vielä kaksi kilometriä. Aloituksen hetket menisivät varmasti ohi. Harmittaa, aloitus on kauden tärkein. Muistan kuinka Jari oli kertonut, että aloituksesta saa sorsia yhtä paljon kuin koko loppukautena yhteensä.

− Me ei ehditä Isolammelle kaheksitoista, sanon ja koitan painaa asetta tiiviimmin itseäni vasten.

− Vesilintujahti alkaa ja Raiskion pojat juoksentelee mettäpolkuja.

− Eiköhän jäädä tuohon Sammakkolammelle. Isolammellakin voi olla jo joku.

− Jäädään vaan, Olavi sanoo ja alkaa kävellä. − Voi tähän tulla hanhiakin, on se sen näköinen lampi.

Sammakkolampi on kapea, pitkulainen lampi. Lampea reunustavat kuusikkometsät joka puolelta paitsi eteläpäässä, jossa on suonotkelmaa. Päätämme asettua sinne.

− Paljonko kello on?

− Viittä vaille. Ei ole kuulunut laukauksia.

Käyn viemässä styroksista ja kangaspaloista tekemäni sinisorsan houkutuskuvan veteen. Se jää hieman kallelleen. Hyvä että Vepsu ei ole tässä nyt höseltämässä. Haukkuisi varmasti tuota.

Katkomme rannasta oksia ja tökimme niitä rantapenkereeseen näkösuojaksi. Laitamme havuja makuualustaksi.

− Petri, Olavi sanoo.

Katson Olavia ja huomaan, että hän on kalpea, roikottaa kättään. Hansikas alkaa värjäytyä vereen. Olavi on lyönyt leukulla käteen.

Peukalossa on syvä haava ja verta tulee. Revin paidasta helmaa siteeksi.

Olavi makaa havuilla käsi siteessä. Minulla on haulikko. Tähyilen oksien lomitse lammen yllä näkyvää taivasta.

On kulunut kaksi tuntia. Laukauksia ei ole kuulunut eikä lintuja ole näkynyt.

− Ootko muuten ikinä nähny täällä sorsia?

Lähdemme takaisin Raiskioon.

Illalla metsästyshalut heräilevät uudestaan.

− Lähetäänkö kiertämään Syvälampi?

− Lähetään vaan. Voisin ottaa kiväärin.

Katsomme Olavin siteessä olevaa kättä.

− Kato, Olavi näyttää ja kyyristyy.

Näemme tieltä, että lammessa ui sorsa. Sydän alkaa hakata kovempaa ja kädet kylmentyvät.

Menemme tieltä hakkuulle. Kuljemme aurausurien pohjia pitkin horsmikon suojissa kohti lampea.

Olemme päässeet rannasta jyrkkänä ylös nousevan töyrään taakse. Tämän lähemmäs emme taida päästä. Matkaa lintuun on vielä.

Päätämme, että Olavi yrittäisi ampua tästä luodikolla. Minä menisin takaisin tielle ja kiertäisin lammen rannalla olevan metsätuppaan suojaan. Jos lintu lähtee lentoon ja tulee minuun päin, yrittäisin haulikolla.

Menen kyyryssä takaisin tielle. Käännyn katsomaan. Lintu ui yhä lammessa.

Menen tietä kyyryssä alaspäin. Notkelman kohdalla laskeudun tieltä ja kävelen rantametsän takana kohti lampea.

Lähestyn lampea. Vesi pilkottaa jo puiden lomasta. En uskalla mennä enää lähemmäs. Jään odottamaan Olavin laukaisua. Käytän varmistinta pois päältä ja laitan takaisin.

Kuuluu laukaus. Yritän kuunnella siipien ääntä ja tähyän taivasta. Mitään ei kuulu. Olavi ampuu uudestaan. Juoksen rantaan haulikko ampumavalmiina.

− Osuko, huudan Olaville?

− Eka meni ohi, se jatko uimista!

− Mihin se meni?

− Se hävisi, ei se lähtenyt lentoon!

Yritämme tähyillä veteen ja nähdä myttyä. Tuuli käy tänne päin.

− Kyllä sen ois pitänyt osua, Olavi arvelee.

− Lähden kiertämään rantoja pitkin.

− Minä olen tässä, Olavi sanoo ja istuu mättäälle. Kangas on tumma. Peukalon haavasta on vuotanut.

Lähden kävelemään haulikko käsissä. Peukalo on varmistimella ja sormi liipasimella. Tähyilen etuviistoon.

Tulen lammen pohjukkaan, jossa on pieni ojantapainen. Kuulen siipien ääntä ja ruskeapukuinen sorsa nousee lentoon ja lentää suoraan poispäin. Ammun. Lintu tipahtaa lampeen ja liikahtelee hetken. Hetken päästä liike loppuu.

Pienet tuulenvireet tuovat lintua lähemmäs. Se on sinisorsa. Nostan linnun. Se on lämmin. Silmät ovat kiinni.

Menen rantaan ja nostan lintua korkealle niin, että Olavi näkee. Laitan linnun reppuun.

Aukaisen haulikon ja otan tyhjän hylsyn pois. Ruudin haju haisee. Taskussa on paukkuja, laitan uuden samanlaisen panoksen, 2,8 mm hauleja. Nämä ovat hyviä.

Lähden lammen toista rantaa Olavin luo. Kun olen kävellyt muutaman askeleen, vedestä kuuluu solahdus ja jotain painuu pinnan alle. Sukeltaja! Tuo oli se lintu, jota Olavi ampui, telkkä tai sotka. On tainnut haavoittua.

Kertaan Olaville kierroksen tapahtumat, sen, miten sorsa pomppasi siivilleen ja kaarsi loivasti oikealle ja miten tähtäsin ja painoin liipasinta ja sen että, se lintu, joka nähtiin on edelleen täällä lammessa, piiloittelee  jossain rantaviivan vieressä.

− Ois pitänyt ottaa haulikko, Olavi harmittelee.

On kulunut jo pitkä aika. Olavikin on hakenut haulikon. Olemme kiertäneet lammen moneen kertaan. Jokaisella kierroksella lintu on lähtenyt jostain kohtaa rantapenkereen suojista ja sukeltanut heti veden alle. Kahdesti olen ampunut. Toisella kerralla veteen ja toisen kerran, kun lintu nousi pintaan noin kahdenkymmenen metrin päässä. Se ei ollut pinnalla sekuntiakaan. Lintu on varmasti haavoittunut ja minua säälittää se.

Lähden taas kävelemään. Kohta kuuluu solahdus. Siinä lintu taas oli.

Mutta nyt lintu tekee väärän arvioinnin. Tässä kohdassa lammessa on pieni poukama ja lintu lähtee poukaman pohjukkaan päin. Odotan poukaman kapealla suulla ase kädessä.

Lintu tulee takaisin. Se näkyy selvästi veden läpi. Siivet tekevät uintiliikkeitä.  Ammun veteen, melkein suoraan alaspäin. Lintu nousee kuolleena ylös.

− Telkkä, huudan Olaville lammen yli.

Olavi alkaa kävellä tänne päin.

On elokuun 26. päivä. Heti aamusta aurinko paistaa komeasti. Ennen puoltapäivää oli jo parikymmentä astetta lämmintä. Pihalla oli nokkosperhonen ja Syvälammella kaksi joutsenta. Alan korjata sipulia.

Laitamme 15 litraa salaatin lehtiä kuivamaan ja säilöimme uunissa kuivattua mustikkaa purkkeihin. Vintillä olevat mustikat eivät ole kunnolla kuivaneet.

Teen iltareissun Syvälammelle. Hämärtää. Punakylkirastaan sirahdus kuuluu vesaikoista. Tulen lammen rantaan. Se on tyyni, heijastaa pilvistä taivasta. En taida lähteä sitä enää kiertämään. Menen katiskalle. Siellä on yksi ahven. Heitän katiskan takaisin.

Aamu valkenee sateisena. Lämpömittari näyttää + 13 °C. Yhdeksän jälkeen sade lakkaa ja hetken päästä pilvipeite jo repeilee ja aurinko alkaa pilkahdella pilvien lomasta.

Aamusiivouksen jälkeen lähdemme lampikierrokselle. Menemme Syvälammelle ja sieltä Teerilammille. Näitä lampia on tässä kolme: Teerilampi, Keskimmäinen Teerilampi ja Pikku Teerilampi.

Kierrämme kaikki lammet rantoja pitkin pyssyt käsissä. Ei lintuja. Palaamme Raiskioon. Keitämme telkkäkeittoa.

Ulkona on pimeää. Taivas on pilvessä. Kun menen jonkin ajan päästä uudestaan ulos niin onkin kirkas tähtitaivas. Tunnistin Cassiopeian ja Joutsenen. Historian opettajanani oli piirtänyt nuo lähettämäänsä kirjeeseen, sinisellä tussilla pisteitä paperille. Tuo sama käsiala, joka kirjoitti kommentteja koepaperin reunaan. Olemme käyneet kirjeenvaihtoa.

Aamulla Paavo tuli keräämään pellosta kiviä. Menimme auttamaan.

Lähdimme hakemaan puukuormaa. Traktori oli taas jäädä kiinni. Lampaat olivat karanneet. Kesti jonkin aikaa ennen kuin saimme ne takaisin aitaukseen.

Iltapäivällä lähdimme hakemaan taas puukuormaa. Löysimme hyviä tuulenkaatomäntyjä. Niitä on helppo tehdä haloiksi, suoraa oksatonta puuta.

Kun tulimme kotia, Paavo ja Asko olivat kylvämässä ruista. Ruis tuli nyt toiselle, keittiön ikkunasta näkyvälle pellolle. Siinä kasvoi menneenä kesänä ohra.

Mieleeni nousi ero Raiskion poikien ja noiden isäntien välillä. On tuntunut, että se mitä olemme tehneet, on ollut kuin yhden perheen tekemisiä. Mutta nyt, tuo, kylväminen, liittyy jo seuraavaan kesään. Me emme olisi silloin enää täällä. Olisimme täällä kai vuoden, Asko ja Paavo asuivat täällä koko elämänsä.

Illaksi tuntui selkenevän. Lähdimme iltalennolle Isolammelle. Siellä ei nähty lintuja, mutta lähestyessämme Sammakkolampea alkoi kuulua loisketta. Lammessa oli telkkäparvi. Oli melkoisen pimeä. Laukaistessa näkyi pyssyn suuliekki. Astuin putamaan ja sukka kastui.

Kun tulimme kotia, oli niin pimeää, että piti kulkea kädet kasvojen edessä ja muistella miten se polku tässä kääntyili.

Menen sänkyyn ja vedän viileän, painavan peiton päälleen. Käännyn kyljelleni ja työnnä käden tyynyn alle. Uni tulee nopeasti.

Tuuli on juoksuttanut tänään korkealla olevan suuria pilviä taivaankannen reunasta reunaan. Me etsimme pellolta lyhteistä jääneitä tähkäpäitä. Niitä ei löytynyt montaa. 

Tänään on viljan puinti. Puimakone on vanhassa lantalassa ja Asko vetää sen traktorilla pellolle.  Traktorista kytketään koneeseen leveä nahkahihna. Traktorin moottori pyörittää hihnaa, puimakone alkaa täristä ja väpättää. Vepsu säikähtää ja lähtee suoraa juoksua yli sänkisen ohrapellon. Melkein pellon päähän päästyään koira käännähtää äkisti ja aloittaa raivoisan haukun. Puimakoneen aukoista pöllähtelee pölyä ja korrenpätkiä.

Asko lisää traktorista kierroksia. Koneen tärinä ja väpätys kasvaa. Tarkastelen Askon ilmettä. Onko kaikki niin kuin pitää? Näyttää kun konevanhus aikoisi hajota noille sijoilleen.

Asko alkaa syytää koneen kitaan viljaa. Kidassa pyörii hurjaa vauhtia hammasrattaat. Tuonne ei pidä mennä omaa kättään laittamaan.  Sinne menevät korret ja tähkät.

Koneen sisällä olevat osat luuttuavat edestakaisin. Pikkuruisesta luukusta kurkistaessa näkee, kuinka pieniin ylös nouseviin hisseihin oli kertynyt viljan jyviä. Toista linjaa tulee tyhjiä hissejä alas. Koneen päädyssä olevasta suuresta reiästä tipahtelee pehkuja eli olkisilppua ja pienemmästä reiästä ruumenia eli lehtiä, tähkän vihneitä ja muuta kevyempää tavaraa. Koneen kyljessä oleviin reikiin on sidottu kolme säkkiä, joihin alkaa kertyä eloa. Paras, painavin elo tipahtaa ensimmäiseen säkkiin, toiseen tulee pienempiä jyviä ja kolmanteen kevyempää töhkää ja kuoriaineista.

Ensimmäinen säkki alkaa täyttyä. Putken suulle vaihdetaan ripeästi uusi säkki. Säkki on täynnä vaaleita, viileitä, liukkaita, tuoksuvia ohran jyviä. Kaikki käyvät katsomassa säkkiin ja alkavat hymyillä.

Kettulan tienhaarassa on lähitalojen yhteinen viljankuivaamo. Se on punainen lautarakenteinen rakennus, sisällä tulipesä ja puhtaita, ohuita teräslevyjä, laakeita petejä, joille jyvät levitetään. Uunissa poltetaan halkoja. Puita lisätään aika ajoin ja lämpömittarista vahditaan, että levyjen lämpö ei nouse liian korkeaksi.

Liikuttelemme ja valuttelemme sormiväleistä alustoille levitettyjä lämpeäviä jyviä. Mieleni valtaa rauha. Tässä vain odotellaan että nämä kuivuu. Uunin suulla voi paistaa makkaraa tai lihapalaa.

Kuivaamolle kertyy miehiä. Joku istuu autonsa penkillä poikittain, ovi auki. Toinen istuu pihalla, jalka parrun päälle nostettuna. Heinikosta näkee, että kesä alkaa olla ohitse, mutta tämä syyskesän aurinko lämmittää vielä mukavasti.

Vartiuksen tietä tulee auto. Kaikki katsovat, jos olisi tuttu. Ei ole. Kukaan ei nosta kättä. Auto hurahtaa ohi.

Ennen minä olin se, joka katsoin tuosta autosta. Katselin alakuloista, harvaan asuttua maaseutua. Mietin, mikä on tuommoinen rakennus tienvarressa. Miksi nuo ihmiset ovat tuossa? Tuntuu todella, että elämässäni jokin on muuttunut. Nyt kuuluin tänne.

− Tässä olisi nyt sitä uutista, Tyyne sanoi ja ojensi viiden kilon pussia.

− Ohrajauhoja, sanon.

− Niin, ruis on vielä myllyssä.

− Mitä aiotte tehä, teettekö rieskaa? Tyyne kysyi.

Postin mukana on kirje, jossa on kaksi punaista Express–tarraa. Kirje on tullut samassa heittopaketissa Kainuun Sanomien kanssa. Se on Akilta, kirjoittaa Murhijärvestä.

Tielinjan hakkaaminen Murhisalolle alkaa ensi viikolla. Leimattuja leimikoita on Saarijoenvaaran lisäksiRuuvikkoaho, Etu-Kuusikkovaara ja Taka-Kuusikkovaara. 1.9. opetusministeri Taxell ja ympäristöministeri Bärlund keskustelisivat Murhijärven tilanteesta. Nyt olisi tärkeää, että töitä ei aloitettaisi ennen kuin tuo keskustelu on käyty. Tielinjan puiden naulaaminen olisi yksi vaihtoehto. Harkitkaa huolellisesti ennen kuin teette mitään.

− Murhijärvellä aloitetaan tienteko, sanon Olaville.

− Ihan sama.

Laitan teepannun keskemmälle hellaa. Se alkaa kohista. Olavi tutkii kirjeen mukana ollutta karttaa.

− Jos kävisi naulaamassa tielinjan puut, eivät pystyisi sahaamaan. Se antaisi lisäaikaa.

− Pystyvät työntämään puut ilman sahaamistakin.

− Entä jos löisi nauloja sinne tänne metsään. Ei metsurit ala sellaisessa sahaamaan.

Tuo kuulostaisi kyllä tehokkaalta. Naulan pystyisi lyömään niin sievästi, että sitä ei edes huomaisi. Hirveä karskahdus kävisi, kun moottorisahalla vetäisisi viiden tuuman rautanaulaan. Mutta jos se naula sieltä kimpoaisi, tai saha pomppaisi reiteen.

− Mitenkähän ne metsureiden ansiot tuommoisessa tilanteessa? Olavi kysyy.

Katsomme toisiamme kirje kädessä.

Muutaman päivän päästä tulee uusi kirje. Meitä pyydetään lähtemään Helsinkiin mielenosoitukseen.

− Mene sinä. Olet parempi puhumaan, Olavi sanoo.

Vastustelin. Halusin olla maaseudun ihminen, iivantiiralainen. Helsingin reissut eivät kuuluneet elämääni.

Minua tultiin hakemaan. Auto vei minut yöjunaan Kajaaniin.

Istun makuuvaunun pedillä ja syön naurista. Se oli kultakylkinen, virheetön.

Herään hyvissä ajoin ennen Helsinkiin tuloa. Pesen kasvot pienessä lavuaarissa, puen ja menen käytävään.

Tuolla on tuorerehun tekokone. Tällä pellolla on ollut viljaa. Tuonne on kylvetty syysruista. Ymmärrän näkemästäni enemmän. Vaikka ollaan jo lähellä Helsinkiä, näkyy yhä maaseutua. Samanlaista kuin siellä meillä.

Juna saapuu Helsinkiin. Astun junasta ratapihalle. Betonilaatikoissa olevat kesäkukat ja heinät ovat kuurassa. On muutama aste pakkasta.

Kannat napsuvat asfalttiin. Ohitseni käy ihmisten virta, käsissään salkut, pitkät takit. Taivas, sama kuin Raiskionvaarallakin.

Pakokaasun haju, sen tuntee selvästi kuulaassa syysilmassa. Kaupunki humisee. Nämä ihmiset elävät täällä joka päivä.

Tapaan vastaanottajat. He näyttävät julistetta mielenosoituksesta.

− Näitä on levitetty tuhat ympäri kaupunkia.

Puhun kainuun murretta. Ei haittaa, vaikka menisi vähän väärinkin. Ei täällä kukaan huomaa.

Tulemme Luonto-Liiton toimistolle. Minulle tarjotaan leipää ja tuoremehua.

Lähdemme mielenosoituspaikalle. Ratikkaa ei kuulema kannata ottaa, kävelemällä pääsee yhtä nopeasti. Minulla on saappaat, huopahattu ja riihipaita.

Mielenosoituspaikka on Eduskuntatalon edessä. Suunnittelemme, kuka puhuu mitäkin. Olen kirjoittanut julkilausuman. Minulle tuntematon nuori mies haluaisi muuttaa sitä, mutta ei keksi miten. Sovimme, että esittäisin kirjoittamani tekstin sellaisenaan.

Mielenosoittajia on melko paljon. Siltikään ohikulkijat eivät tunnu kiinnittävän meihin mitään huomiota. Olemme osa heidän arkeaan.

Harjoittelen puhettani. Mietin, kuinka paljon ääneen pitäisi panna lausuntaa ja tunnetta, ja kuinka paljon yksinkertaista, tökähtelevääkin puhetta, maalaismaisuutta. Minua pyydetään puhumaan. Kävelen mikrofoonin taakse. Puheen jälkeen kaikki taputtavat.

− Jussi Huovinen soittaa nyt kannelta, kuuluttaja ilmoittaa.

Ääni ei kuulu. Joku käy asettamassa mikrofonia paremmin.

Nyt kuuluu. Jussi laulaa Tuulen synnyn.

Kyllä tiijän tuulen synnyn

Miss’ on tuuli tuuviteltu Vihurini viihytelty

Kahen kantosen välissä, Pajupehkon peittosessa

Karahkaisen kainalossa

Pyy syötti, kana imetti

Mäne tuulella tomuksi

Auveroksi vesien piällä

Tuota laulua on laulettu Murhijärven kalasaunoilla. Nyt se esitetään täällä Mannerheimintiellä. Muuta viestiä meillä ei ole.

Paikalle on tullut muutamia kansanedustajia. He ovat kaikki Murhijärven salon säilyttämisen puolesta.

Siirrymme Vanhalle Ylioppilastalolle. Siellä on tiedotustilaisuus.  Tunnistan television uutistenlukijan. Hän lähestyy minua mikrofonin kanssa. Joku on sanonut, että minä olen mielenosoituksen johtaja.

–TV-uutiset pyytää haastattelua.

Kameramies kuvaa. Kamerassa on kirkas valo, joka häikäisee.

− Mitä Murhijärvellä tapahtuu juuri tällä hetkellä? mies kysyy ja laittaa mikrofonin eteeni. Mikrofonin pää on suuri pallo. Kameramies on aivan lähellä. Nyt pitäisi sanoa jotain selvästi ja nopeasti.

− Tilanne on täysin auki. Ministeriö käsittelee asiaa, mutta metsähallitus on aloittanut tienteon alueella, sanon ja minusta ääneni sössöttää. Myöhemmin kuulin, että tuo kohta oli näytetty iltauutisissa. Kuvani alla oli ollut nimeni ja ”maanviljelijä, Iivantiira.”

 Juna saapuu Kontiomäkeen. Istun rautatieaseman portaille odottamaan kyytimiestä. On kylmää ja sumuista, hiljaista.

Kyytimies tulee, ei kysy mitään. Lähdemme. Ylitämme viitostien. Tien varressa on saha, jonka olen nähnyt jo monta kertaa. Talojen välit harvenevat. Olen taas Vartiuksentiellä.

Tulemme Raiskion pihaan. Aamu-usva on haihtunut ja taivas on sininen, ilma lasinkirkas. Menemme pellolle. Perunan varsi on paleltunut. Annan kyytimiehelle palkaksi perunoita, lanttuja ja nauriita. Vien sisälle pieniä puita. Sytytän hellan ja laitan kahvipannuun vettä. Liesi alkaa lämmetä, kuuluu suhinaa kun pannun kylkeä valuvat vesipisarat koskettavat liettä.

Pellolla on lämmintä kuin kesällä. Otan paidan pois. Nostan sipulia saaviin. Vien saavin navetan päätyyn ja levittelen ne siihen kuivumaan sateelta suojaan. Varret, naatit, kierrettäisiin irti, kun ne olisivat kuivaneet.

Olemme alkaneet poimia puolukkaa. Sitä on roskittuna ja survottuna 19 kiloa. Sieniä löytyy. Haapa- , karva- ja kangasrouskuja tuli 9 litraa ja kolme litraa kehnäsieniä, sillihaperoita ja kangastatteja. Maitoa tuli 1,6 litraa ja munia kaksi. Ruis on itänyt, on viisi senttimetriä pitkää. Kadoksissa ollut kana ilmestyi illalla pihalle.

Katson lämpömittaria, +13 °C, pilvistä. Lähden etsimään sieniä. Saan haaparaouskuja muutaman litran ja löydän joitain uusia sieniä. Palaan Raiskioon ja otan sienikirjan.

Olisivat ehkä mustavahakkaita. En tiedä, uskaltaako noita syödä.

Ryöppäsin ja suolasin eilisen ja tämän päivän sienet. Lähden korjaamaan lopun sipulin. Sitä tulee vielä puolitoista saavia eli 90 litraa varsineen.

Iltapäivällä huomasin, että lampaat olivat päässeet aitauksesta. Sain ajettua ne yksin takaisin.

Korjasin puumoukarin. Poimin neljä litraa punaherukoita. Vepsu on syönyt tänään yhtä paljon kuin minä, muun ajan ajanut häntäänsä.

Siro antoi lypsää sievästi. Maitoa tuli kaksi litraa ja munia 3, yksi muna todella iso. Nyt on +10 °C, kuulas syysilta, komea kuutamo.

On syyskuun kuudes. Aamulla paistoi aurinko ja oli + 13 °C. Olavi oli puolukassa, sai 5,5 kg. Roskimme puolukoita yhdessä. Keräsin loput viinimarjat ja keitin ne mehuksi. Päivällä kävi Kainuun Sanomien toimittajia. Illalla kierittelin kuivuneista sipuleista varsia. Munia tuli yksi ja maitoa 1,7 litraa.

Kävin hakemassa postin. Aukaisen pirtin oven ja tulen sisälle. Otan tulitikut uunin reunalta ja käännän lampun pyöreää nuppia. Alkaa kuulua kaasun tulon ääntä. Sytytän tulitikun ja vien sitä sukan lähelle, varoen koskettamasta sukkaa. Tulitikku lähenee, kaasu suhisee. Lamppu syttyy possahtaen ja huone kirkastuu. Olemme ottaneet kaasun.

Postilaatikossa oli kaksi korttia, muuten samanlaiset, mutta toisessa minun ja toisessa Olavin nimi. Kortit kehottavat hakemaan Iivantiiran postista kirjatut kirjeet.

Aamupalan jälkeen lähdemme postille. Ryttyytämme pyörillä Raiskionvaaraa alas. Katselemme Sammakkolammelle, näkyykö lintuja. Tien oikealla puolella olevassa metsikössä viheltelee pyy.

Tulemme Kotirinteen tien risteykseen, kulku käy tasaiseksi, hiekka alkaa rahista renkaiden alla. Tulemme asfaltille. Renkaiden rahina loppuu. Kuulu humina kumipyörien pyörinnästä asfaltilla ja polkemisen ääni. Tien sivustoilla on tienvarsimetsiköt, niiden takana hakkuita.

Kolmen kilometrin päästä tulee Kettulan tienhaara ja kuivaamo. Tästä on viisi kilometriä vielä. Ajamme rinnakkain keskellä tietä, ei ole kulkijoita.Tulemme postille. Asetamme pyörät seinää vasten.

Virkailija osoittaa allekirjoituksen kohtaa. Saamme kirjeet. Kuoressa lukee lähettäjänä Kaj Spo Asevtsto 5/9 10/13.80 Tiedottaja-Informatör: Kajaanin sotilaspiirin esikunta, PL 10, 87601 KAJAANI N:o: 101, Asevelvollisuusasiaa, virkalähetys.

On syyskuun ensimmäinen päivä. Kutsunnat ovat seurakuntatalolla. Olemme perillä hyvissä ajoin. Jätämme puukot autoon. Meillä on sarkatakit, työhousut, Olavilla hattu, minulla saappaat. Olemme hoikkia, tukat lyhyiksi kynityt, kasvot ruskettuneet.

Seisoskelemme talon edustalle. Parkkipaikan vierusheinikot ovat vielä voimissaan.

Sisältä tulee mies kuistille. Hän on ilman lakkia, sotilastakki on sopiva ja tiukkaan napitettu. Mies istuu penkille.

− Oletteko käyneet metällä? mies kysyy.

− Onhan tuota tullut käytyä.

Miehen hiukset ovat vaaleat, silmät siniset, kasvoissa uurteita.

− Kova jätkä, sanon Olaville miehen mentyä.

− Sisseihin vaan, sanon Olaville.

− Tuo äijä järjestää.

Tilaisuus alkaa. Seurakuntasali täyttyy nuorista miehistä. Nämä pojatko rintamalle? Tällaista se on ollut. Hullulta tuntuu.

Seinällä on kookas Ristiinnaulitun kuva. Sen eteen on kannettu pöytä, jossa on kolme tuolia. Pihalla ollut mies tulee ovesta. Hän kävelee eteemme ja alkaa puhua.

− Olette nyt sotilaslakien alaisuudessa. Rakennuksesta ei saa poistua. Sisääntulevia upseereita on tervehdittävä seisaalleen nousten.

Mitä? Emmehän me ole vielä mitään luvanneet! Mehän vain tulimme kuuntelemaan infotilaisuutta! Seisaalleen nousten, naurettavaa. Minä en ainakaan nouse.

Samassa huoneen sivustalla ovi aukeaa taas ja sisään tulee lisää miehiä. Tuolit alkavat kolista, kun kaikki nousevat seisomaan. Huomaan itsekin seisovani. Tuolit kolisevat uudestaan, kun kaikki istuutuvat. Minua hymyilyttää, kieltämättä nerokasta.

Säikähdän pirusti, kun aivan takaani alkaa kuulua rummun pärinä. En ollut ollenkaan huomannut salin takaosassa olevia soittajia. He soittavat jonkun marssin. Komealtahan tuo kuulostaa.

Kunnan, armeijan ja kirkon edustajat käyttävät puheenvuorot. Katsomme filmin. Sen jälkeen soittajat taas soittavat.

− Seuraavaksi aloitamme asevelvollisten jaon joukko-osastoihin.

Siviilipalveluksesta ei ole mainittu vielä sanallakaan. Itsellä se pitää olla tieto. Meidät laitetaan istumaan aakkosjärjestykseen.

− Ahonen Arto.

Yksi pojista nousee. Mies pitää ovea auki ja poika menee miehen editse huoneeseen. Ovi pannaan kiinni.

Kymmenen minuutin päästä kutsutaan seuraava. Tajuamme, että tällä vauhdilla menee pitkälle iltapäivään.

− Anteeksi, mutta meidän pitäisi ehtiä lypsämään ja hoitamaan elukoita, sanon virkailijalle.

Mies käskee meidät eturiviin.

− Se pihalla juttelemaan tullut kapiainen nojautui taaksepäin ja veti henkeä sisään, kun sanoin, että siviilipalvelus.

− Minua oikeesti harmitti tuottaa sille pettymys.

− Onkohan kukaan muu täällä valinnut siviilipalvelusta?

− Meidän on helpompi, kun ollaan irrallisia.

− Vai irrallisia! Mitä me Askolle ja Paavolle sanotaan! Autoakin lainasivat.

− Kyllä ne ymmärtää. Jotenkin.

− Ei kannata alkaa ainakaan selitellä.

Ostamme Olaville haulikon, rinnakkaispiippuisen Suhlin. Näemme Paavoa Kuhmossa August Korhosen pihalla. Paavo oli käynyt Raiskiossa. Vepsu oli tappanut toisen hanhistamme. Paavo oli suolistanut sen ja nostanut liiteriin roikkumaan.

Kotiin tultuamme menemme liiteriin. Siellä Havukka roikkuu. Punnitsemme linnun. Merkitsemme vihkoon 2,8 kg.

Metsäkanalintujahti alkaa tänään, syyskuun kymmenentenä. Lähdemme heti aamusta liikkeelle, pihasta asti pyssyt käsissä. Laskeudumme Raiskionvaaran rinnettä alas. Tulemme Sammakkolammin rantaan. Lampi jatkuu rämeisenä metsänä. Vepsu alkaa haukkua. Näen että puussa on lintu, joku kanalintuhan tuo on. Ammun. Lintu tippuu maahan. Se elää vielä. Lyömme sitä repussa olleella kalikalla. Se on teeri, tämän vuoden poikasia.

Tulemme pihaan. Kähköset ovat tulleet potunnostoon. Menemme auttamaan. Iltapuolella ajoimme olkia kellarin ympärille.

Pirtti on sotkuinen. Puimisen jälkeen emme ole ehtineet kunnolla siivoamaan. Annamme sotkun olla ja lähdemme uudestaan metille.

Ylitsemme lentää teeri. Ammuimme sitä molemmat. Näytti, että se alkoi tippua mutta pystyi kuitenkin lentämään. Etsimme sitä melko kauan, mutta emme löytäneet. Minun edestä loikkii jänis. Ammun. Olavi huutaa. Haulit olivat kuulema ropisseet lähelle. Vepsu ajoi nuoren poikateeren lentoon ja Olavi sai ammuttua sen.

Aamulla lähdemme taas metille. Sammakkolammilla oli teeripoikue, siinä on paljon lintuja, mutta emme saaneet ammutuksi yhtään. Kotiin tultuamme syömme lintukeittoa ja roskimme 22 kg puolukkaa. Iltapäivällä kasaamme kellarin ja talon ympärille olkia.

Heti aamusta lähdemme taas metille. Saan ammuttua teeren ja pyyn. Olavi sanoi, että teerilaukaus olisi ollut erittäinkin komea. Puolilta päivin aloimme nostaa loppuja Kähkösten potusta. Siinä ei mennyt kauaa. Iltasella teimme kellariin perunalaareja vintillä olleista laudoista.

Aamulla rakensimme lisää laareja kellariin. Meillä oli radio mukana ja sieltä kuului Murhijärvestä ohjelmaa. Söimme ja lähdimme metsästysretkelle. Tarkoituksenamme oli kävellä pitkä lenkki. Nyplärin suunnalta Olavi ampui teeren. Pääkkösen vanhassa metsässä siivilleen rymisi mahdottoman iso ukkometto.

Kun menin aamulla pihalle, ilma tuntui kylmältä. Maassa oli kuuraa. Kävelin auringonpaisteiseen kohtaan, laitoin silmät kiinni ja pidin kasvoja aurinkoon. Siinä lämmitti. Menin sisälle ja katsoin mittaria, se näytti +0 °C.

Aamulla teimme puhdetöitä ruuvipenkin ääressä ja päivällä aloimme leipomaan. Leivoimme kolme lanttukukkoa, hiivaleipää ja ohrarieskoja. Paistoimme teeripaistin uunissa ja laitoimme loppulämpöön lanttulaatikon.

Kynimme hanhen. Kynimisen jälkeen nahkaan jäi pikkuhöyheniä, jotka tulittelimme pyörittämällä lintua avotulen edessä. Laitoimme lihan suolaan.

Olavi lähti käymään Syvälammella. Minä jäin kierittelemään lopuista sipuleista varret.

Ulkona on ollut viileää koko päivän, vaikka aurinko on paistanut ja on ollut tyyntä. Ajattelen, että käännymme koko ajan enemmän pois auringosta.

Kello on 21.30. Mittari näyttää nyt + 3 °C. Munia tuli tänään kolme ja maitoa yksi litra. Pellosta löytyi 980 grammaa painava nauris ja 1650 gramman painoinen lanttu. Tien päässä kävi kaksi autoa. Katselivat talolle päin.

Aamulla siivoiltiin eilisen sipulisavotan jälkiä. Joutsen, toinen hanhemme, on kesyyntynyt Havukan kuoleman jälkeen. Se nokkii sormia ja syö kädestä heinää ja lantun lehtiä.

Lähdemme puolukkaan. Puolukoita on jonkin verran siellä täällä. Sangot täyttyvät vitkaan.

Vepsu alkaa haukkua hakkuun keskelle jätetyssä kuusikkometsätuppaassa. Kuuntelemme haukkua jonkun aikaa ja kun se ei kuulosta vaimenevan, lähden katsomaan mikä siellä on.

Näen Vepsun kuusien lomassa. Komea koira tuo Vepsu kyllä on. Vepsu on tavallista suomenpystykorvaa tummempi ja lyhytkarvaisempi. Häntä on kuitenkin kaarella niin kuin pystykorvalla. Puuhun se katsoo ja haukkuu kovasti.

Kävelen varovasti koiraa kohti. Jos on lintu, niin kohta lähtee. Menen lähemmäs. Mitään ei vain lähde.

Nyt näen linnun silhuetin taivasta vasten. Miksi ihmeessä se ei lähde? Ihan on lähellä.

Palaan varoen takaisin päin ja kerron Olaville mitä siellä oli. Raiskioon on matkaa pari kilometriä. Aprikoimme, onko pyssyjen hakeminen liian työlästä. Lähden kuitenkin hakemaan niitä. Olavi jäisi poimimaan.

Tuon pyssyt. Vepsun haukku kuuluu yhä, mutta on käynyt harvemmaksi. Koira liikkuu puulta puulle ja haukkuu. Kuljemme Olavin kanssa rinnakkain kohti paikkaa, jossa näin linnun. Kuljen aivan puun juurelle haulikko poskella. Kierrän puuta. Ei ole lintua.

Jään kiertelemään saareketta. Olavi sanoo kävelevänsä pienen lenkin. Kiertelen aikani ja palaan poimimaan marjoja.

Kuuluu laukaus. Olavi tulee ja kantaa suurta koppeloa. Tuo ei ole tämän vuoden poikasia.

− Se lähti puusta ja näin kun otti loppuliidon. Tiesin että noissa jommassa kummassa puussa se on. Hiivin hiljaa lähemmäksi, meni varmaan viisi minuuttia siinä kun hiivin. Vielä tuon puun kohdalle kun pääsen. Näin linnun pään oksien välistä ja ammuin.

Lähden illalla Sammakkolammelle. Hiivin hiljaa rantaan ja kierrän lammen ympäri. Lintuja ei näy. Komea oli se Olavin saalis.

Menimme aamulla puolukkaan, mutta piti tulla pois, kun alkoi satamaan ja olimme jättäneet vuohet ulos.

Alamme leipomaan. Leivomme lanttukukkoja, porkkanapuolukkarönttösiä ja uutisohrarieskaa. Rieska on tehty ohrista, jotka kasvoivat tuossa ikkunan takana.

Koko leipomisen ajan sataa. Asko toi rekalla tukkipinojen pohjia polttopuiksi. Siinä on paljon paksua koivua. Peitimme puut Askon tuomilla muoveilla.

Mustikat vintillä eivät ole kuivaneet toivotulla tavalla. Osa on kuivia, mutta osassa on mehua sisällä. Marjat ovat olleet jo parisen kuukautta kuivumassa. Ilmat ovat nyt jo niin kylmät ja kosteat, että eivät ne enää tuon paremmin kuiva. Laitamme niitä paperipusseihin. Koetin tehdä marjoista soppaa, mutta ne maistuivat käyneeltä.

Ystävämme Jari Oulusta on tullut kylään. Lähdimme heti aamulla metille. Rymistelemme Ojapellon takana olevan pusikkojen läpi metsän puolelle ja melkein heti törmäämme jänikseen. Ammun. Jänis kuoli heti. Jari saa ammuttua Vepsun haukkuun pyyn ja minä Honkavaaralta lentoon akkateeren. Raiskioon tultuamme punnitsimme jäniksen, se painoi 2,1 kg. Olavi haki traktorilla kaksi kuormaa Askon tien varteen jättämiä koivuja. Aloimme nostaa pottua. Sitä tuli nostetuksi noin kolmasosa. Lämmitimme savusaunan. 

Tänään palvataan hirviporukan lihat. Asko tulee aamuvarhaisella mukanaan vanha ukko. Savusaunan lauteille ja lattialle levitetään vanereita, joissa näkyy rasvatahroja. Lihat kannetaan autosta ja ripustetaan kattoon. Nämä ovat suuria kimpaleita, toista luokkaa lampaan lihoihin verrattuna.

Asko lähtee ja ukko jää lämmittämään saunaa. Kannamme vesiä sankoihin saunan syttymisen varalta. Ukko kuorii tottuneen näköisesti koivuista tuohet pienellä kirveellään ennen kuin vie puut pesään.

Ukko istuksii saunan vierellä, teroittelee puukkoaan. Terävä se onkin. Ihokarvat pölisevät kun hän kuljettaa terää ihoa vasten. Yritämme omillamme samaa, mutta karvat vain taipuvat.

Asko tulee iltapäivällä. Hän menee saunaan ja tulee kohta ulos silmiään pyyhkien, kädessä lihapala. Kaikki katsovat, kun Asko leikkaa palasta siivun ja nappasee sen suuhunsa. Suussani on sylkylammikko.

− Käökää aokasemassa kuuven seuvussa saonan ovi, kyllä ne sillon on jo kypsie, Asko sanoo. − Elekääkä unohtako puukkoa matkasta.

Asko ja ukko lähtevät.

Odotamme kuuteen ja menemme saunalle.Sauna on vielä lämmin, mutta savusta jo seestynyt. Suuret lihakimput roikkuvat kattohirsistä vahvoissa koukuissa. Lattialle ja lauteille astelluille levyille on tippunut rasvaa.

Leikkaamme hyvän näköisestä kohdasta. Pinta on suolaista, suolan murut tuntuvat suussa. Pinnan alla on punertavaa, lämmintä lihaa. Se maistuu savuiselta, hyvältä. Otamme toisestakin kohtaa, jos siinä olisi vielä pehmeämpää. Kädet ja suut rasvaantuvat.

Syötyämme menemme kaivolle juomaan. Menemme takaisin saunaan ja leikkaamme vielä palat. Liha on niin suolaista, että yölläkin pitää käydä juomassa.

Murhijärvestä on ollut nyt juttuja lehdissä ja radiossa. Puhuvat, että tien tekoa olisi kiirehditty ja että niitä tehtäisiin nyt kahdessa vuorossa. Salo olisi pian halkaistu.

Iltapäivällä pihaan ajaa pakettiauto ja henkilöauto. Ne ovat luonnonsuojelijoita.  Aikovat mennä Murhijärvelle pysäyttämään tien teon. Kuokimme heille perunoita mukaan.

Seuraavana päivänä luonnonsuojelijat tulevat takaisin Alkon kassien kanssa. Tien teko on pysäytetty, ministeriöstä oli tullut määräys.

Menen lämmittämään savusaunaa. Muitakin tulee kaveriksi. Otan useita ryyppyjä pullosta. Juttelen uusien ystävieni kanssa.

− Sauna palaa!

Saunan vintin luukusta lyö lieskat. Heitämme sankoissa olevia vesiä vintille. Ovestakin lyö lieskoja. Kiikutamme kaivosta vauhdilla lisää vettä, ja saamme tulen sammumaan.

On pimeä. Istumme Olavin kanssa pirtin pöydän ääressä.

− Juodaanko, oli mitä oli.

Olavi tarttuu pulloon humalaisen rehvakkuudella ja nauraa. Otamme hörppyjä, mutta emme saa pulloa tyhjennettyä. Menemme ulos.

− Jumalauta, kuka on juonu mun viinat!

Isosta porukasta savusaunaan tulee vain kolme kylpijää minun ja Olavin lisäksi. Lauteilla istuessamme kuulemme, kuinka joku etsii tavaroitaan pilkkopimeästä saunan eteisestä.

Täytyy päästä nukkumaan. Pihalla auton valot on sytytetty. Kaksi hahmoa kinaa valokiilasssa humalaisella äänellä, toisella on pullo kädessä. Auton sisällä istuu joku, näkyy tupakan tulipään hehku.

Menen sänkyyn. Oksettaa. Ikkuna auki. Oksennan nokkosten päälle. Pimeä syysyö, syvä maaseutu, hirsipirtti, humala.

Aamu on valjennut. Tulen kamarista pirttiin. Ihmisiä nukkuu lattialla. Osa on makuupusseissa, osa peitellyt itseään löytämillään vaatekappaleilla.

Keittiön pöydältä ei löydy tyhjää kohtaa: pulloja, leipää, makkaraa, juustoa, puukkoja, laseja ja kuksia.

Otan reppuun kuksan, kahvipannun, kahvia, sokeria, leipää, voita ja makkaraa. Näen, että pari vierasta on hereillä.

− Olen lähdössä tuohon lähimettään aamupalalle.

Lähdemme Olavi, minä ja nuo kaksi vierasta. Otan pihalta kirveskynän kainalooni. Kävelemme polkua Sammakkolammen ääreen pienelle metsäkumpareelle. Potkaisen pienen kannon ja halon sen kirveellä. Se on tervasta.

Tuli läikähtelee keltaisin ja punertavin liekein. Urpiaisparvi lentää aamiaispaikkamme ylitse.

Vepsu alkaa haukkumaan. Olavi menee katsomaan. Kuuluu laukaus. Tulevat poikateeren kanssa.

Iltapäivällä vieraat lähtevät. He jättävät meille muovikassillisen makkaraa ja kymmenen leipää.

Syyskuu alkaa kääntyä lopuilleen. Päiväkirjamerkinnät ovat jo pitkään kertoneet ilmanalassa tapahtumassa olevasta muutoksesta. Lämpötila on tippunut viiden asteen paikkeille, kasvukauden rajalle.

Kävelemme pellolla. Sato on suuri. Keskikesällä luulimme kylväneemme lantut liian harvaan, kun kylvimme ne ohjeen mukaan: taimiväli 50 cm. Nyt lanttupelto on vaaleanvihreitten, suurten lehtien metsää. Lehtien alle kun kurkistaa, maanpinnalla kellottaa suuria lanttuja. Kotirinteen Hilja on luvannut ostaa meiltä säkillisen lanttua. Vaihtaisimme lantut maitoon.

Syyskuun 20. päivä. Aamulla oli kolme astetta lämmintä, taivas pilvessä. Laitoimme ikkunoihin toiset lasit.  Ikkunasaumoihin laitoimme valkoista paperiteippiä. Teippiä piti kostuttaa, jotta se tarttui kiinni. Aamupäivällä alkoi satamaan vettä ja on satanut koko päivän. Ikkunat ovat olleet huurussa. Teimme sateessa puita. Kävin iltapäivällä Sammakkolammen–Hamppulammen lenkin. Pyitä oli, mutta en saanut ammuttua. Aloimme syöttää vuohille kuivaheinää. Illalla Olavi teki kaasulampun valossa kirveenvartta.

Syyskuun 21. päivä. Tuijottelen keittiön ikkunasta syyskuun aamuun. Lämpötila on vain kaksi astetta plussan puolella. Vuohet ja lampaat ovat sisällä, samoin hanhet. Viljat on niitetty ja puitukin. Vain nuo juurekset enää pellolla. Taivas on selkenemässä kirkkaaksi syyspäiväksi. Tänään aloitamme sadonkorjuun.

Mittaamme viljelysalan. Naurispenkit ovat 8 x 11 m2 ja 4 x 11 m2, lanttupenkit 8 x 11 m2 ja 2 x 11 m2, porkkanaa on 7 x 11 m2 (11 riviä), sipulia on ollut 6 x 11 m2, perunaa 5 x 11 m2 ja 11 x 28 m2.

Nämä porkkanat ovat suuria patukoita. Kun niitä vetää, ne eivät ensin meinaa maasta ollenkaan. Kovasti kun vetää, irtoavat lopulta naksahtaen ja kädessä on silloin multapintainen oranssia hehkuva porkkana. Punnitsen suurimman lantun. Se painaa 2,7 kg ilman naattia. Suurin nauris on hieman pienempi, 2,3 kg.

Kuljetamme juureksia maitokärryllä liejuista pihamaata kellarille. Kellarin ovenkarmissa on lista, johon merkitsemme jokaisen sisään viedyn kilon. Porkkanat viemme navetan eteiseen kuivumaan.

Nostettu osa peltoa näkyy mustana muhevana multana, suuria naatteja rötköttää siellä täällä. Kannan sylillisen naatteja vuohille ja lampaille. Ne alkavat heti syödä ja talloa evästä.

Olavi päästää Joutsenen ulos. Se tulee tepastelemaan kasvimaalle, nykii päätä ravistellen ruohoja.

Istumme pellon reunalla kumolleen kaadettujen 20 litran sankojen päälle. Rastasparvi räklättää pellonreunan keltaisena hehkuvassa haavikossa. Auringonpaiste lämmittää. Olavi on ottanut takin pois.

− Oravaa haukkuu, Olavi sanoo ja katsoo metsikköön, jossa on alkanut kuulua Vepsun haukuntaa.

Kuuntelemme haukuntaa, katsomme peltoa. Talon piipusta nousee hento savukiehkura vasten sinistä taivasta.

− Kylläpä haukkuu, olisiko teeri kuitenkin, Olavi sanoo ja lähtee hakemaan haulikkoa. Jään istumaan. Olavi häviää metsän sekaan.

Aikaa kuluu. Mitään ei kuulu. Haukkukin on lakannut. Alan nostaa perunaa.

− Siellä mitään ollu, pöljä koira, Olavi sanoo palattuaan.

Istun kellarissa laarin reunalla. Olavi tulee sisään. Olemme hiljaa. Katsomme täysiä laareja. Kaikki on hyväkuntoista.

− Naurista 490, lanttua 435, perunaa 1036 ja porkkanaa 295 kiloa.

− Ei me saada tätä ikinä syötyä.

− Loka, marras, joulu, tammi, helmi, maalis, huhti, touko, Olavi laskee ja nostelee sormia.

− Kesäkuu myös, se pitää pärjätä.

− Yhdeksän kuukautta. Reilut parisataa kiloa kuukaudessa, viitisen kiloa päivässä, molemmille.

− Lähetään torille myymään.

− Ei maha ihmiset ostaa, niin hyvä vuosi ollut kaikilla.

− Lähetään Ouluun, pyyetään Askolta autoa lainaan. 

Herään, kello on kuusi, mittari näyttää +5 °C. Tihuuttaa vesisadetta. Laitan hellaan ja leivinuuniin tulet. Menen ulos ja alan tehdä puita. Käyn välillä lisäämässä uuniin halkoja.

Tulen sisälle. Teen hiivaleipätaikinan ja palaan ulos. Alan nostaa talvinaurista ja loppuja porkkanoita. Jäljelle jää vain valkosipuli.

Vedän uunin hiilet ja laitan leivät paistumaan. Kuorin lanttuja ja porkkanoita, siivutan ne ja laitan kiehumaan. Otan leivän uunista. Laitan laatikot uuniin.

Illalla opimme laittamaan kitaran ja huuliharpun yhteisvireeseen.

Nukuimme pitkään. Kotirinteen pojat Seppo ja Kari tulivat pirttiin, olivat tulleet Etelä-Suomesta metille. Näimme heidät nyt ensimmäistä kertaa. Lähdimme yhdessä metille.

Eksyimme pojista ja Vepsu eksyi meistä. Itsekin lopulta eksyimme. Ammuin sieltä jostain Korpikankaan rämeosuudelta akkateeren lentoon.

Tulimme Kettulan tielle. Eksyimme vielä Olavin kanssa toisistammekin. Lopulta löysin Olavin postilaatikolta lukemassa Kainuun Sanomia.

Lähdimme kävelemään metsien läpi Raiskioa. Pitkäaholta lähti neljän riekon parvi ja kohta toinen samanlainen parvi. Sain tipautettua yhden pienen mehtikanan. Olavilla lukkiutui haulikko ja silloin kaksi koppeloa lensi Olavin läheltä ohitse.

Aamu valkenee, kymmenen astetta lämmintä ja pilvipoutaa. Lähdemme Vepsun kanssa metille. Laitan kumisaappaat jalkaani, otan pyssyn naulakosta. Laitan talon oven kiinni.

Kävelen multaista peltoa. Sato on korjattu. Metsän reuna tulee vastaan. Metsän peitossa on tällä kohden aukko. Tässä on vanhaa aitaa, joka on painunut osin maahan. Menen aukosta metsän puolelle. Lähden kävelemään polkua.

Menemme Vepsun kanssa Seistosenahoa pitkin Teerilammille, sieltä Pikkulammille ja Pääkkösen kautta takaisin. Metsässä ja aukoilla kävellessä vastaan tulee varpuslintuparvia, muutto on käynnissä.

Honkavaaralla törmään hirviporukkaan. Olivat ampuneet teeren latvaan, se oli tippunut, mutta eivät ole löytäneet sitä. Koetamme etsiä sitä Vepsunkin kanssa, mutta ei mekään löydetä.

Nousen Honkavaaran päälle ja tulen Pääkkösen kuusikkoon. Kuusikko on vanhaa metsää, ainoa todella vanhan metsän alue reitilläni. Tuntuu mahtavalta kävellä vanhassa kuusikossa.

Laskeutuminen Honkavaaralta on kääntynyt Raiskiovaaraan nousuksi. Tulen pihaan. Olavi on kierrellyt Raiskiovaaraa, ei ole saanut saalista.

Alkaa satamaan. Siivoamme pirttiä. Iltasella istumme penkin päässä ja kiikkastuolissa. Ulkona sataa tihkua.

Kello on vartin yli viisi. Katson mittarista, lämpöä on +2 °C. Kirjaan päiväkirjaan “melkein selkeää”. Pirtissä on vain + 11 °C. Laitan senkin muistiin ja alan laittaa leivinuuniin tulta.

Menen keittiöön. Revin tuohia ja laitan hellaan tulen. Käyn hakemassa sankolla saaviin lisää vettä. Pihamaa ja metsänlaidat ovat hiljaiset.

Olimme laittamassa porkkanoita kellariin kun Olavin ukki ja Asko tulivat. Ukki toi meille verkkoja. Menimme sisälle kahvin keittoon.

Päivällä olimme valmistelemassa lähtöä Isosuolle, kun rajaseutupastori Jukka Pirttijoki ja poikansa Tuomo tulivat. Heidän mukana olivat myös Minna ja Kaarina.

Molemmat haulikot ovat rikki. Sarriugarten iskutappi on ruostunut kiinni ja Suhlista on katkennut toisen piipun iskurin jousi. Iltapäivällä kohdistamme luodikkoa pellolla. Ammumme tuelta. Teeri tippuu 150 metristä.

Äiti kirjoitti. Se kysyi, mitä me tehdään täällä silloin, kun täällä sataa ja että onko meillä täällä ruokaa. Se on kuulema aina se huolen ja murheen aihe äidillä, onko lapsella ruokaa. Sitten äiti huolehti jo lumituiskuista ja pakkasista. Navettaa se kielsi lämmittämästä, uskoo että se syttyy tuleen. Isä voisi tuoda minun talvitavaroita, kun sillä on työreissuja täälläpäin.

Äiti kirjoitti taas. Sanoi, että ei kestäisi olla täällä. Se sanoo, että meidän kissat on surumielisiä, mutta että koirassa on elämän iloa. Äiti oli pannut kirjeeseen lehtileikkeitä Murhijärvestä. Ympäristönsuojelutarkastaja Eero Kaakinen Oulun lääninhallituksesta kirjoittaa, että Murhijärven erämaaluonnosta tehty perusteellinen selvitys osoittaa, että Murhijärven suojeluarvoa on liioiteltu. Jatkossa tutkittaisiin perusteellisesti, mikä keskinäinen yhteys metsien hakkuulla ja kylien vienankarjalaisen kulttuurin säilyttämisellä voi käytännön tasolla olla.

Myrskyisä syyspäivä. Ukkosta, tuulta, auringon välähdyksiä. Päivän leipomukset on kasattu keittiön kaapin päälle: viisi lanttukukkoa, kaksi hiivaleipää, pullaa, porkkana- ja lanttulaatikkoa. Asko kävi pihassa. Hän purki Sarriugarten osiin, rasvasi osat ja kokosi taas. Pyssy toimii nyt. Kotirinteestä saimme jäniksen, kun on kuulema “liian pieni niin isolle perheelle”. Ilta on mennyt jänismuhennoksen teossa.

Raiskion pirtti tuntuu käyvän nyt ahtaaksi. Tekee mieli muualle. Lähtisimme Ouluun huomenna. Olemme laskeneet, että pystymme myymään puolet sadostamme ravintotilanteemme mitenkään heikentymättä. Huolta aiheuttaa perunarutto, jota kyläläisillä kuuluu olleen. Ihmiset ovat joutuneet kantamaan vain muutaman viikon kellarissa olleita perunoita märännöksinä metsään.

Pirtti on sekaisin. Koko päivän on ollut markkinahommien valmistelua: teeainesten riipimistä, purkittamista pilttipurkkeihin ja etikettien tekoa. Olavi siivosi tallia ja laittoi sinne puhtaita olkia. Tein  halkojenkantotelineen. Sovimme että Siro voi mennä Kotirinteeseen markkinoitten ajaksi.

On jo ilta, kun lähdemme kävelemään Koivulaan autoa hakemaan. Näemme jokusen teeren, mutta emme pääse ampumaan. Tullessamme Havun autiotalon kohdalle, on jo hämärä. Talolta alkaa kuulua jotain kovaa ääntä, jolle emme keksi selitystä. Menimme äkkiä syvemmälle metsään piiloon.

Koivulassa pääsemme saunaan. Saunasta tultuamme Tyyne käskee meitä syömään. On lihaa ja perunaa, Tyynen tekemiä rönttösiä, karjalan piirakoita ja ruisleipää. Otamme Askon auton ja ajamme takaisin Raiskioon. Vepsu jää Koivulaan. Ihmettelemme, kun Asko vain antaa auton, eikä kysy, milloin tuomme auton takaisin tai anna mitään sääntöjä käytöstä. Ei mitään sopimusta korjauskuluista, jos jotain sattuisi. Sanoi vain “avaimet on suulla”.

On luvattu yöpakkasia. Yötä vasten lämmitämme uunia napakkaan. Hiilloksen hiipumista odotellessamme purkitamme fermentoitua mesiangervo-horsmateetä. Meille tulee hyvä tee- ja yrttiosasto.

Herään päänsärkyyn. Sängystä ylös kapmeaminen antaa särkytulvahduksen päähän.

 − Olavi, nouse, oisko ollut häkää, sanon ja haron Olavin peittoa.

Peiton alla alkaa liikkua.

Kävelen kohti ulko-ovea. Menen paljain jaloin pihalle. Ulkoilma tulee vastaan raikkaana ja viileänä.

− Ai kun särkee, Olavi valittaa ja pitelee päätään.

Menemme hetken päästä sisälle, jätämme oven auki.

Uunin kylki on kuuma. Katson uuniin. Sisältä leuhahtaa kuuma lämpö. Sammunut hiillos näkyy uunin perällä. Häkää on varmasti ollut.

Auton lastaaminen on vaikeaa, kun pieninkin ponnistus vihlaisee päässä kipeästi. Olemme kai olleet lähellä kuolla.

Vähitellen auto täyttyy. Kirjanpidon mukaan autossa on lastina 700 kiloa juureksia.

Auto nousee hitaasti keinahdellen kellarin edestä. Päälläni on tutut työvaatteet. Ne antavat turvaa, jännittää tämä myyntihomma. Radiosta kuuluu aamu-uutiset.

Kello on kuusi aamulla. Olemme Oulun torilla. Ilma on tuulinen, pilvinen ja kylmä. Kyselyjen jälkeen selviää, että kauppahallista pitäisi löytyä nainen, jonka lakissa lukee “hallivahti”.

Löydämme naisen. Saamme toripaikan edullisesti, koska olemme ulkopaikkakuntalaisia eli “maalaisia”.

Laitamme eri sortimenttejä esille. Meillä on perunaa, lanttua, naurista ja porkkanaa. Lisäksi on yrttiteetä erilaisina sekoituksina ja kuivattua lipstikkaa. Pöydän päähän laitamme Tyynen leipomia rönttösiä ja ohrarieskaa. Pöydän etureunassa roikkuu kyltti: “Biologisesti viljeltyjä tuotteita Iivantiirasta.”

Käyn kiertelemässä hallissa ja katson hintatasoa. Hinnat tuntuvat kalliilta, nauris kympin kilo, samoin lanttu, perunakin kuusi markkaa.

Mies lähestyy pöytäämme pyöräänsä taluttaen, ruskea paksua kangasta oleva kassi roikkuu pyörän sarvessa. Kerromme hinnat. Miehen ilmekään ei värähdä. Mies ostaa perunaa ja naurista. Saamme monta kymppiä. Onpas helppoa!

Ihmisiä käy harvakseltaan, mutta monet kävijöistä ostavat. Ne, jotka tällaisella ilmalla tulevat torille, selvästikin harrastavat täältä ostamista.

Aamun jälkeen hiljenee. Ilma pysyy koleana. Menen uudestaan halliin ja yritän myydä tavaraa kauppiaille. Eivät halua ostaa. Sanovat, että juuresten pitäisi olla pienempiä ja valmiiksi pestyjä.

Äidinkielen opettajani tulee. Muistan, että olin kirjoittanut Laanilan lukioon ja kertonut, että tulisin myymään juureksia torille. Keskustelu käy väkinäisesti. Olen kuitenkin aistivani hyväksymistä.

Puolenpäivän jälkeen kauppa vilkastuu uudelleen. Porkkanaa menee hyvin. Torihallin myyjä, jolle olin kaupannut porkkanoita, on neuvonut luoksemme naisen, joka haluaa ostaa isomman erän multaporkkanaa. Nainen, joka oli aamulla ostanut kaksi rönttöstä, palaa takaisin ja ostaa jäljellä olevat rönttöset. Ohrarieskat menivät jo aamulla.

Joku mies käy valittamassa meidän kyltistä. Emme saisi käyttää “biologisesti viljeltyjä”-kylttiä, koska meillä ei ole sertifikaattia. Mies uhkaa sakoilla.

Alamme pakata tavaroita autoon. Kuorma ei tunnu vajunneen yhtään. Kirjanpidon mukaan olemme myyneet mukana olleesta kuormasta seitsemäsosan.

Laskemme rahat. Rahaa on 1250 mk. Olemme tyytyväisiä: kolmen kuukauden vuokrarahat on siinä;  Tyynellekin monta kymppiä vietäväksi. Käännyn katsomaan laareissa olevia juureksia ja ajattelen, että siinäpä arvokkaita tuotteita. Siinä olisi kymppitonnin edestä, jos vain saisi myytyä.

Torialueella kulkee mummo, joka kurkkii roskapönttöjä. Nousen autosta ja menen naisen.

– Haluaisitteko juureksia? Ei maksa mittään.

Mummo tulee autolle ja alamme täyttää hänen kassia. Mummo kiittelee.

− Mitä tuossa laatikossa on? − Entä tuossa tuolla takana?

Illalla kiertelemme asuinlähiöitä ja myymme ovelta ovelle. Lanttu ja porkkana tekevät kauppaansa. Melkein joka talossa ostetaan jotain. Aluksi on tunne, että tässähän häiritsee, mutta kun useampikin kyselee, että voisimmeko tulla uudestaan jonkin ajan kuluttua, kun heillä ole kellaria, niin hävetys lakkaa tuntumasta.

Lompakko on melkoisen paksu. Kun sen aukaisee, setelilokerossa näkyy paksu pinkka. Haisee nahkalle ja seteleille. Huomenna käymme ostamassa haulikon paukkuja.

Olemme kotona puoli yhdeltätoista yöllä. Pihamaa on pimeä ja tuulinen. Pirtti on puhdas, vähät tavarat paikoillaan. Tämä on koti.

Olemme Iivantiiralla kalassa. Saimme Askolta soutuveneen. Vene on aivan täynnä. Meillä on reput, makuupussit, verkkosaavi, kala-astiat ja veneen laitoja vasten haulikot ja luodikko. Päätämme viedä ylimääräiset tavarat Ränkkään. Ränkkä on pieni saari Aidasjärven ja Iivantiirajärven välisessä salmessa. Kämppä on toiminut aikoinaan uiton kämppänä. Tyyne on ollut siellä nuorena tyttönä kämppäemäntänä.

− On varmaan ollut aika sievä, arvelen hieman arasti Olaville.

Kämppä on loistokunnossa. Talo on maalattu punamullalla. Nurkkalaudat ja verholaudat ovat valkoiset, katto punaista huopaa. Sisältäkin kämppä on puhdas kuin kirkkosali, lautalattia hyvässä maalissa. Täällä on kamina, useita kaksikerroksisia sänkyjä ja kaksi suurta pöytää. Jos kämpässä olisi erikseen pienempi huone, terävä pää, olisimme voineet yöpyä siellä talvellakin. Nyt kämppä on liian iso talvella lämmitettäväksi.

Lähdemme verkonlaskuun. Meillä on 30 verkkoa. Osa verkoista on Olavin ukilta saatuja vanhoja ja melko risaisia verkkoja, osa Olavin ja minun omia verkkoja ja vielä yksi Askolta saatu verkko, repaleinen sekin mutta repaleisten sanovat pyytävät hyvin, jäävät sopivasti löysälle. Lisäksi on Askolta lainassa kaksi muikkuverkkoa. Muikun kutu lähestyy.

Muikku kutee lähelle rantaa, sorakivipohjalle. Soudan ja Olavi painelee melalla pohjaa. Soutelemme hiljokseen väliin lähempänä, väliin kauempana rannasta.

− Nyt on soraa, Olavi sanoo ja kuulen kuinka mela karskahtelee soraiseen pohjaan.

Alamme laskea verkkoja. Sinne painuu kylmään veteen.

Alkaa olla kova nälkä, olemme syöneet viimeksi Koivulan kahvipöydässä. Soudamme Matalalahdensaareen ruuanlaittoon.

Vedämme veneen. Jätämme reput rantakiville ja lähdemme kiertämään maastoa pyssyjen kanssa. Saari on hyvännäköistä kuusien ja katajan kirjomaa maastoa.

Aivan saaren kärjestä lähtee kaksi ukkoteertä. Ne lähtevät lentämään järvelle päin. Ammun. Lintu tipahtaa rantakivikolle vesirajaan.

Linnulla on sinisenmusta lyyrapyrstö, tummissa siivissä valkoiset täplät ja silmän päällä punainen helttanahka. Tämä on aikuinen lintu.

Teemme nuotion lähelle vettä. Otamme repusta ruisleipää. Puhelemme, että ehkä saamme kalaa illaksi.

Olemme koko ajan ulkona. Iho, keuhkot, veri, aivot, kaikki ovat tottuneet tähän syysilmaan.

− Hieno järvi, ei ole paljoa mökkejä.

− Tuntuu hyvältä kun saa kalastaa nyt niin paljon kuin huvittaa. Kierretään kuule joka hiiskatin kolkka tästä järvestä. Mitataan syvyyksiä ja etsitään kareja.

− Syyvään kallaa!

− Kukaan ei ole käskemässä! Teet mitä haluat!

Olen käynyt selälleni kuiville pyöreille rantakiville, siirtänyt lierihattua kasvojen eteen.

− Kotona kellari täynnä ruokaa, vuokrat maksettu jouluun asti.

Käännyn ja kohottaudun kyynärpään varaan:

− Silti ei tee mieli jäädä paikoilleen, vaan sitä oikeen haluaa tehdä pitkiä päiviä. Soutaa pilvisessä ilmassa niin kuin nyt, selvitellä verkkoja.

− Saa mennä illalla väsyneenä nukkumaan ilman sen kummempia suunnitelmia. Minä nukun niin kuin pikkulapsi. Onko se vastuun pakoilemista, jos ei mene oravanpyörään mukaan ja kuluta siinä elämäänsä?

− Sehän se on vastuun pakoilemista. Tuhlaat luonnonvaroja enemmän kuin luonto kestää. Kun me täällä kalastamme, emme uhkaa ketään tai mitään. Tällä tavalla elämä voisi jatkua loputtomiin.

Hämärä on laskeutunut. On aivan tyyntä. Laskemme viimeisiä verkkoja jonkun pikkussaaren ja mantereen välissä olevaan salmeen.

Verkot ovat sotkussa. Olavi yrittää katsoa verkkoa taivasta vasten ja saada selville sotkevaa lankarihmaa. Jos sisältä huoneesta katsoisi, näyttäisi, että ulkona on pilkkopimeä.

Vadissa veneen pohjalla näkyy siian vaalea kylki. Ensimmäiseksi laskemissamme verkoissa oli viisi siikaa. Katsoimme verkot selästämällä yläpaulasta ja otimme vain kalat pois.

Verkko ei selviä. Olavi nakkaa verkon pään kasassa veteen ja kiinnitämme tupurin. Lähden soutamaan Ränkkään. Olavi alkaa perata siikoja.

− Saadaan siikapottua ruuaksi, Olavi sanoo.

Mahani murisee vastaukseksi.

Otan kattilan ja pannun. Laitan saappaat jalkaan. Painan kämpän oven kiinni ja jään seisomaan portaille. Seisoskelen hetken niin, että silmät tottuvat hämärään. Tuuli humisee saaren puissa. Tuntee, kuinka vettä on joka puolella, vaikka sitä ei pimeässä näe. Alan hapuilla polkua rantaan.

Aallokko käy rantaan. Menen rantatöyräälle. Otan kiinni ohuesta koivusta vasemmalla kädellä ja koukkaan vettä astioihin. Jään kyykylleni veden ääreen ja katson pimeään: täällä minä olen.

Menen mökille. Hormista lentää kipinöitä pimeään. Taivasta vasten näkyy mäntyjen latvukset ja aavistus taivaalla liikkuvista pilvistä.

Kuorimme pieniä perunoita kattilaan, joukkoon tiputtelemme puoliksi katkaistuja siikoja.

Silppuan sipulia lautaselle ja odotan ruuan kypsymistä. Raotan kantta, vesi kiehuu. Tökkäisen kalaa ja yritän halkaista perunaa lusikalla. Hetken aikaa vielä.

Nostelen kaloja ja perunoita sipulin päälle. Kaadan kattilasta lientä. Näin mummo opetti syömään kalakeiton.

Syömme keittoa ruisleivän kanssa. Syömme koko kattilallisen.

Ruuan jälkeen nousen ylälaverille, siellä on lämmin. Katselen tulen loimotusta kattolaudoissa. Kämppä on lämmennyt.

Nyt olen rauhassa. Sielussani lepää tyyneys ja hyvä olo. Täällä minun on hyvä elää, maaseudulla, jossa ei ole liikaa ihmisiä. Näen unta verkkojen nostamisesta.

Autioniemen muikkuverkkossa oli sakeanaan pieniä särkiä ja ahvenia, muikkuja vain seitsemän. Niemen eteläpuolen sinisessä 28 mm siikaverkossa oli yhdeksän siikaa, joista suurin painoi 260 g, kaksi särkeä ja ahven. Samassa paikassa 35 mm mustassa verkossa oli kaksi siikaa. Aution itäpään muikkuverkosta oli tupuri irronnut, löydettiin verkko kuitenkin, siinäkin oli ahventa ja särkeä. Itäpään vihreässä 35 mm siikaverkossa oli yksi siika ja yksi särki. Matalalahden saaren mantereenpuoleisessa kahdessa 40 mm verkossa oli kolme särkeä.

Soudamme Koivulaan ja lähdemme Pikku–Honkavaaran kautta Raiskioon. Raiskioon tullessamme pöydällä odottaa lappu. Kuhmolaisen toimittaja oli käynyt.

Olemme tehneet pikkukalasta kanoille rehua. Viisi siikaa veimme Kotirinteeseen ja saimme hirvenlihaa vastineeksi.

Äidiltä tuli kirje. Siinä oli Ylä-Kainuu lehden aukeama liitteenä. Metsätyöt Murhijärven alueella on lopullisesti keskeytetty ja Murhijärvestä tehtäisiin Kalevalapuisto. Ehdotuksen mukaan Kalevalapuistoon kuuluisivat Murhijärven valtionmaasta erotettu kansallispuisto sekä Kuivajärven ja Hietajärven vienalaiskylät. Kalevalanpuistossa erämaa edustaisi alkuperäistä karjalaista korpiluontoa ja kylämaisema vienalaisen eräviljelijän kulttuuriympäristöä.

 “Kalevalapuisto muistuttaisi tulevia sukupolvia pohjoisen havumetsävyöhykkeen erä- ja kaskikansojen yhteisestä perinnöstä. Muistomerkki olisi kunnianosoitus alkuperäiselle elämänmuodolle, joka säilytti erätalouden, sukukulttuurin ja vanhamittaisen kansanlaulun. Murhijärven erämaa kalapirtteineen, kylien kulttuurimaisema, tsasouna ja Domnan pirtti ovat kokonaisuus, jollaista muualla Suomessa ei enää ole olemassa. Tutkimuksen kannalta Kalevalapuisto sopisi hyvin biosfäärialueeksi, jossa eri tieteiden näkökulmasta voitaisiin tutkia ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta. Kokonaisille sukupolville Vienan–Karjala on merkinnyt suomalaisuuden alkulähteitä. Suomen kansalliselle kulttuurille ja sen tutkimukselle, koko kansallisen identiteetin syntymiselle, tuskin mikään on ollut yhtä keskeistä kuin savokarjalaisten eräviljelijöiden, erityisesti Vienan kansan säilyttämä kulttuuriperintö. Kalevalanpuisto tulee pysyvällä tavalla palvelemaan koko Runon ja rajan tien matkailua ja Suomusalmen kuntaa. Sen perustaminen on välttämätöntä, jos Kuivajärven ja Hietajärven kylät halutaan säilyttää elävinä. Murhijärvellä on kysymys sellaisesta luonnon ja ihmisen luomasta paikasta, jota hyvällä syyllä voidaan pitää kansatieteen kannalta yleismaailmallisesti arvokkaana, kuten Suomen allekirjoittamassa maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemista koskevassa YK:n yleissopimuksessa määritellään.”

Kello on 6.25. Sataa tihkua. Ruispuolukkapuuroa lämpiää hellalla. Aamupalan jälkeen lähdemme puukuorman hakuun. Vepsu juoksee traktorin perässä.

Teemme kuormaa rauhallisesti. Puita kertyy kärryyn. Kun tulemme takaisin, tien päähän on ilmestynyt auto. Nainen odottaa sisällä, esittäytyy Kalevan toimittajaksi.

Herään kolinaan. Kello on melkein kahdeksan. Menen ikkunaan. Ulkona sataa vettä. Paavo ja Hilja ovat tulleet keräämään kiviä pellolta. Hiljan keltaisen sadetakin helmat liehuvat.

Hilja kumartuu, tarttuu kosteassa pellossa olevaan kiveen. Kivi lentää kolahtaen traktorin peräkärryyn. Noita kiviä vaan riittää. Jään katsomaan pellon laidalla olevia kivikasoja ja rakennettua kiviaitaa.

Joka aamu he heräävät yhdessä, hörppäävät aamukahvin, menevät navettaan. Kumpikin tekee omat työnsä, vaihtavat harvat sanat. Päivällä Hilja leipoo, pyykkää. Paavo menee pellolle tai savottaan. Kun Paavo tulee, on Hilja tehnyt ruuan. Ruuan jälkeen saatetaan torkahtaa, ottaa ettonet pirtin puukantisella sohvalla tai kiikkutuolissa. Lähdetään taas navettaan. Illalla lämmitetään sauna ja katsotaan televisiota.

Me olimme tehneet paljon asioita tänä kesänä. Niin ovat Hilja ja Paavokin. Me teimme tämän ensimmäistä kertaa, Koivulan ja Kotirinteen väki niin kauan kuin ovat eläneet. Miltä minulta tuntuisi tehdä kaikki vuosi vuodelta uudelleen ja uudelleen sittenkin, kun tietäisi miten kaikki tapahtuu ja toistuu?

Päätämme viedä Siron pois. Saamme Askolta autoa ja lähdemme Kalliojoelle. Kun haimme Siron, oli parasta kesää. Nyt on talvi edessä.

Kalliojoella ei olla kotona. Navetan ovi on auki. Vasikka on kasvanut nuoreksi lehmäksi. Siron paikka on tyhjä. Viemme elukan karsinaan ja laitamme heiniä ja vettä. Kirjoitamme lappusen, jonka työnnämme ovipieleen.

Seuraavana aamuna alamme pakata reppuja. Talo saa nyt jäädä, edessä on metsästysretki. Lähtisimme yökuntiin. Otamme suolaa, kahvia, leipää, paukkuja ja pyssyt.

Olemme menossa Teerilammelle. Siellä on Paavon mökki. Paavo on luvannut, että saamme saunoa ja nukkua siellä milloin halusimme. Kävelen tietä pitkin pyssy kädessä kohti mökkiä. Olavi kävelee metsässä.

Tulemme lammelle. Meitä tervehtivät keltaiset koivikot. Ilta-aurinko paistaa ja heijastelee valoläikkiä lammen pinnasta mökin kuistin rakenteisiin.

Istumme kuistilla. Pyssyt ovat seinää vasten kutit piipussa. Odottelemme jos lentäisi sorsia. Ilta pimenee hiljalleen. Vasta kun on aivan pimeää, menemme nukkumaan.

Heräämme aamulla varhain. On hämärää. Lampi on paksussa sumussa. Palelee. Yöksi ei ole ollut lämmitystä.

Laitan saunan pesään puita ja sytytän. Kuivat, tuohta repalehtavat koivut syttyvät herkästi. 

Lähdemme kiertämään veneellä rantakaislikkoja. Vepsu juoksee rantoja pitkin veneen kulkua seuraten. Vepsu toimii juuri oikein.

Kierrämme kapeaa ja pitkää lampea, ja kun olemme mökin kohdalla, soudamme lammen poikki ja käyn lisäämässä saunan pesään puita. Lähdemme kiertämään lammen toista puoliskoa.

Päivä vaalenee. Näyttää tulevan pilvinen päivä. Sorsia ei ole. Kierros päättyy kun tulemme taas mökin kohdalle. Olen kohmettunut istuttuani veneen perässä liikkumattomana.

Menen heti saunalle. Se on kuuma. Pesässä on hiillos. Laitan puita. Riisumme vaatteet kylmään pirttiin ja menemme saunaan.

Kävelemme Teerilammen takana olevan metsän poikki Vartiuksen tielle ja tietä pitkin postilaatikolle. Pikkusisko on kirjoittanut. On itse kirjoittanut osoitteet ja pannut kirjeen pieneen kuoreen. Jätämme postit laatikkoon. Jatkamme Vartiuksen tieltä pohjoiseen.

Kuljemme koko ajan pyssyt tanassa. Pari pyytä lehahtelee ja lähtee jokunen teeri ja riekko, mutta emme saa ammuttua. On alkanut satamaan. Housut kastuvat märistä varvuista ja pensaikoista. Kuljemme pysähtymättä Vartiuksenradalle saakka.

Vartiuksentien ja Vartiuksenradan välistä metsät on hakattu ja hakkuaukeat kynnetty, suot ojitettu. Radan takaa alkaa Isosuon alue. Siellä metsät ovat koskemattomia, vanhoja naavaisia kuusikoita, joiden joukossa kuivemmilla paikoilla kasvaa suuria petäjiä. Soita kirjovat hopeanharmaat kelot.

Junaradalla kun seisoo niin toinen puoli maisemaa on hakattua, ja toisella puolen on erämaata.  Laskeudumme ratapenkalta. Metsän syli ottaa vastaan.

Hömötiainen ilmestyy lähelle. Lintu hypähtelee oksistossa ja ääntelee. Juttelemme linnulle. Lintu kallistelee päätään ja pyrähtää hetken päästä kauemmas.

− Kato Olavi!

− Leima!

Kuusessa on hakkuuleima. Toisessakin on, ja tuossa, tuossa. Kaikki puut on leimattu. Nämäkin hakataan.

Saavumme Raatolammen rantaan. Tähän jäisimme yöksi. Alamme pystyttää telttaa. Vepsu nuuhkii jotain. Menen katsomaan. Maassa  on kuollut koppelo. Vepsu nuuhkii ja nuolee linnun höyhenpeitettä. Otan linnun koiralta. Lintu ei haise pilaantuneelta. Suolistan linnun. Se on aivan tuore. Haulien jälkiä ei näy. Mikä linnun on tappanut? Pistän linnun reppuun.

Jatkuva sade on kastellut kamppeemme läpimäriksi. Teemme isot tulet. Vepsun turkki kuivaa nuotion loisteessa. Olavi on tehnyt Vepsulle voileivän.

Ajattelen, miten vähän ihminen tarvitsee elääkseen. Tällaisissakin olosuhteissa voi selvitä, sateessa ja pimeässä. Kun vain repussa on leipää ja voi tehdä nuotion.

Teltta ja makuupussit ovat kuivat. Saamme nukuttua yömme hyvin.

Aamu valkenee pilvisenä. Housut, takki ja hattu ovat kosteat. Alusvaatteet ovat kuivuneet ylläni makuupussissa. Vedän kosteat vaatteet ylleni ja lähden keräämään puita. Kannan isoja puita ja sahaan, jotta tulisi lämmin. Aamupalan jälkeen lähdemme liikkeelle.

Alkaa sataa. Kuljemme vähällä ruualla koko päivän.

Syksy on muuttunut, vanhentunut. Linnut eivät ole enää poikueissa niin kuin alkusyksystä. Silloin jos onnistui karkottamaan linnun, tiesi olla seuraavilla askeleilla valppaana. Lintuja oli lähes aina useampia. Nyt linnut karkaavat kaukaa, eivät pysy haukussa. Muutaman kerran olemme päässeet ampumaan, mutta linnut eivät ole jääneet. Mieltä painaa, että meiltä on jäänyt metsään haavoittuneita lintuja.

Olemme syöneet paljon lintuja. Riistalinnuissa on metsän maku ja haju. Täkkälihan pinnassa on haulin reikiä. Ruokapalojen seasta saattaa löytyä hauleja ja luun siruja.

Jäämme leiriin Kaljasuon laitaan. Huomenna lähtisimme kotiin.

Aamu valkenee eilistä kuivempana. Aurinko ei paista, mutta metsä tuntuu nyt kuivuvan ja vaatteetkin alkavat kuivua.

Korpimetsä on vaihtunut matalaan taimikkoon. Harmaassa taivaankannessa alkaa olla kirkkaampia kohtia. Kulkumme käy jo kohti Raiskiota.

Nyt näkyy hieman sinistä. Sininen alkaa laajeta ja aurinko alkaa paistamaan pilvien lomasta. Lähdemme ylittämään hakkuuaukiota.

Jokin iso lentää meitä kohti.

Se on ukkometso. Pysähdymme paikoillemme. Lintu tulee suoraan kohti, suoraan kohti ja matalalla. Seisomme pyssyt käsissä.

Miksi lennät tänne päin? Odotamme että lintu on päällä. Minä ammun ensin, sitten Olavi kahdesti. Lintu alkaa syöksyä. Ammun vielä toisen piippuni.

Lintu tömähtää kenttään. Juoksen lintua kohti. Se on valtavan suuri ukkometso! Lintu paukuttaa siipiä tantereeseen ja raahautuu eteenpäin. Pelkään sen pääsevän suuren kiven alle. Juoksen linnun kiinni. Istun sen päälle. Otan puukon ja painan.

Linnun silmäkulmassa on punainen juova ja pyrstö on juuri sellainen kuin tauluissa, viuhka mustista isoista sulista. Vepsu nuolaisee linnun sulkapeitettä.

− Miksikähän se kohti lenti? Eikö lie huomannut?

− Tuntuu, että liian helpolla saatiin.

Kotona punnitsimme linnun. Se painaa 3,8 kg, siipien kärkiväli on 1,22 m. Linnun täkkäliha painaa 1,2 kiloa. Minulta meni metsästyshalut kokonaan. Ukon kuolema vaivaa.

Osaamme nyt leipoa leipää, niin että se onnistuu. Juuren pitää kunnolla kuplia ja olla maistettaessa kirpeän hapan ennen kuin taikinaa kannattaa alustaa. Siihen voi mennä kaksikin päivää.

Arina ei ole ollut hukassa. Arina tarkoittaa uunin pohjaa, kiveystä, jonka päälle puut ladotaan ja jonka päällä leivät paistetaan. Meillä on koivun oksista tehty uuniluuta. Kastelemme ohuet koivun varvut vedessä ja lakaisemme arinalta tuhkat.

Teemme aina samat leipomukset: ensin ohrarieskat kuumassa uunissa, piirakat seuraavaksi, niiden jälkeen ruisleivät, pullat ja lopuksi kukot. Saimme Askolta uunimittarin, josta näemme milloin leivät kannattaa panna uuniin, mutta on meillä muutenkin tullut tuntumaa uunin lämpötilaan. Jos uuninluukun aukaistessa vastaan leyhähtää ankara kuumuus niin silloin pitää vielä odotella. Uuniin nakattujen karkeiden suolojen napseesta voi myös lämpöä päätellä. Rieskat tosin voi paistaa hyvinkin kuumassa kunhan vahtii etteivät pala.

Laskemme leivät arinalle leipälapiolla. Leipälapio täällä oli jo valmiina. Se on kaunis esine, käsittelemätöntä puuta, pyöreämuotoinen ja kärjestä teroitettu niin, että sen saa napakalla tökkäisyllä sujahtamaan leivän tai kukon alle. Pitkällä varrella voi mukavasti laittaa leivän uunin takaosaankin.

On lokakuu. Olemme luutuneet tähän taloon. Vuorokausirytmi on kääntynyt auringon mukaan. Heräämme kuuden aikaan aamulla ja alamme nukkumaan yhdeksän aikaan illalla − jos on ollut raskas päivä, jo aiemminkin.

Talven merkkejä on ollut tällä viikolla ilmassa. Useana yönä on ollut pakkasta. Kaikki lampaat on siirretty navetasta ja ulkoaitauksista talliin, siellä on lämpimämpi. Asko on luvannut, että saisimme häneltä lisää lampaita, jotta eläimet yhdessä pitäisivät tallin lämpimänä.

Päivännäöt kuluvat: metsästystä, kalastusta, puiden tekoa, leipomista. Olavi värkkää nytkin jotain verstaskaapin vieressä. Etsii jotain kaapista, vuolee, nakuttaa nauloja. Radiosta kuuluu ohjelmaa. Koira nukkuu lattialla. Kisut katselevat uunin pankolta, ummistelevat raukeasti silmiään.

Illat ovat syviä. Ulkona rikkumaton hiljaisuus. Kirkkaina öinä näkyy tähdet ja kuu. Jos kuu ei ole noussut, näkyy linnunrata.

Lähdemme kävelemään Koivulaan. Asko teurastaa tänään lampaat. Meille on lampurina olosta luvattu lammas.

Tulemme pihaan. Asko on jo teurastanut kaksi lammasta. Lampaiden päät ovat puulankulla vierekkäin.

Asko kantaa lammasta sylissään. Laitamme sen päällekkäin nostettujen pakkauslavojen päälle. Asko lyö vasaralla lammasta päähän. Lampaan polvet retkahtavat ja ruumis alkaa väristä. Lammas asetetaan kyljelleen. Asko tunnustelee kaulan nahkan läpi oikeat putket ja pistää puukolla. Veri alkaa valua sankoon.

Sekoitan verta kepillä. Kun kaikki veri on tullut, rapamahasta tuleva ruokatorvi sidotaan langalla umpeen. Jalat katkaistaan pehmeästi nivelten kohdista. Vatsa aukaistaan. Sydän, keuhkot ja munuaiset otetaan talteen. Suuri rapamaha ja suolet nostetaan kottikärryyn.

Lampaita tuodaan lampolasta yksi kerrallaan. Syyspäivä on kirkas ja kylmä. Hengitys, verisanko, sisälmykset, kaikki höyryävät. Vepsu nuolee karttuvaa lampaanpääriviä. Päät myydään keittotarpeiksi jollekin kuhmolaiselle ukolle. Saamme kaksi keritsemättömän lampaan nahkaa liivitarpeiksi.

Tapio tulee, huomaa päärivin, menee pois. Tapiolla oli nimikkolammas, Päkä.

Tyyne huutaa syömään. Ruokana on verilättyjä puolukkahillon kanssa. Laitan verilättyä suuhun ja… minun pitää katsoa ihmetellen Tyyneä. Niin hyvältä tämä maistuu!

Lähdemme viemään verkot. Vetelen venettä tyynellä järvellä. Tippuu muutamia lumihiutaleita. Annan airojen jäädä, annamme veneen pysähtyä. 

− Ei ole illalla läksyjä, sanon Olaville, − Tätä meidän elämää vaan, joka päivä.

Olavi hymähtää.

Iltahämärissä kävelemme Raiskioon. Paistamme ruuaksi munuaisia. Puhdistamme kaasulampun valossa lampaannahoista rasvoja ja kalvoja.

On pilvinen ja tuulinen päivä. Olavi on Oulussa. Minä olen tehnyt koko päivän puita Askon tuomasta rankakasasta.

Pokasahan terän kulku alkaa ahdistaa, kun sahausura syvenee. Puolivälissä puuta terä hirttää kiinni. Saan terän irti ja katson sitä. Jakoraudalla täytyisi lisätä haritusta. Saha myös puoltaa, alussa sahaus lähtee suoraan, mutta mitä syvemmälle terä etenee, sitä enemmän se alkaa kääntyä vasemmalle.

Osa puista on niin paksuja, että terä ei yllä puun puoleen väliin ennen kuin poka ottaa vastaan. Käännän runkoa vaivalloisesti sahapukissa ja sahaan toiselta puolelta vastaan.

Puu ei meinaa katketa, vaikka on jo useita sahauslinjoja, jotka menevät toistensa ylitse. Koetan tipauttaa puuta pölliä vasten toivoen, että se katkeaisi.

Alan halkomaan. Tempaisen olan takaa kirveen pöllin päähän. Terä kopsahtaa tiukkaan puuhun, jää siihen kinni. Puusta pursuaa kosteutta terän molemmilta puolilta pintaan. Potkin kumisaappaalla kirveen vartta, jotta saan terän irtoamaan.

Asko tulee kyntämään peltoja. En viitsi esitellä puuntekoani ja menen sisälle.

Asko on tullut seisomaan liiterin eteen ja katselee puita. Menen ulos.

− Pitäisi olla kiila, sanon.

Asko ottaa kirveen. Hän asettaa koivun pystyyn ja iskee. Terä sattuu pöllin takareunaan. Asko vääntää terän irti ja iskee uudestaan. Terä sattuu samalle linjalle, hieman keskemmäs ja puuhun tulee halkeama. Näyttää kuin puuta olisi lyöty vain kerran leveäteräisellä kirveellä. Kolmas isku osuu pölkyn pään etureunaan, siihen mihin syntynyt halkeama päättyi. Puu halkeaa päästäen volahtavan äänen. Minulta pääsee väkisinkin naurahdus. Niin helpolta se näytti.  Ihailin Askon taitoa ja voimaa. Minulla olisi paljon opeteltavaa.

Olemme tulleet kalaan Iiivantiiralle. Ilta on jo hämärtynyt. Verkot tuli laskettua vähän miten sattuu, ei ollut tupureitakaan kaikkiin verkkoihin. Olavi on pannut airot pois ja ohjailen venettä perästä Koivulan vanhan mökin rantaan. Meillä on mökkiin yöpymisluvat.

Rannassa on paikka, johon venettä on vedetty. Vene menee siihen hyvin, liukuu parin maatuneen, liukkaan laudan päälle. Vedämme veneen ja kannamme reput sisälle.

Verkot pyytäisivät varhaisina aamuyön tunteina, kun kalat alkavat liikehtiä.

Havas leijuu vedessä. Kala ui. Verkon silmä hakeutuu kalan kohdalle.

Verkko antaa alkuun periksi, kunnes verkon liina alkaa nojata ainaan. Havas ei anna enää periin ja kala uidessaan painuu syvemmälle silmään.

Lanka kiristyy kalan ympärille. Kala tuntee jotain, kääntyy.

Liian myöhään. Pään ympärillä oleva rihma on jo liukunut kiduskannen taakse. Kala käännähtää rajusti ja yrittää potkaista itsensä pois, joutuen vain syvemmälle silmään ja samalla pyrstön kärki tarttuu myös havakseen. Kalamiehellä on saalis odottamassa.

Mökki haisee vanhalle, käyttämättömälle mökille. Sisällä on öljypoltin, jonka laitamme päälle. On kylmä, yöllä tulisi pakkasta.

Mökki alkaa lämmetä. Kalaa ei ole nyt syötäväksi. Selästimme muutaman verkon, mutta ei ollut kaloja. Emme viitsi keittää perunoitakaan. Syömme leipää.

Olavi on nukahtanut sängylle ulkovaatteet päällä. Radiosta kuuluu nuorten sävellahja. Haluan kuunnella tätä ohjelmaa.

Joku on viettänyt 20-vuotispäiväänsä Kalajoella. Terveisissä syntymäpäiväsankarille kehotetaan “katsastamaan herkkubeboja”. Onnittelijoissa mainitaan monia nimiä, paljon tyttöjen ja poikien nimiä sekaisin.

Laitan radion kiinni. Menen ulos ja huuhtelen kahvipannun järvessä. Tulen sisälle. Puhallan kynttilän sammuksiin. Tulee pimeää. Vuodevaatteissa tuntuu syksyinen kosteus ja vanhan kesämökin haju.

Herään. Menen ulos. Idässä on hieman vaaleampaa, muuten on vielä pimeää ja taivas on aamutähtien peitossa. Rannan lehtikasat tuntuvat kohvaisilta.  Sytytän sisällä kynttilän. Ikkunanpielessä oleva ulkomittari näyttää  –4°C astetta. Laitan teevettä pannuun. Kaasuhella syttyy posahtaen.

Vedän makuupussin harteilleni. Istun sängyn reunalla. Haukotuttaa. Hetken on hiljaista, pian pannussa oleva vesi alkaa kohista.

− Olavi, tuuhan aamupalalle. Tullee komia päivä, aivan kirkas taivas. Voi olla latvalintuja.

Asko oli ampunut järvenrantapuihin jo monta teertä.

− Mitenkä se Asko ampuukin niin tarkasti.

Syömme nyt vain pienesti, tekisimme Ränkässä kalakeiton.

On vielä hämärää kun nostelen reput ja pyssyt veneeseen. Veneen pohja on jäässä ja liukas. Veneessä oleviin koivunlehtiin on tullut hopeareunukset.

Soudamme ja melomme. Siinä tulee suloinen lämmin. Auringon varhainen valo punertaa veneen vaaleita kohtia ja kasvojemme ihoa.

Kun aurinko nousee hieman korkeammalle, vastaranta syttyy väreihin. Paitsi järviruokomatot, jotka leviävät laajoina, luunvalkeina mattoina. Ruo’oista on elämä paennut maavarteen, pohjamudan suojaan.

Katseemme kiertää rannan koivikkoja. Valkoiset rungot ja oksistot näkyvät selvästi lehtien varistua. Emme näe teeriä. Koivulan rannassa istuu harakka; jostain kuuluu variksen kraakkunaa.

Soudamme kohti Matalalahden verkkoja. Aurinko on noussut ja valoa on runsaasti. Kylmyys ja pysähtynyt hiljaisuus kuitenkin jatkavat vain olemistaan. Tällainen on loppusyksy. Muistan kun puoli vuotta sitten istuin Oulussa keittiön pöydän ääressä ja sanoin Olaville, että haluaisin olla paljon ulkona ja tietää mahdollisimman tarkasti, millainen jokainen vuodenaika on ja miltä se tuntuu. Tältä tämä tuntuu.

Olemme ohittamassa kallioista niemennokkaa kun mantereen vieressä olevasta pienestä saaresta, saaresta, jossa kasvaa yksi ainoa koivu, ei mitään muita puita, lähtee teeri. Lintu lähtee hyvin läheltä, olisi ollut jo haulikon kantaman päässä. Pyssyt eivät ole valmiina ja tilanne menee ohi.

− Miten me ei sitä tuosta huomattu? sadattelemme.

Samalla Matalalahden saaresta, alle sadan metrin päästä, alkaa nousta siivilleen teeriä. Kuuluu siipien läpsettä ja viuhunaa. Lintuja nousee puista aina vain useampia ja useampia. Niitä on kymmenittäin.

Lopulta viimesetkin linnut ovat nousseet siivilleen ja suuntaavat ensin lähteneiden perään yli järven selän. Tulee hiljaista.

Tuossako ne kaikki olivat? Jos olisimme huomanneet aikaisemmin! Olisimme voineet rantautua, hiipiä niemen kärkeen ja päästä niihin kiväärillä. Matkaa olisi ollut alle 100 metriä.

Kuikkaniemen verkoista alkaa nousta muikkuja. Kalat ovat 11 ja 12 mm lyhyillä kohoilla lasketuissa verkoissa. Niitä näkyy veden läpi hopeisina tikkuina. Eläviä, kauniita muikkuja. Venäläislahden verkoista tulee 10 siikaa ja särkiä. Lähdemme Ränkkään päästelemään kaloja ja syömään. Kun iltapäivällä soudamme kohti Koivulaa, on järvelle virinnyt tuulta. Länsiluoteesta puhaltaa.

Odotimme aamupäivän Kuhmolaisen toimittaja Tuomo Pirttimaata. Hän tulee yhdeksän aikaan tekemään juttua, josta nyt toivottavasti tulee todenperäinen. Ei mitään “Onnellisten miesten mökkiä” vaan perukkaelämää: kalastusta, metsästystä ja rankkaa työtä. Ei mitään kaupunkilaisten hihhulointia.

Jutunteon jälkeen pääsemme Tuomon kyydissä rantaan ja siitä järvelle. Tuuli on eilisestä yltynyt. Autioniemen eteläosasta mustasta verkosta tulee puolikiloinen taimen.

Iltapäivällä tuuli yltyy niin kovaksi, että järvellä ei saata enää olla. Saamme juuri ja juuri katsottua kaikki verkot ja vielä palattua Koivulaan.

Olemme Raiskiossa. Laitoimme aamulla verhot ikkunoihin. Lähdimme yhdistetylle puolukanpoimimis- ja metsästysreissulle. Kävi niin kuin näissä aina käy. Poiminen jää kovin vähälle. Olavi meni Seilosenaholle ja minä Pitkäaholle. Olavi oli nähnyt runsaasti teeriä ja neljä riekkoa, yhden poikateeren oli saanut ja ampunut yhden ukkoteeren raanaksi. Minä sain riekon, joka oli kai loukkaantunut, kun juoksi maassa. Toisen riekon ammuin lentoon. Puolukoita saimme kolmisen litraa. Illalla Olavi nylki minkkiä, joka meni loukkuun Ränkänsaaressa. Minä olen alkanut täyttää ukkometsoa, jonka saimme Isosuon reissulta.

Hilja kysyi, tulisimmeko kinkereille.

− Millon ne on?

− Sunnuntaina, Alatalossa. Pääsette meiän kyyvissä.

Saavumme Alatalon pihaan Kuusamonkylälle. Pihalla on jo autoja. Miehet tupakoivat ja juttelevat kuistilla, naiset ovat menneet pirttiin.

Menemme Olavin kanssa pirttiin. Istumme oven viereen penkille.

Pappi tulee. Hän tervehtii kaikkia.

Veisaamme virttä. Kanttori soittaa mukana kannettavia urkuja. Kaikki naiset näyttävät laulavan, miehistä vain yksittäiset. Lapsi vääntelehtii äidin sylissä. Leivinuuni hehkuu lämpöä. Ikkuna aukaistaan.

− Mitäpä sitä kylälle kuuluu, pappi kysyy. Papin äänestä tulee minulle rauhallinen, levollinen olo.

− Ka, mitäpä tänne, talon isäntä vastaa.

− Heinät saatiin korjatuksi ja viljat on puitu, pappi sanoo. − Tuliko hyvälaatuista heinästä?

− Vähän tuo sae haettasi.

− No niinhän se teki monilla paikoin tänä kesänä, pappi sanoo ja nyökyttelee. − No, mitenkäs pojat. Mitenkä se on aika kulunut täällä maaseudulla, pappi sanoo ja katsoo meitä. Muutkin katsovat.

Yritän olla hiljaa, että Olavi saisi sanoa.

− Hyvin on kulunut, sanon.

Veisaamme virttä. Virren jälkeen pappi alkaa puhua. Tarina alkaa arkipäiväisestä tapahtumasta. Odotan kohtaa, jossa mukaan alkaa tulla uskonasiaa ja huomaan sen kohdan selvästi.

Taas veisataan virttä. Minäkin veisaan.

Emäntä pyytää kahville. Keittiön pöytä on täynnä leipomuksia ja kuppeja. Kukaan ei mene ottamaan.

− Pappi on hyvä ja ottaa nyt, emäntä sanoo.

− Jaha, minäkö ensiksi, olisihan se tuo vanha emäntä ensiksi, pappi sanoo ja alkaa nousta tuolista.

Emäntä kaataa minulle ja Olaville. Kahvin jälkeen menemme ulos. Siellä on muitakin miehiä.

Tuomo, Kuhmolaisen toimittaja, tulee pihaan.

 – Olen selvittänyt niitä Isosuon hakkuita mistä kerroitte.

Kun Tuomo kävi tekemässä meistä juttua, puhuimme hänelle Isosuon tilanteesta. Kerroimme, että meillä on kokemusta eri erämaista ja kansallispuistoista, ja että Isosuon alue on luonnonarvoiltaan niihin verrattavissa. Jostain syystä Isosuon alueen luonnonarvoja ei vain ole löydetty. Se on unohtunut helmi Vartiuksen radan takana. Ja nyt alue aiotaan hakata. Siellä on joka puolella leimauksia ja vedettyjä tielinjoja.

− Siellä on suuria petäjiä. En ole nähnyt missään nähnyt sellaisia. Yksikin on sellainen, että kaksinkin kun yrittää niin ei saa käsiä yltämään rungon ympäri. Missään Suomen kansallispuistossa en ole nähnyt sellaista puuta.

– Valtavia latvuksia niillä puilla. Jättiläisten tukkapehkoja. Niistä ei saa silmiään irti.

– Haluan tehdä jutun siitä alueesta, Tuomo sanoo päättäväisesti.

Keitämme kahvit ja käymme Isosuon erämaisen metsäalueen rajat kartalla läpi niin hyvin kuin ne tunsimme.

Menemme alueelle itäpuolelta. Särkkälammin tie kulkee lähelle alueen hienoimpia osia niin että pääsisimme valoisan aikana parhaille paikoille. Jätämme auton suojuotin laitaan ja otamme suunnan kohti Raatolampia.

− Täällä on satanut lunta.

– No niinpä tosiaan, ei meillä Raiskiossa ole satanut.

Taimikko ja ojat loppuvat. Männyt alkavat muuttua monimuotoisiksi käkkyräpääpetäjiksi. Alkaa näkyä keloja. Tulee erämaan tuntu.

Onkin hieno ilma, tyyni ja lunta harmaiden kelojen oksilla. Lumi taivuttelee suoheinää ja sitä on varpujen päällä. Tuomo on innostunut ja ottaa paljon kuvia.

− Avosuot ovat tärkeitä hirvien ja peurojen vasojen kasvupaikkoja. Tuollaiset rämeiset suot taas ovat metson soidinpaikkoja. Niistä on kova puute ja siksi metsokanta on laskussa, viittilöin käsilläni ja tunnen samalla pistoksen sydämessäni.

− Tämähän on paikka, jonne maatilamatkailuyrittäjät voisivat tuoda vieraitaan, Kuhmon pohjoisten kylien oma nähtävyys, Olavi maalailee. − Ja tämä kaikki on täällä valmiina. Penniäkään ei tarvitse investoida, jos ei nyt halua jotain pitkospuupolkua ja tulipaikkaa rakentaa.

Tuntuu ikävältä ajatella, että Raatolammin rantaan veisi polku ja siellä alkaisi käydä makkaranpaistajia laavupaikalla. Mutta olisi se tuhannesti parempi kuin hakkuut.

Viemme toimittajan kangasniemekkeelle, joka kurottaa Raatolampien rantaan. Se on mielestämme alueen kaunein paikka.

Otan kirveen ja kävelen lammelle. Lampi on jäässä. Hakkaan jäähän reikää kahviveden ottoa varten. Tunnelma tihkuu erähenkeä. Olo on rauhallinen ja hyvä. Oli hyvä, että tulimme tänne ja kerromme tästä kaikille.

− Käydäänpä vielä kysymässä jostain lähitalosta, että mitä mieltä ne siellä on? Tuomo ehdottaa.

Tunnen haluttomuutta, samanlaista kuin silloin kun Asko ehdotti että nokkosvedellä ruiskutetaan ohrassa olevia kirvoja. Suojeluasioiden esille ottaminen vain säikäyttäisi asukkaat.

Katsomme kartasta, että Särkkävaara on lähin tila. Siellä asuu muistaakseni kaksi vanhapoikaa, iäkkäitä jo. Sieltä tuskin tulisi suojelulle tukea.

Pihaan tultuamme Tuomo lompsii suoraan pirttiin ja ennen kuin olen ehtinyt itse ottaa kenkiä jalasta kuulen jo siellä kysyttävän:

− No mitä mieltä olette, hakataanko vai ei?

− Ei sitä soa hakata. Ja Mehtähallituksen herrat soavat tulla lapioimaan umpeen joka ojan, jonka ovat tänne kaivanneet.

− Tästä tuleekin semmoinen juttu, Tuomo sanoo ja ajaa aika kovaa Särkkävaaran kapeaa tietä. − Sanokoon päätoimittaja mitä tahansa.

Heti aamusta olemme suunnanneet verkoille. Koko päivän on ollut selkeää, heikkoa tuulta luoteesta. Verkkoja selvitellessämme olemme kelanneet ala-ainan käsin läpi ja sitoneet ala-ainaan narun Olavin ukilta saadun opin mukaisesti. Aukaisemme narun vasta juuri ennen verkon laskua. Nyt verkot ovat olleet helpompia laskea. Sotkoksia on ollut vähemmän.

Aidasjärveen tuli kaksi ohutlankaista siikaverkkoa, Ränkänsalmeen neljä verkkoa, Kokkomaan itäpuolelle neljä muikkuverkkoa, Venäläislahteen viisi siikaverkkoa, Kuikkakalliolle kaksi ja Matalalahteen neljä verkkoa, 21 verkkoa yhteensä.

Olemme kolmatta päivää kalassa. Olemme asuneet Ränkässä. Saavumme Kokkomaalle, tässä on muikkuverkot.

Tuuli on yltynyt ja taivaalle on kertynyt pilviä. Otamme verkkoja pois. Muikkuja on harvanlaisesti.

Kallioniemen ja Matalalahden saaren välissä on 10 teertä ja 20 koskelon parvi. Koskeloita pääsemme ampumaan kovassa tuulessa. Yksi lintu jää raanaksi. Lähdimme soutamaan sen perään.

Päästyämme Kallioniemen ohitse Kuivasaarten suunnasta pääsee puhaltamaan avonaiselta selältä ja nostaa korkeaa aaltoa.

Airo rusahtaa. Jos katkeaa, venettä ei voi hallita. Alan pelätä, että vene kaatuu. Vesi on kylmää. meillä on paksut vaatteet. Pidämme venettä vain suunnassa ja annamme aaltojen viedä meidät takaisin niemen suojaan.

Irrottelemme muikut ja selvittelemme verkot kämpän seinustalla. Tuntuu turvalliselta seistä tässä maalla, kämpän seinä antaa tuulen suojaa. Järvellä on kova tuuli nyt.

Siivoamme kämppää. Lakaisemme lattian ja pienimme puita. Viemme tavarat veneeseen. Lähdemme soutamaan kohti Koivulaa. Airo tuntuu kestävän.

Kun nousemme pihaan, on Asko teurastamassa sikaa. Kaadamme kiehuvaa vettä sian päälle ja Asko kaltaa puukolla karvoja nahkasta. Paistamme Koivulassa kalaa ja syötyämme lähdemme köpittelemään kohti Raiskiota, kotia. Ikävä onkin pirtin hajua ja laajuutta. Perille päästyämme alamme miltei heti nukkumaan.  Kello on seitsemän.

Katson lämpömittaria. Puoli astetta lämpimän puolella. Auringon laskettua menisi heti pakkaselle. Aamulla oli neljä astetta pakkasta. Teemme lähtöä puuhommiin.

Ajamme traktorilla pihaan kolme kuormaa puita. Illalla teemme puhdetöitä, repunkorjausta ja alushousujen parsimista.

Aamu valkenee selkeänä, pakkasta seitsemän astetta. Olavi lähtee kävelemään tien varteen, nousisi postiautoon. Minä suuntaan metille. On kuulas, rapsakka syysaamu. Lähden Honkavaaran suuntaan.

Honkavaaralle jätetyissä siemenpuissa on teeriä. Menen kyyryyn. Hiivin lähemmäksi.

Alkaa tuntua, että linnut ovat levottomia.

Otan piipunsuun nahkasuojan pois ja irrotan kiikarin mustat muovisuojat. Asettaudun mättäälle.

Kävellessä on tullut lämmin ja ei ole kylmä vaikka asettaudun maahan lumisten puolukanvarpujen päälle.

Alan hamuta lintua kiikariin. Pitää varoa, että en hönkäise kiikarin linssiä huuruun.

Lintu ilmestyy näkökenttään. Asettelen mustan silhuetin ristikon keskelle. Hieman on varvikon oksaa edessä. Pysäytän hengityksen ja puristan liipasinkäden sormia tasaisesti suppuun, liipasin alkaa painua.

Laukaus kajahtaa terävänä. Pieni viive ja lintu lähtee lentoon. Muut linnut irtoavat nekin puusta, ja lähipuista. Seuraan parvea katseellani. Siinä menivät.

Raiskioon tultuani syön ja alan tehdä puita.

Annan kirveen tipahtaa pölkkyyn. Taivas on mennyt pilveen ja on alkanut tuulla.

Menen sisälle ja katson mittaria. Se näyttää +3 °C. Juon vettä ja istun hetken keittiön penkillä.

Lähden pihalle. Teen vielä puita ja siivoan pihamaata niin pitkään kuin valoa riittää.

Pilvinen ja tuulinen päivä, kolme astetta plussan puolella. Olen tehnyt koko päivän puita. Kädet ovat kipeät. Kyynärniveliä on vaikea suoristaa.

Asko ajaa pihaan, on tehnyt lampaille syöttökaukalon. Laitamme sen paikoilleen tallin nurkkaan. Otamme tallin ikkunan edestä hevoslaudat pois. Menen sisälle. Alan lämmittää uunia.

Aamulla on pikkupakkasta. Syön ja lähden metille. Pääkkösen rinteestä Vepsu saa teeren haukkuun. Arvaan, että se ei pysy haukussa kauaa. Jään hiljaa paikoilleni. Lintu kotkottaa ja lähtee lentoon. Tänne tulee. Ammun. Lintu tippuu.

Ei ole tämän kesän poikasia. Linnun paino tuntuu mukavalta repussa.

Honkavaaralla näen noin 20 teeren parven lentävän Isolammin kankaisiin. Lähden hiipimään, mutta teeret karkaavat kaukaa, noin 350 metrin päästä. Samassa takaa tulee teerikukko, josta ammun molemmat piiput ohi.

 – Liikaa ennakkoa, sadattelen itsekseni.

Olen tehnyt pitkän kävelyreissun. Se lähenee nyt loppuaan. Ohitin jo Hamppulammen.

Edestä kuuluu kotkotus. Vepsu lähtee ajamaan lintuja väärään suuntaan. En pysty tekemään mitään kun parikymmentä lintua, pienin viivein toinen toisensa perään nousee siivilleen.

Raiskion pohjoisaukon kohdalla kuulen parven äänet uudelleen ja lähden hiipimään. Noin sadan metrin päästä linnut karkaavat taas. Hiipimiseni ei ollut kovin varovaista. Loppupäivän teen puita.

Kädessäni on maitopänikkä ja luen kävellessäni eilistä Kainuun Sanomaa. Nousen Raiskiovaaran rinnettä. Hiekka ratisee kumiteräsaappaiden alla.

Alkaa sataa lunta.

Menen istumaan tienvarressa olevan kuusipöllipinon päälle ja katson maisemaa. Tienvarsien horsmat ovat kuivuneet ruskeiksi käppyröiksi, vesakko pudottanut lehtensä. Alempana, Syvälammen pohjoispäässä purovarren nuori koivikko näkyy tiheänä ruskeana riu’ukkona. Taivas on pilvinen ja vaalea. Alempana on tummempia, paksumpia pilviä. Ne liikkuvat hitaasti. Lumi sataa ehkä niistä. Lumihiutaleita tippuu tähän minun takkini vihreään sarkaan, minua katsovan Vepsun puhtaaseen, ruskeaan turkkiin. Nuo, jotka osuvat Syvälammen pintaan, sulavat saman tien. Tänään on lokakuun 22. päivä.

Aamulla maa on valkoinen. Mittari näyttää yhtä plusastetta. Lähden heti syömisen jälkeen metille. Sataa räntää ja on sumuista. Sade muuttuu lumisateeksi.

Lähestyn kotia, lumisade ja tuuli ovat yltyneet. Maa alkaa peittyä valkoiseen. Tunnen helpotusta, ei tarvitse enää poimia marjoja.

Nousen vintille ja kerään heikkolaatuiset mustikat pois. Laitan ne paperisäkkiin. Näillä voisi värjätä lankoja. Illalla teen taanaa minkille.

Yhdistetyllä postin-, maidon-, voin- ja riistanhakureissulla näin 16 riekkoa. Niitä oli kolme neljän linnun parvea, olivat käsittääkseni eri lintuja kaikki, mutta saattoivatpa olla samojakin, ja lisäksi kaksi kahden linnun ryhmää. Linnut olivat jo aivan valkeita. Illalla leivoin pullaa ja odottelin Olavia saapuvaksi.

Kello on viisi. Olavi ei ole tullut. Mittari näyttää –7 °C, pyryttää lunta. Navetta alkaa olla kanoille liian kylmä paikka.

Aamulla menen talliin. Tallissa ovat vuohet ja lammas. Siellä tuntuu heti lämpimämmältä kuin navetassa. Talli on pienempi ja ovi on tiivis. Haen ylisiltä lautoja ja teen talliin takaseinälle karsinan. Vien kanat ja Joutsenen karsinaan.

Sataa lunta. On pilvistä ja tuulee. Kuuset pellon takana taipuilevat rauhalliseen tahtiin tuulessa ja oksilta tipahtelee lumia.

Lumisateessa oli taukoa, mutta nyt sataa uudestaan. Tiivistän ikkunoita ikkunateipillä ja sovittelen epäsopivia puitteita sopivampiin karmeihin.

Teen puita. Puhdistan uunin pankon rojuista ja laitan puita pankolle kuivumaan. Näin pitää tehdä jatkossakin.

Lumisade on lakannut. Lähden hakemaan postia. Näen kahdeksan teeren parven. Ammun. Kaksi linnuista tippuu, mutta en löydä niitä. Näen valkoisen riekon maassa. Ammun sitä. Lintu häviää.

 Kun ilta pimenee, taivas selkenee. Edelleen tuulee kovaa. Harmittaa ne linnut. Ei tee mieli metsästää.

Aamulla kun heräsin, pirtissä oli vain kymmenen astetta lämmintä ja kamarissa seitsemän. Ulkona oli kuutamo ja tuuli edelleen, pakkasta –6 °C. Aloin lämmittää leivinuunia.

Aamupäivällä paistoi aurinko, tuuli oli tyyntynyt. Kohdistin luodikkoa pellon reunassa. Kaksi rastasta äänteli metsänreunan lumisissa puissa.

Navetasta löytyi neljä munaa, joista kaksi ehjää. Olavi tuli illalla, oli päässyt liftaamalla.

Isä kirjoittaa, että pankissa olivat sanoneet, että niistä osakkeista saisi nyt hyvän hinnan, olivat arvelleet että saisin niistä 700 mk. Isä käskee laittamaan tyhjään paperilappuun puolivälin alapuolelle nimikirjoituksen ja Olavin nimen vielä sen alle. Ne tekevät siitä sitten valtakirjan.

 Äidille oli jäänyt mieleen, kuinka olin jäänyt seisomaan kellarin ovelle pusero auki. Hän kysyy, olemmeko saaneet potun ylös. He haluavat ostaa meiltä jonkun linnun, jos saamme. Aikoivat tuoda meille panoksia, kun tulevat käymään. Lisäksi haluavat ostaa meiltä palvattua lampaan lihaa ja perunoita. Mummo oli pyytänyt tuomaan suolattuja muikkuja. Käskevät olemaan varovaisia pyssyjen kanssa.  Niillä on siellä kuulema nyt ihana valkoinen luminen maisema ja sähköhella. Ei tarvitse märillä puilla lämmittää kahvivettä. Sanovat todella pitävänsä siitä elämästä siellä.

Emme ole käyneet verkoilla pariin viikkoon ja nyt on ollut pakkasöitä. Niinköhän enää pääsisimme. Kävelemme roudan kovettamaa lumista polkua Koivulaa kohti.

− Tästä vähän Kainolaan päin on kuule hyvä jänispaikka. Siinä on vanhoja peltoja ja maa täynnä jäniksen jälkiä. Vepsu ajo siellä ainakin kymmenen minuuttia, sanon Olaville, kun laskeudumme Honkavaaralta kohti Iivantiiraa.

Tulemme Koivulaan. Menemme rantaan.

Iso Kuivaperä on jäässä, Naurisniemestä alkaa avovesi. Asko kävelee jäälle. Heikon näköistä on. Jää taipuilee ja rusahtelee Askon alla. Tuon voi tehdä vain ihminen, kalastaja ja soutaja, joka on asunut Kuivaperän rannassa 50-vuotta. Vähitellen mekin uskaltaudumme jäälle.

Laitamme varusteet veneeseen ja alamme työntää venettä jäätä pitkin valmiina hyppäämään veneeseen, jos jää murtuu. Menemme läheltä rantaa.

Avovesi alkaa lähestyä. Työnnämme veneen rantaan. Kannamme tavarat niemennokaan, jonka kohdalla on jo vapaata vettä. Työnnämme veneen takaisin jäälle. Minä menen rantaan ja Olavi jää yksin työntämään venettä jään ja avoveden rajaa kohti.

Nyt särkyy jää. Olavi pääsee veneeseen. Olavi menee kokkaan ja alkaa särkeä tuuralla edessä olevaa jäätä. Kohta on avovedessä.

Otan veneen vastaan. Tässä on kivikkoista ja vene pyrkii hakkaamaan tuulessa rantakiviin. Lastaamme veneen: verkkoja, vaatetta, ruokaa, piti tuo radiokin ottaa.

Soudamme selän yli Ränkän kämpälle.

Aidasjärvi on kauttaaltaan jäässä. Tyhjennämme yöpymistavarat kämppään ja lähdemme viemään verkkoja.

Illalla syömme palvilampaasta tehdyn lihakeiton. Tässä on omaa pottua ja sipulia, Iivantiiran vettä.

On aamu, kello on puoli kuusi. Sataa lunta. Järvellä käy tuulen vire. Irrotamme venettä rannasta. Veneen pohja on jäässä ja varoen astuttava.

Kuudesta verkosta tulee vain yksi siika ja jokunen särki. Siika ei ole enää rannalla, vaikka juuri nyt ajattelimme sen olevan.

Tulemme kämpälle ruuanlaittoon. Jyrsimme lampaan palviluita ja syömme aamullista kaurapuuron loppua ja suolakalaa. Selvitämme verkot ja lähdemme uuteen verkonlaskuun. Tuuli on kasannut hyhmää Ränkänsalmeen.

Laskemme kolme muikkuverkkoa Tuulilahteen. Tuulilahden perä on jäässä. Laskemme jään reunaan siikaverkkoja. Loput siikaverkot laskemme Ränkänsaaren molemmin puolin.

Kello on 4.40. Sataa räntää, tuulee. Teemme aamupalaa.

Syömisen jälkeenkin on vielä niin pimeä, että ei voi lähteä verkoille.

Kun alkaa vaaleta, työnnämme veneen vesille.

Muikkuverkot ovat kääntyilleet miten sattuu, muikkuja on vähänlaisesti. Syvältä tulee muutamia siikoja.

Ilma selkenee ja alkaa tuulla, lämpötila on –3 °C. Aallot meinaavat tulla laidan yli. Minua pelottaa.  Mietimme veneen jättämistä ja paluuta rantoja pitkin. Asko voisi hakea veneen talvella kelkalla.

Katsomme karttaa.

– Rantoja pitkin jos koittas.

– Kokkoniemen ylitys on paha.

– Siitä kun pääsis niin Marjosaaren takana päästäis menemään ja täällä jo oltais suojan puolella.

Päätämme yrittää rantoja pitkin. Matka on pitkä, mutta etenee vähitellen. Pitkään lonksannut hankain lähtee irti. Veneen hallinta on nyt hankalaa. Pidän venettä yhdellä airolla vasten aallokkoa samalla kun Olavi tekee narusta uuden hankaimen.  Se lenkottaa mutta pääsemme etenemään. Tämä sai olla viimeinen kalareissu.

Pääsemme Koivulaan. Tyyne kutsuu meitä syömään. On jo hämärää, kun suuntaamme Havun tielle, ja siitä kohti Honkavaaraa ja Raiskiota.

Heräämme viiden jälkeen, pakkasta on –12 °C. On lokakuun viimeinen päivä, viimeinen mehtuupäivä kanalinnulle.

Kävelemme pitkän lenkin. Muutamia siipien havinoita kuuluu, mutta näköetäisyydelle ei tule lintuja. Vartiuksen tiellä on jänis. Se on kaukana. Saan jäniksen kiväärin tähtäimeen, mutta en uskalla ampua tietä pitkin. Eläin puikahtaa metsään.

Tuntuu, että olisi flunssa tulossa. Yöllä taivas on musta ja tähtikirkas. Linnunrata näkyy selvästi.

Marraskuun ensimmäinen, pakkasta on –15 °C. Aamulla Olavi laittoi olkia talon ympärille. Flunssa on pahentunut. Minun ei tee mieli ulos.

Luonto–Liitosta tuli kirje. Se luontokerhoasia, josta lähettivät kirjeen jo aiemmin, on edennyt. Heillä olisi 20 000 mk. Palkkamme olisi 6000 mk kuukaudessa ja lisäksi maksettaisiin matkakulut. Tehtävänämme olisi kierrellä kouluja, kertoa Luonto-Liiton toiminnasta ja perustaa luontokerhoja. Lapin luonnonsuojelupiirin sihteeri olisi myös kiinnostunut tulemaan meidän kanssamme jollekin käynnille. Hän voisi soittaa kouluille ja sopia vierailuista.

Äiti kirjoitti. Kirjeessäni henki kuulema syksyn kuulaus, raikkaus ja onnellisuus. Sanoi, että olemme täällä pelottavan onnellisia ja miettii miten “paluu arkeen ja kaupunkiin onnistuu, jos on pakko”. Äiti sanoo, että on varmaan hienoa olla syksyisellä järvellä. Hän näkee sielunsa silmin oman äitinsä laskemassa verkkoja syksyisellä tyynellä Lentiirajärvellä, huivi päässä. Sekin on kuulemma surullista, niin surullista.

Äiti kirjoittaa taas. Kello on siellä 22.40. lauantai-iltana. Niitä juureksia, mitä jätettiin sinne, on mennyt kaupaksi. Yksi Pirjo oli ostanut lanttuja 5 kg, porkkanoita 5 kg ja perunoita 5 kg. Haluavat tietää, paljonko ne maksavat. Äiti ehdottaa, että panisimme juureksista lehteen ilmoituksen.  Isällä on ollut joku kurssi ja paljon töitä. Nyt katsoo televisiota. Pikkusisko istuu pöntöllä silmät ummessa ja pesee hampaita. Kissa nukkuu. Siellä on lauha ilma. Iltarukouksessa siellä luettelevat meidän talon kaikki asukkaat, myös kissat, Vepsun, kanat ja hanhet.

Aamulla on pakkasta –18 °C. Siirrämme sängyt pirttiin ja teippaamme kamarinoven kiinni. Hannulassa on iltapäivällä työseurat. Siellä on rajaseutupastori Jukka Pirttijoki. Pääsemme kotirinteeläisten kyydissä.

Seurojen jälkeen alamme laittaa kellaria tukkoon. Kannamme pirttiin perunoita, lanttuja, nauriita, porkkanoita ja hillopurkkeja viikkojen tarpeiksi. Kellarinovien välissä on pieni eteinen, täytämme sen oljilla.

Vepsun talvikoppi valmistui. Koira vaan ei suostu menemään sinne sisälle. Illalla leivomme piirakoita ja kaksi lanttulaatikkoa.

− Vae on siitä räkänokasta tullu lanttukukon tekkie, Auvo-enoni sanoi. Hyvältä tuntui kun niin sanoi.

− Tulee vieraita, Olavi katsoo ikkunasta, keikkuu vaarallisen näköisesti keittiön tuolilla vasten piironkia.

Pihaan vievää polkua pitkin kävelee kolme miestä.

− Mitähän miehiä nämä on? ihmettelen.

Hetken päästä kuuluu, kun kenkiä kopistellaan lumesta ja miehet tulevat porstuaan. Oveen koputetaan.

− Jaa-a, huudan.

Ovi aukeaa.

− Päivää, sanoo noin 60-vuotias sirkeäsilmäinen mies.

Miehellä on siistit vaatteet.

− Kyllönen, mies esittäytyy. Perässä tulevat esittelevät myös itsensä. Toinen miehistä on suurikokoinen, lempeän oloinen. Toinen taas pieni, mieleen tulee, että kärsivä ja kiihkeä. Nyt ollaan uskonasioiden kanssa tekemisissä.

Juttelemme. Kyllönen kyselee tilanpidostamme. Muut miehet antavat Kyllösen hoitaa puheasiat. Joskus isokokoinen tulee mukaan keskusteluun. Hänkin on maanviljelijä.

Kyselen miehiltä viljelykseen ja puunkaatoon liittyviä asioita. Kysyn kulmakaapista löytyneiden työkalujen käyttötarkoitusta. Kyllönen tietää paljon. Hän on kotoisin Kuusamosta, mutta monet asiat ovat häneltäkin jo unohtuneet.

Alamme kahvinkeittoon, jota miehet estelevät.

Kahvin jälkeen Kyllönen avaa laukun ja ottaa Raamatun ja joitain lehtiä. Keskustelu tyrehtyy.

Kyllönen esittää meille kysymyksiä. Vastaamme niihin ja aina väliin miehet katsahtavat toisiinsa tietäväisen näköisinä.

− Me olemme vasta niin kuin opettelemassa, muut miehet sanovat ja kääntävät kysymyksen Kyllöselle, jos kysyn heiltä puolestani vastakysymyksen. Kyllösen silmät näyttävät kirkkailta.

 − Tiedätkö mikä on Baabelin vihollinen? Kyllönen kysyy ja kumartuu puoleeni. Edessämme on Vartiotorni lehti, jossa on kuva pelikasinosta. Tyylikkäät miehet nojailevat lasi kädessä pelipöytään iltapukuiset naiset käsipuolessaan.

Tulee hiljaista. Miehet hymyilevät merkitsevästi.

− Tiedätkö mikä on Baabelin vihollinen? pieni mies toistaa kysymyksen.

Kiistän tietäväni. Kyllönen kääntää seuraavan sivun lehdestä.

− Baabelin portto, Kyllönen sanoo ja näyttää henkeäsalpaavan kauniisti piirrettyä kuvaa  napatanssijasta. Pienen miehen hengitys vingahtaa.

− Tätä täytyy varoa, Kyllönen sanoo.

− Varoa, pieni mies sanoo käheällä äänellä.

Toivon, että miehet jättäisivät lehden meille.

Äiti lähetti meistä olleita lehtijuttuja. 14.10. oli ollut juttu Kuhmolaisessa ja 24.10. Kalevassa. Tuomo oli kirjoittanut siihen alkuun: “Mökki perukassa, muutama vuohi, hanhi ja kana. Keittiön komerossa suolakalaa ja kuivattua leipää. On 12 kaliiberinen haulikko ja 50-millinen nailonverkko. Jossain kaukana, entisessä elämässä, on tänä keväänä suoritettu ylioppilastutkinto.”

Kalevan toimittaja oli kirjoittanut: “Itätuulen ja ahavan harmaaksi pieksämät rakennukset kieltävät tulemasta autolla lähelle. Sekarotuinen ilostuu selvästi vieraasta. Hanhi pyörii halkokuorman purkajien jaloissa, syyssateen pehmittämä maa litisee varpaitten välissä. Talvi on tuloillaan. Linnulle talvi tietää hengenmenoa.” Toimittaja sanoo, että “pojat saivat vuokrattua vuosikausia tyhjillään olleen Raiskion talon, joka on suurinta perukkaa, mitä Kainuusta vielä voi löytää.”

Aamulla pirtissä on +14 °C, ulkona –11 °C, selkeää. Olavi kävi jäneksiä katsomassa, ei saalista. Päivällä alkoi lauhtua ja pyryttää lunta. Kävimme kellarilla. Pilkoimme 60 kg nauriita lampaille.

 Leivoimme neljä pellillistä piirakoita ja viisi ruisleipää, jotka jäivät keskeltä hieman likilaskuisiksi. Pirtti on nyt kuuma, +26 °C.

Olemme käyneet soittamassa Kotirinteestä Paltamoon Olavin ukille. Olavin ukki on entinen Oulujärven ammattikalastaja ja pitää edelleen talviverkkoja, 82-vuotiaana. On puhuttu on, että tulisimme katsomaan verkonlaskua, kun aika on käsillä. Tänään on se päivä.

Saamme Hiljan Datsunin lainaan. Ajamme Vartiuksen tietä, ylitämme Viitostien ja leveän Kiehimäjoen. Saavumme Paltamoon, pienkerrostalon pihaan.

Nousemme toiseen kerrokseen. Ovessa lukee Heikkinen.

− Joo, sisältä kuuluu römeä ääni, kun Olavi koputtaa. Ovi ei ole lukossa. Menemme sisään.

Asunnossa on hiljaista, valoja ei ole päällä. Muiden huoneiden ikkunoista kantautuu niukkaa valoa eteiseen.

Ukki on kamarissa, pauloittaa verkkoa. On asettautunut ikkunan ääreen, silmillään paksusankaiset lasit.

− Kahvia saatte, mutta itte pittää keittää.

− Kyllä tiietään, Olavi sanoo ja hymyilee minulle.

Keskustelu kääntyy kalastukseen. Liikumme vuosikymmenestä toiseen. Edellisen tarinan lopusta tulee uusi sattumus mieleen. Jotkut tarinat olen jo kuullut Olavin kertomana. Olavi muistuttelee ukkia, jos jokin mehevä yksityiskohta jää kertomatta.

Kahvin jälkeen Olavi esittelee ukin pislaakihuoneen. Pislaakihommat ovat pieniä puhdetöitä. Seinällä roikkuvat sahat, vasarat, mitat. Kaikilla on täsmällisesti oma paikkansa. Purkeissa on ruuveja ja nauloja, kussakin omaa sortimenttiaan.

− Sitä kun tähän ikkään ehtii, niin oppii pitämään tavarat järjestyksessä.

Ennen järvelle lähtöä ukki opettaa verkon pauloitusta. Eilen ukki oli saanut pauloille yhden verkon ja nyt on jo uusi verkko työn alla.

Lähdemme järvelle. Ajamme Olavin kanssa autolla Metelinniemen kärkeen. Ukki tulee mopedilla jäätä pitkin minisukset jalassa.

Kävelen rantaan. Huomaan jään olevan melkoisen ohutta. Uskaltaako tuonne nyt varmasti mennä? Olavi osoittaa kädellään kaukana näkyviä jäällä liikkuvia hahmoja.

– Kaipa se sitten kestää. Tunnustelen taskussani olevia naskaleita.

On jo pimeää, kun ajelemme kohti Raiskiota. Laitoimme päivällä 16 verkkoa jään alle. Ukin tekemä uittolauta on takakontissa.

Lauha päivä, –1 °C, pilvistä. Päivä on mennyt pislaakihommia tehdessä. Olavi teki verkkolapion poraamalla reikiä alumiiniseen lumilapioon. Tein verkonuittonarulle kelan. Kun narusta veti, kela pyöri herkästi ja naru purkautui. Kädensijasta pitämällä ja kelan reunasta olevasta kammesta pyörittämällä naru kelautui ilman, että siihen tuli kierrettä. Pienemmälle kelalle tein mittanarun. Yhdistin erivärisiä naruja metrin välein toisiinsa. Liitoskohdat huolittelin niin, että naru tuntuu yhtenäiseltä.

Heti aamusta alamme valmistautua verkkojen laskuun. Otamme rauhallisesti, ei hösölähtöä. Kaikki tavarat on tultava matkaan.

Iivantiiralla on täysi talvi. Kävelemme Koivulaan, josta Asko nakkaa meidät moottorikelkalla Ränkkään. Tavaraa on taas paljon: reput, verkot, jääsaha, kairi ja minkkiloukku.

Valitsemme paikat ensimmäisisille verkoille, ne tulisivat Ränkän saaren rannasta kohti Tuntinimeä. Katsomme toisiamme ja maisemaa. Iivantiiralla on täysi talvi.

 Lapioimme lumet verkkoavannon kohdalta, kairaamme reiän. Jäätä on parikymmentä senttiä. Sahaamme verkkoavannon muotoisen kolon ja tökkäisemme jääpalan jään alle mahdollisimman kauas.

Saamme laskettua kaksi 30 mm verkkoa Ränkästä Tuntiniemeä kohti. Jään paksuus on 20 cm. Enempää emme ehtisi, täytyy ehtiä vielä kävellä Raiskioon.

On jo hämärää, kun saavumem Raiskion pihaan. Käyn hakemassa hanhen lihan pois lähteestä. Nyt on niin kylmää, että liha säilyi pilaantumatta keittiön komerossakin.

Aamulla taivas on selkeä. On pakastunut ja tyyntä. Lähdemme takaisin järvelle.

Pakkasta on parikymmentä astetta. Valkoista, puhdasta lunta on jään päällä parikymmentä senttiä. Aurinko paistaa oranssina matalalta. Ahkio luistaa huonosti pakkaslumessa.

Saamme laskettua neljä verkkoa Matalalahteen ja neljä Kuivasaareen. Tarkoitus oli laskea vielä Tuntiniemeen, mutta nälkä ja taas lähestyvä pimeys ajaa meidät Ränkkään, johon olemme varautuneet jäämään yökuntiin. Teemme hanhesta keittoa.

Olemme kämpässä. Yöllä heräsimme ja luulimme, että oli aamu, mutta kello olikin vasta yhdeksän illalla. Sama toistui vielä pari tuntia myöhemmin.

Vihdoin on oikea aamu. Syömme ja lähdemme verkonlaskuun. Pakkasta on –22 °C. Laskemme Tuntiniemestä kolmen verkon jatan Isoa Kuivaperää kohden. Koemme Ränkän verkot. Niissä on kolme siikaa ja made. Laitamme minkkiloukun pyyntiin ja kävelemme Koivulaan, jossa Tyyne tarjoaa kahvia ja rönttösiä. Kävelemme Raiskioon.

Käymme kellarilla, siellä on +4 °C. Lajittelemme nauriista huonoja pois. Huolettaa, pitääkö kellari ollenkaan lämpönsä, kun ollaan vasta alkutalvessa ja on enää neljä astetta lämmintä. Laitamme lisää olkia oviaukkoon ja sementtivalun kohdalle kellarin ulkopuolelle. Yritämme kasata vähiä lumia kellarin sivustoille.

Olavi porasi aamulla verkkolapioon lisää reikiä ja lähti sitten liftaamalla Kajaaniin. Tein pellon päähän ketun haaskan lampaan ja sian suolista. Siihen tuli heti harakoita ja variksia. Katselin niitä ikkunasta samalla kuin korjasin kumisaappaan sisähuopaa. Illalla opettelin tähtikuvioita.

Ilma on lauhtunut suojan puolelle. Aamulla oli kolme astetta plussaa. Olen kirjoitellut, korjannut tuuraa ja verkkonarua ja siivonnut. Illalla lähdin hakemaan postia ja jäin Kotirinteelle saunomaan.

Aamu valkeni pilvisenä. Lunta on todella vähän, metsässä ei ollenkaan ja pelto lähes musta. Närhet, korpit ja harakat kulkevat haaskalla.

Päivällä alkaa tuulla, pilvipeite rakoilee. Lähden irrottamaan Syvälampeen jäätynyttä katiskaa. Syvälammen rantapuista lähtee kaksi teertä. Jää ei ole vielä niin paksua, etteikö sitä saisi tuuralla hyvin särjettyä.

Katiskassa on iso jääköntti. Köntin paino vääntää katiskaa, kun nostan sitä. Katiskassa on kaksi virkeätä matikkaa. Teen uuden reiän syvemmälle lampeen ja jätän katiskan veteen sulamaan.

Teen puita, taivas on seljennyt kirkkaaksi. Iltasella lueskelen Huovista ja kirjoittelen kirjeitä.

Ompelin aamulla paitaan napin. Seitsemän jälkeen alkoi vaaleta ja lähdin hakemaan katiskaa. Jää ei ollut vielä kokonaan sulanut. Heitin katiskan takaisin veteen.

Teen puita. Rytivaaran Markku tulee pyytämään kirkolle Jehovan todistajien kokoukseen. Lähden mukaan. Kotiutuessani Olavi on jo tullut, tekee puita lumisateessa. Illalla Olavi perkaa sipuleita ja minä selvittelen kirjeenvaihtoani.

Aamulla olimme tekemässä pislaakihommia, kun Asko tuli käymään. Päätimme lähteä verkoille, kun pääsisimme kyydissä. Saimme Koivulasta potkurit. Potkurikeli oli upea, lähes lumeton jää, Paikoin on lumihärmäisiä kohtia, joista löytyi potkujalalle pitoa.

Matalalahden 45 mm verkko oli tyhjä, 40 mm verkossa oli seitsemän siikaa, 30 mm toisessa verkossa oli kolme pientä madetta ja yksi ahven ja toisessa neljä siikaa, kaksi ahventa ja viisi särkeä. Kuivasaaren 45 mm verkossa oli yksi made, 60 mm verkossa 1,5 kg made, 45 ja 60 mm verkot olivat tyhjät. Tuntiniemen 30 mm verkossa oli kaksi siikaa, särki, ahven ja kaksi madetta, 40 mm verkossa yksi made ja 50 mm verkko oli tyhjä. Ränkän 30 mm verkossa oli kuusi siikaa, kaksi ahventa, kaksi särkeä ja kaksi madetta ja 30 mm verkossa yksi siika. Jäimme Ränkkään yöksi.

Koivulasta soittelimme kuntaan, ostaisivatko koulut kaloja. Käskivät käymään tarjoamassa suoraan koululla. Paluumatkalla Raiskioon pistäydyttiin Rantalaan. Tyynen veljellä Martilla oli tietoa, miten nahkoja parkitaan.

Olen ollut kirjeenvaihdossa Kirsti Puhtilan kanssa. Hän on yleisradion toimittaja. Hän pyytää minua radio-ohjelmaan. Saisin lukea radiossa jonkun tekstini. Mitään tarkempaa aihetta ei ole. Yleisradio maksaisi matkat ja jonkun palkkion.

Rantalan Martti vie tyttöään soittotunnille ja pääsen hänen kyydissä Kajaaniin.  Lumista pimeää Vartiuksen tietä yli 100 kilometrin matka harrastukseen, myöhemmin illalla sama toiseen suuntaan, isä ja pieni tyttö.

Nousen junaan. Menen makuuvaunuuni. Konduktööri kertoo, että saisin olla hytissä yksin.

En tiedä, millaista tekstiä Kirsti olisi halunnut. Olen kirjoittanut poluista. Siitä, miten hyvä niitä on kävellä, ja että miten ennen oli polkuja talosta taloon. Polkujen kulku on merkattu vielä nykyisinkin käytössä olevien peruskarttojen pohjiin, mutta vain harvoin polut enää metsästä löytyvät. Ne ovat ruohottuneet tai metsäkoneet ovat särkeneet ne. Mennessämme verkoille kuljemme osan matkaa säilynyttä polkua. Polku kulkee vahvana vanhassa kangasmetsässä, poikkeaa lammen rantaan ja jatkaa kohti Honkavaaraa, kunnes häviää jo varttuneeseen mäntytaimikkoon.

Tapaan Kirstin yleisradiolla. Hän on hoikka, hauraan tuntuinen nainen ja tuntuu minusta jotenkin erityisen sielukkaalta. Kirsti kertoo, että hän on ollut nuorena kaunis, mutta että tuli onnettomuus. Kaasuilmapallo syttyi ja hänen kasvonsa paloivat.

Menemme studioon. Minulla on siellä heti hyvä olla. Tuntuu että ei ole kiire ja minua kuunnellaan. Täällä me kaikki keskitymme vain yhteen asiaan, nyt tähän minun lukemaani tekstiin.

Kirsti puhuu juontoa. Kuuluu joutsenen törähtelyä, Joutsenen hopeatorvi -ohjelman tunnusmusiikkia. Aidon kuuloista. Olen Elimysjärvellä, metsän suojassa, järven aukeus pilkottaa puiden lomasta.

Punainen valo syttyy. Alan lukea tekstiä − yhä epävarmana siitä, olisiko se hyvä.

Teksti otetaan kahteen kertaan.

Menemme Yleisradion ruokalaan. Minut esitellään miehelle, joka juontaa Jazz–radiota.

– En oikein ymmärrä jazzia, sanon.

– Etkö, Kirsti sanoo ihmetellen ja tuntuu pettyneeltä.

Minut viedään yöjunalle. Taas nämä samat vaunut: tavaravaunu, päivävaunut, makuuvaunut, ravintolavaunu. Tavaravaunun keskellä on tila, jossa istuu tyttö koiran kanssa.

Olavi on asemalla vastassa. Menemme parkkipaikalla uudennäköisen neliovisen farmariauton luo. Olavi aukaisee oven avaimillaan, jota ihmettelen.

− Tämä on meidän auto, Olavi sanoo.

− Miten voi olla? Paljonko maksoi?

− 3500 mk.

− Miten niin halpa! ihmettelen.

Lähdemme ajamaan. Auto tuntuu oikein hyvältä.

Ylämäessä auton vauhti hiipuu. Kuljemme kuutta kymppiä.

− Yksi pytty ei toimi, Olavi sanoo. Mutta sen saa kyllä kuntoon. Siitä on mennyt puola.

− Hyvä kala-auto, sanon. Voidaan viedä lammille koukkuja.

Kotirinteellä on lehmä poikinut. Saamme taas ternimaitoa ja syömme juustokeittoa joka päivä. Meille on tulossa työseurat. Leivomme niitä varten karjalanpiirakoita ja pullaa. Olavi puhdistaa iltapäivän hämärässä auton sytytystulppia ja akkukenkiä. Vepsulla on kova työ ajella harakoita vuoroin tunkiolta, vuoroin haaskalta.

On marraskuun 20. päivä. Pakkasta on –18°C ja taivas on selkeä. Olemme siivonneet työseuroja varten. Iltapäivälle teimme suojuksia verkkoavannoille. Äiti kirjoitti. Hänellä on 200 mk rahaa niistä juureksista, joita ihmiset ovat ostaneet.

Tänään on maanantai. Lähdimme aamusta verkoille ensimmäistä kertaa omalla autolla. Jään päällä on lunta viitisen senttiä, pääsee vielä potkureilla. Ränkän 30 mm verkossa saaren puolella oli neljä siikaa ja yksi hauki, selän puolen 30 mm verkossa kolme siikaa ja yksi hauki. Tuntiniemen 30 mm verkossa oli kaksi siikaa, 40 ja 50 mm verkot olivat tyhjiä. Kuivasaaren Tuntiniemeen päin olevassa 45 mm verkossa oli yksi hauki ja 60 mm verkko oli tyhjä. Kuivasaaren Autioniemeen päin olevassa 45 mm verkossa oli kaksi matikkaa ja 60 mm verkko oli tyhjä. Matalalahden 45 mm verkossa oli kaksi haukea ja made. Matalalahden saareen päin olevassa 30 mm verkossa oli kolme siikaa ja Kokkomaata kohden olevassa 40 mm verkossa yksi made ja kaksi särkeä. Kokkomaata kohden olevassa 30 mm verkossa oli kaksi siikaa, kaksi särkeä ja ahven. Iivantiiran koulu ostaa saamamme siiat. Illalla pesimme pannulaput ja perkasimme loput sipulit. Yksi kana oli kuollut.

Tänään oli ne seurat. Ihmisiä oli vähänlaisesti. Käpyjä ei kuulemma osteta tänä vuonna. Pari vuotta sitten oli tullut niin hyvin siementä, että riittäisi kymmeneksi vuodeksi. Teetä meni neljä purkkia, siitä saimme 40 mk. Kalaa meni kaupaksi 42 mk edestä.  Aikoivat ostaa kalaa jatkossakin.

Teurastimme kanat. Olavi korjasi auton vilkkujärjestelmää. Minä korjasin puukontuppea. Illalla soitimme kitaraa.

Aamusta valkeni kirkas pakkaspäivä. Ulkona on –20 °C, pirtissä + 24 °C. Teimme verkkokeppejä ja aioimme lähteä uittamaan naruja lisäverkoille, mutta auto temppuili, emmekä saaneet sitä käyntiin. Toimme puita kuivumaan uunin pankolle, teimme syttöjä ja hellapuita. Aurinko paistoi matalalta ja oli pakkanen. Työhelimme pimeän tuloon saakka. Ei se kunnon pimeä tullutkaan, kun kuu mollotti kirkkaana ja pyöreänä pellon takaa. Lämmitimme illalla uunia ja leivoimme pari pellillistä karjalanpiirakoita. Tiivistimme kamarin ovea lisää. Sieltä se puskee kylmää.

Aamuun mennessä pakkanen oli lauhtunut. Päivällä pakkasta oli vain yksi aste.  Kävimme kellarilla. Siellä on huolestuttavan kylmä, vain +1 °C. Kasasimme lisää lunta oven eteen. Olavi purki Wartburgin starttimoottorin.

Taas pakastuu. Aamulla oli jo –13°C ja kiristyy koko ajan. Kasasimme lisää lunta kellarin ympärille. Leivoimme neljä ruisleipää ja pari pellillistä porkkanapiirakoita.

On itsenäisyyspäivä. Lauha ilma, lähes nuoska. Tänään on käytävä kellarilla. Kellariin ei uskalla enää ollenkaan mennä kovalla pakkasella. Lämpötila oli viimeksi yhden asteen plussan puolella ja perunat alkaisivat imeltyä, jos lämpötila tuosta vielä laskee.

Lapioimme oven eteen kasattua lunta pois. Saamme kellarin ulko-oven auki. Halssista pursuaa olkia. Olavi nostelee niitä hangolla hangelle.

Kellarin sisempi ovi aukeaa. Menen kellariin öljylampun kanssa ja laitan oven heti kiinni.

Ilma on kostea ja haisee kellarille. Lämmintä on edelleen +1 °C. Otan perunoita, lanttuja ja porkkanoita. Nauriit ovat jo huonoja. Kasaan ne säkkiin.

Aukaisen oven. Raitis pakkasilma tervehtii. Laitan sisäoven visusti kiinni, kasaamme oljet halssiin ja laitamme ulomman oven kiinni.

Kasaamme oven eteen lunta ja heittelemme lunta kellarin ympärille. Ei voi tietää, kuinka paljon olisi tarpeeksi. Liikaa ei voi olla. Lumi loppuu kellarin ympäriltä ja kannamme sitä lapiolla kauempaa.

Pimeä tulee kolmen jälkeen. Menemme nukkumaan ennen seitsemää illalla ja heräämme neljän maissa  aamulla. Unta tulee yhdeksän tuntia, katkeamatonta syvää unta.

Aamutoimissa menee pari tuntia, enemmänkin. Keittelemme aamupaloja liedellä. Pakkaamme tavaroita.

Lähdemme hiihtämään verkoille. Olemme kulkeneet välin jo niin monta kertaa, että osaamme hyvin lähteä pimeäänkin. Viikon aikana latu on useinkin ehtinyt sataa umpeen. Näyttää kuin tästä ei olisi ikinä kuljettu. Jos ei ole pilviä, yllä on tähtitaivas.

Järvelle saapuessamme alkaa olla valoisaa. Tulemme verkoille. Alamme luoda avannoilta vähiä lumia. Avannot ovat paksussa jäässä. Tämä on raskainta, hakata tuuralla avantoja auki.

Kun saamme verkot katsottua, vedämme ne takaisin jään alle. Koetamme peitellä avannot lumella mahdollisimman hyvin.

Ensimmäisten verkkojen jälkeen suuntaamme Ränkän kämpälle. Laitamme kaminaan tulet ja teemme ruokaa, levähdämme kunnolla. Kahdet verkot on vielä katsomatta.

Kun kaikki verkot on katsottu, lähdemme hiihtämään Raiskioon. Kädet ovat nyt jo niin väsyneet, että en jaksa työntää itseäni ojan pohjalta sauvoilla ylös. Minun on käännyttävä sivuttain ja noustava jaloilla tamppaamalla. Jalat jaksavat käsiä pidempään.

Pääsemme pellon laitaan. Hiihto päättyy. Kotitalo tulee esille.

Laitamme sukset talon seinustalle ja menemme sisälle. Sytytän kaasuvalon. Laitan hellaan tulen.

Kalat painavat 7,2 kg. Siikoja on 22. Alamme perata kaloja. Laitamme kaloja paistumaan ja teemme voileipiä. Kaadan pannusta mesiangervohorsmateetä. Ulkona on alkanut pyryttää lunta.

Aamupäivällä tulee oululaisia kavereita kylään, Juha, Panu ja Petri, meidän luontokerhon poikia. Lähdemme poikien autolla verkoille. Pakkasta on neljä astetta ja on pilvistä.

Kuivasaaren Tuntiniemeen päin oleva verkko ei suostu kulkemaan jään alla, ei millään. Koetamme vetää molemmista suunnista. Kuuluu ritinää, kun liinat repeilevät ja käteen alkaa nousta paljasta ainaa. Kun ainasta vetää, tuntee, että verkko antaa hieman periin ja sitä saa hitaasti nostettua.

Verkkoavantoon liukuu säären paksuinen kuusen runko. Ainoissa ja havaksessa on kova kiristys koko ajan. Verkkoa ei voi siinä pidellä ja irti päästettyäni kuusi ui raskaasti pois näkyvistä ja vie verkkoa mennessään.

Kun alamme kokea samasta avannosta laskettua Kuivaperälle päin olevia verkkoja, niin huomaamme, että sama kuusi on tarttunut uuteen ohutlankaiseen 40 mm siikaverkkoonkin. Jätämme verkot katsomatta. Pitää tulla uudestaan jääsahan kanssa.

Matalalahden verkoista tulee hyvin kalaa, mutta sielläkin oli yksi paha ison matikan tekemä sotkos. Yritämme selvitellä sitä tunnin verran, mutta ei lähde selviämään. Katkaisen ainan yhdestä kohtaan. Nyt lähtee selviämään.

Illalla pelasimme Raiskiossa korttia. Kun menin käymään ulkona, pyrytti lunta.

Paavo kävi jo varhain aamulla linkoamassa tien auki. Lähdimme retkelle Isosuolle. Särkkälammin tie oli aurattu ja pääsimme autolla Särkkävaaralle asti. Kävelimme suon reunoja Raatolammille.

Leimaukset olivat edenneet Raatolammin rantametsikköihin. Minua kirveli ja suretti, että näin oli käynyt. Olin jo ehtinyt kiintyä tähän paikkaan, suuren suon reunalla oleviin lampiin ja niiden ääreen kurotteleviin mäntykankaisiin.

Kaadoimme ison leimatun kelon ja aloimme tehdä rakovalkeaa. Valkea paloi ihmeellisen hyvin ja tasaisesti ja lämmitti laavua niin, että oli lämmin nukkua, vaikka pakkasta oli –15 °C.

Aamuyöstä ylin pölli rakovalkeasti tipahti ja ehti polttaa kumppareita ja edushavuja ennen kuin saimme työnnettyä sitä taaksemmaksi.

Tulemme takaisin pirttiin. Pakkasta on –8 °C, sataa lunta. Juomme kahvia kerman kanssa ja syömme pullaa. Iltapäivällä teemme linnunpönttöjä: yhden viirupöllölle, yhden helmipöllölle ja yhden tiaisen pöntön.  Pojat lähtevät kotia.

On lauhaa. Auto lähtee käyntiin. Aamupäivä menee kaloja kaupitellessa. Iivantiiran koulu ottaa perattua kalaa 1,8 kg, siihen määrään menee 13 siikaa. Siikaa myymme 20 markan kilohintaan ja perkauksesta ja fileoinnista otamme 14 markkaa. Saamme 50 markkaa. Kotirinteelle menee iso hauki ja siikoja 400 g. Haavistoon menee 1,3 kg haukea, 500 g siikaa ja 500 g made, niistä saamme 35 markkaa.

Olavi on rakentanut lankuista koroketta, jossa vaihtaisi öljyt. Minua huolettaa, että teline ei kestä auton painoa. Korokkeelle päästäkseen Olavi ottaa vauhtia pihan periltä, mutta auto jääkin peltoon kiinni ja Olavi lähtee hakemaan hiihtämällä Kotirinteestä traktoria. Auto saadaan penkasta irti. Illalla leivoimme pullaa ja Olavi korjasi puukon tuppea.

Teurastimme tänään Miina-vuohen ja lampaan. Lampaan teurastaminen onnistui niin kuin Askon kanssa oli tehty. Miinaa oli sarvien vuoksi vaikea lyödä siihen kohtaan, johon olisi pitänyt. Teurastaminen ei ollut ollenkaan mukavaa. Nylkemistä lopettelimme pimeällä pihalla öljylampun valossa. Olavi heräsi yöllä kello 23.30 ja luuli, että oli aamu.

Tämäkin aamu alkoi teurastamisella ja taas oli vuohesta hengen saanti vaikeaa. Samoilla verikäsillä teurastimme myös toisen hanhemme, Joutseneksi nimitetyn. Sekin oli vaikeaa, mutta nyt on koko sato korjattu. Teimme maksakastiketta.

Lähdimme verkoille ainoana tavoitteenamme selvittää Tuntiniemen ja Kuivasaaren ongelmaverkot. Järvelle päästyämme huomasimme, että yksi verkko oli nyt jäässäkin kiinni. Työn ja taistelun kautta, tipahdin reittä myöten avantoon, saimme verkot viimein selväksi. Tuntiniemen verkossa oli neljä siikaa, kaksi haukea ja made sekä ahven. Kuivaniemen verkko oli tyhjä. Kävimme tarjoamassa kalaa Rytivaaraan ja pääsimme siellä saunaan.

Raiskion pihalta aukeni tähtikirkas taivas, kun lähdimme illalla Puolangalle autonkorjausreissulle. Pakkasta on –17 °C. Wartburgin lämmityslaite ei jaksa pitää ikkunaa sulana. Hengityksestä tuleva huuru jäätyy lasiin ja joudumme rappaamaan ikkunaa vähän väliä. Housun selkämykset ja mittaristo peittyvät ohueen jäälastuun.

Tie kulkee korkeiden aurauspenkkojen keskellä. Tienvarsilla näkyy auton valoissa lumiset kuusikot. Ylämäessä menemme taas kuuttaa kymppiä. Ohittajia ei ole ollut; vastaankin tullut vain pari autoa. On myöhäinen arki-ilta joulukuussa, Kuhmon Kuusamonkylän ja Puolangan välillä.

Yksi pytty ei toiminut, koska sytytyspuola oli rikki niin kuin Olavi arvelikin. Löysimme Mutalan autotallin romulootasta puolan ja nyt kaikki pytyt toimivat. Tulomatkalla auto kulki ylämäessäkin melkein satasta.

Olemme kotona. Ulkona on tähtikirkas taivas, pakkasta –19 °C. Pirtissä on lämpöä vain +8 °C. Alamme lämmittää uunia. Teemme verilättyjä, selvittelemme verkkoja ja soitimme kitaraa. Energiaa tuntuu nyt olevan yllin kyllin, emmekä malta mennä nukkumaan. Iltayöstä pakkanen kiristyy. Metäsässä puut paukahtelevat.

Pakkasta on –20 °C. Kellarista on huoli. Päätämme viedä sinne lämmitystä. Lämmitämme uunin ja laitamme sinne kiviä kuumenemaan. Kuumat kivet ladomme peltisankkoihin. Lapioimme lumet oven edestä, poistamme halssista oljet ja astumme kivisankkojen kanssa kellariin. Hämmästykseksemme kellarissa on edelleen +1°C keskitilassa. Otamme pari säkkiä lanttuja ja pari säkkiä pottuja. Päätämme viedä osan potuista Askolle varmuusvarastoon. Loppupäivän valoisan ajan lapioimme lunta kellarin ympärille ja talon seinustoille. Illan pimettyä selvittelemme verkkoja ja siivoamme. Olavi kirjoittaa kirjeitä.

Aiomme palvata lisää lihaa. Lihoja on meidän vuohien ja lampaan lihat ja Askolla on myös lampaan lihoja. Aloitamme saunan lämmityksen viideltä aamulla, pakkasta on –12°C. 

Saunan lämpö ei meinaa nousta tarpeeksi korkealle, se on +106ºC kun olisi pitänyt olla +116°C. Laitamme kuitenkin lihat saunaan. Vahdimme saunaa, teemme pihalla pitkiä halkoja leivinuuniin ja pieniä hellapuita. Kun lihat oli otettu saunasta, menemme itse saunaan.

Lähdimme jo aamusta Warrella verkonkatsontaan. Iivantiiralle päästyämme huomaamme, että Olavin sauvat olivat jääneet matkasta. Ajoimme Rytivaaraan kysymään sauvoja. Markku tarjosi meille moottorikelkkaa ja lähdimme järvelle sillä.

Kuivasaaressa oli yksi matikka. Ajaessamme Tuntiniemen suuntaan kelkka jää kiinni jäälle nousseeseen veteen. Kasaamme lunta kelkan eteen ja yritämme ajaa kelkkaa lumipedin päälle, mutta kelkka painuu kevyen pakkaslumen läpi lumen ja veden muodostamaan sohjoon. Saamme kelkan aina hetkeksi lumelle, mutta kohta se jo painuu sohjoon uudelleen. Tässä taistelussa menee aikaa koko valoisa päivä ja ehtii jo pimetäkin ennen kuin pääsemme kelkan kanssa takaisin Rytivaaraan lopen väsyneinä. Jäämme Rytivaaraan yöksi. Vepsu hävisi päivän aikana jonnekin Tuntiniemen seutuville.

Lähdemme aamulla järvelle, nyt hiihtämällä. Katsomme eilisen mytellyksen jälkiä. Sukset kulkevat keveästi hangella.

Kokkomaan kohdalla Vepsu juoksee metsiköstä. Tassussa on verta. Haava ei näytä vakavalta. Koiran on hyvillään, kun näkee meidät – me myös. Vepsu on meille rakas.

Kuivaperällä näemme neljä peuraa. Raiskioon saavuttuamme teen Tyynen herkkukalakeittoa. Fileoin kalat ja paloittelen ne kuutioiksi. Ruskistan kalat pannulla. Kuullotan pannulla silputtua sipulia ja porkkanaraastetta. Laitan ainekset perunakuutioiden joukkoon kypsymään. Lisään suolaa, kermaa ja voinokareen. Illalla luen Jäämeren tarinoita.

Heti aamusta aloimme lämmittää leivinuunia. Leivomme porkkanapiirakoita ja suolamuikuista kalakukkoa. Lopuksi panen uuniin porkkalaatikon. Illalla nousi keskitalven kuutamo. Pakkasyössä se kumotti. Taivas tuntuu olevan yölläkin sininen. Puissa on raskas lumipeite. Jossain haukkuu koira. Valmistan iskukoukkuja pyyntikuntoon.

Aamulla on kiverä pakkanen, –22 °C. Päivä ehtii pitkälle ennen kuin pääsemme järvelle. Katsomme Kuivasaaren, Tuntiniemen ja Ränkän verkot. Tuntiniemellä on peuran jälkiä. Minulla särkee päätä, enkä pysty kunnolla hakkaamaan avantoja. Tullessa ajamme penkkaan, kun toinen auto tulee vastaan keskellä tietä. Saamme auton ajamalla irti. Illalla käymme Hiekkalan koulun joulujuhlassa. Ulkona on kuutamo.

Oli vielä pimeää, kun lähdemme verkoille. Warre käynnistyi ensin, mutta sammui eikä lähtenyt enää uudestaan. Saimme työnnettyä sen Raiskiovaaran alamäkeen, jossa se käynnistyi ja pääsimme autolla järvelle.

Matalalahdessa on jonkun verran vettä jään päällä. Nyt peuran jälkiä löytyy Kuivaperältä. Matalalahden verkot antoivat hauen, kaksi särkeä ja ahvenen. Laitamme särjet Kokkomaan kärkeen iskukoukkuihin syöteiksi. Pakkanen lauhtuu koko ajan.

On vielä päivänvaloa, kun palaamme pihaan. Kaadamme kalat muovisäkistä keittiön pöydälle, alamme puuhata hellaan tulta ja kuoria perunoita.

Nälkä jo korvisteli mahassa kun koettelin kalakeiton kypsyyttä. Matikan maksa ja mätipaukut pyörähtelevät keitossa herkullisen näköisenä.

 Illalla menemme Kuusamonkylän koulun joulujuhlaan. Tämä on koulun viimeinen joulujuhla. Koulu lakkautettaisiin ensi vuonna. Hilja pyysi hakemaan Kotirinteestä ternimaitoa, lehmä oli taas poikinut.

Katselen pirtin pöydän äärestä, kun aamu alkaa vaalentua. Taivaanrannassa on vaaleaa vihertävää ja sen päällä tummempaa, sinisävyistä. Puiden lumiset, tutut silhuetit näkyvät vielä tummina, liikkumattomina taivasta vasten. Pirtissä on mukavan lämmin, +24 °C.

Säätiedotus lupasi lauhtuvaa, mutta koko päivän on ollut pakkasta, kiristynyt vain. Nyt on jo –24 °C. Pitäisi päästä käymään kellarilla.

Teemme piparkakkuja, torttuja, lanttukukkoa, soppaa, uunijuustoa ja laatikoita. Piparkakut pääsivät palamaan, mutta ehkä on vähän joulun tuntua tortun tuoksussa. Illan pislaakityöksi on ompelutöitä.

Herään. Muistan, että on jouluaatto. Kiirehdän ulos haistelemaan ilmaa. On tyyni, seesteinen pakkaspäivä. Mittari näyttää –23 °C, pirtissä on +31 °C.

– Menen lämmittämään saunaa, Sanon Olaville.

Puen vaatteet. Otan uunin lämpimältä kuivat lämpimät kintaat ja karvahatun. Menen liiteriin. Otan pitkiä halkoja ja tuohta.

Tuli syttyy ja alkaa puskea saunaan savua. Jätän saunanoven raolleen ja lähden sisälle.

Olavi sanoo lähtevänsä aattohiihdolle metsään. Minä laitan leivinuuniin tulen.

Leivinuunissa on komea hiillos, lämpö säteilee käsiin ja kasvoille. Aurinko on kuusten takana korkeimmillaan. Valopatsas käy ikkunasta uunin kylkeen.

Olavi tulee pellon takaa kuusen kanssa, hiihtää ilman sauvoja, kirves ja kuusi hartioilla.

Radiossa lauletaan Jumala ompi linnamme. Kuuluu joulurauhan julistus.

Olen panemassa hanhea uuniin, kun Kotirinteen Paavo tulee pirttiin. Käy pyytämässä meitä joulupukiksi.

– Minna siellä jo ootteleepi.

Menen katsomaan saunaa. Se ei ole vielä tarpeeksi kuuma, ja seestyäkin pitäisi. Jätämme saunan ja lähdemme Kotirinteeseen.

Matka Kotirinteeseen on yhtä laskua, menee suksilla nopeasti.

Saavumme pihaan. Navetassa palaa valo. Sovimme että minä menisin pirttiin ja Olavi jää eteiseen. Astelen pirttiin. Hyvää joulua toivotellaan puolin ja toisin. Kohta Paavo menee vaivihkaa eteiseen.

Istumme pirtissä, Paavo, Hilja, Minna ja minä. Ovelta alkaa kuulua ryskettä. Joulupukki tulee.

Pukittelun jälkeen Hilja kutsuu meidät joulupöytään. Estelemme ja kerromme, että meillä on siellä Raiskiossa oma jouluateria odottamassa. Istumme kuitenkin. Siinä on omassa pihassa kasvatettua sikaa, jäniksenpaistia, Hiljan hyvää ruisleipää.

– Lähettekö kylpemään, Paavo pyytää.

– Meillä odottaa siellä lämmin sauna. Kiittelemme, toivotamme hyviä joulun pyhiä ja lähdemme hiihtelemään hiljokseen kohti Raiskioa. Toteamme, että ei taida kannattaa enää hanhea uuniin laittaa.

Kotiin päästyämme menemme saunaan. Paras kuumuus saunasta on ehtinyt kadota, mutta löylyä lähtee vielä jonkin verran. Saunan ilma on savuton ja kirkas. Istumme saunassa pitkään. Annamme aattoillan kuljetella meitä yötä kohti. Kuuntelemme maailman vähäisiä ääniä. Valoa ei ole paljoa, yksi pieni kynttilä lattian nurkassa.

Kello on viisi. Ulkona on kuutamo, pakkasta –19 °C. Keitämme kahvit ja lähdemme ajamaan Lentiiraan joulukirkkoon.

Kirkko on valaistu kynttilöillä. Istumme pitkällä, kovalla puupenkillä muiden kanssa.

Kirkon jälkeen käymme enon luona haastelemassa, kunnes onkin jo kiire verkoille.

– Ei ois uskonut, että räkänokasta tullee lanttukukon tekkie, toinen enoni huikkasee minulle, kun teemme lähtöä. Tulen hyvilleni siitä, että noin sanoi.

Katsomme kaikki verkot ja iskukoukut. Taivas on selkeä, pakkasta parikymmentä. Koivulassa saamme taas jouluaterian syödäksemme. Hanhea emme saa uuniin vieläkään. Raiskioon päästyämme alamme heti nukkumaan.

Seuraavana aamuna on lauhtunut ja tihuuttaa lunta. Perkaamme kalat ja siivoamme. Lähdemme ajelemaan Ouluun äidin, isän ja pikkusiskon luokse.

Kello on viittätoista minuuttia vaille kaksitoista yöllä. On tammikuun 1. päivä. Olemme takaisin Raiskion pihassa, tähtikirkkaan taivaan alla. Warressa ei toimi starttimoottori. Emme voineet sammuttaa moottoria paluumatkalla kertaakaan. Ulkona on –23°C, pirtin lämpö on nollassa. Laitamme leivinuunin tulet, pesä täyteen kuivia koivuhalkoja, ja painumme pehkuihin.

Nousemme vasta päivän valjettua. Aamupäivän touhuilemme sisällä. Pirtin lämpöon jo + 17°C. Lähdemme hiihtämään verkoille. Päivä on pilvinen. Matalalahdesta tulee kuusi siikaa, kaksi madetta, särki ja ahven. Kuivasaareen on noin kiloinen matikka ja kauhea sotkos. Tulee pimeä. Selvitämme verkkoa taskulampun valossa. Saamme verkon takaisin jään alle. Hiihdämme pimeässä Raiskioon.

Teen iskukoukkukeppejä, korjaan suksea ja saapasta. Illalla tuiskusi hetkisen aikaa lunta, mutta nyt on lauha tähtikirkas yö. Ulkona on nollassa, pirtissä +28°C.

Pilvistä, pakkasta –3 °C. Olavi lähtee luontokerhojen perustamistyöhön ja jään Raiskioon yksin. Menen katiskalle. Jääköntti ei ole sulanut tipan tippaa. Se on vieläkin liian matalalla, veden lämpö lienee nollan tuntumassa. Jätän katiskan veteen. Siivoan pirtissä ja luon lunta kellarin päälle. Illalla luen Suomen pikkunisäkkäitä ja Siperian samojedien keskuudessa. Teen iskukoukkukeppejä ja korjaan suksisauvaa. Tunnen täydellistä perukan rauhaa.

Olin aamulla lähdössä hiihtämällä verkoille, mutta Asko tulikin pihaan tuomaan lantasäkkejä, ja pääsin autossa Koivulaan ja jo varhain järvelle.

Järvi on vesillä, avannot silti jäässä. Tuntiniemessä on kaksi siikaa ja kaksi pientä madetta. Menen Ränkkään kahvitauolle. Ränkän verkoissa on kahden kilon hauki, iso ahven ja 13 siikaa, joista suurin osa kuolleita.

 Teen iskukoukkukeppejä rantalepikossa ja virittelen minkin loukkua pyyntiin. Koivulaan tullessani on siellä ruoka pöydässä ja pääsen syömään. Jään Koivulaan yöksi.

Aamulla Tyyne keittää minulle riisipuuron.

− Otatko käristystä jos teen, Tyyne kysyi melkein ujosti. Tyyne tiesi, että sellaista ruokaa ei nykyään hyväksytä.

− Laita vaan.

Tyyne kaataa valurautapannusta kirkkasta rasvaa ja sulamattomat ruskistuneet lihapalat riisipuuron päälle. Käristys on hyvää puuron kanssa.

Ulkona on lauha keli, tihuttelee vettä ja räntää. Sahaan jääsahalla iskukoukkureikiä. Yritän pilkkiä syöttikaloja, mutta tuloksetta. Pitäisi laittaa muikkuverkko jään alle, sillä saisi syöttejä. Täytyy lähteä hiihtämään kotia. Koko päivänä ei ole tuntunut nälkää. Ihmettelin sitä. Käristyksestä se johtuu.

Kotia hiihtäessä joudunn umpihankeen. Havun kohdalla huomaan, että oikea suksi on lähes poikki. Ei auta muu kuin palata omaa jälkeä Havun tielle ja lähteä uskollinen Vepsu matkaseurana kiertämään teitä pitkin Raiskioon päin.

Takamaan kohdalla Paavo ajaa ohitse ja ottaa minut kyytiin ja pääsen pirtin lämmitykseen. Kalat jätin Kotirinteen ja Haaviston jaettavaksi.

Illalla söin ja lueskelin Siperian samojedien keskuudessa ja Suomen pikkunisäkkäitä.

Ruokaa on varastoissa yllin kyllin. Olen liotellut suolasiikoja ja syöttänyt niitä kissoille. Sama olisi maata päivät sängyllä ja syödä varastoja.

Tein luudanvarren, suolasin lampaan- ja vuohennahkoja ja korjasin suksen. Luin Samojedeja ja Suomen pikkunisäkkäitä. Soittelin huuliharppua.

Vepsu seisoo pihalla ja katsoo minua pää kallellaan. Ihmettelen, että mitä se siinä noin seisoo, kunnes huomaan, että Vepsun jalkojen juuressa on päästäinen.

– Päästäinen! hihkaisen ja nappaan kuolleen eläimen määritettäväksi ennen kuin Vepsu ehtii tehdä mitään. Vepsu alkaa haukkumaan ja haluaa eläimen takaisin. En anna sitä.

Vepsu nukkuu pirtissä. Yhtäkkiä se nousee, kävelee ovelle ja haluaa ulos. Päästän sen. Se menee kohtaan, jossa olin ottanut siltä päästäisen. Vepsu nuuhkii maata, kuoputtaa käpälällään lunta – tulee sitten takaisin sisälle, samaan, vielä lämpimään kohtaan mattoa, ja alkaa taas nukkumaan.

Minulla on leipomispäivä. Vaikka olen aloittanut aamulla aikaisin, on iltapäivä ennen kuin saan ensimmäisen pellin uunista ja pääsen syömään. Syön ensimmäisen pellillisen kaikki piirakat kahta lukuun ottamatta.

Maha täynnä on takkuista alkaa siivoamaan. Täytyy pestä kattilat, tyhjentyneet purkit ja pellit. Leipomispöytä täytyy liottaa kuivuneista taikinoista ja puhdistaa. Kompostisangot täytyy tyhjentää, lattia lakaista.

Illalla, kun kaikki astiat on tiskattu ja paikat ovat järjestyksessä, näyttää hyvältä. Keittiön nurkassa on piirakka-, kukko- ja leipäröykkiö. Kun ulkoa tulee sisälle, ilmassa on paistetun leivän tuoksu.

Lähden viemään jättiläismäistä pönttöä Pääkköselle. Se on tehty kuusen tyvestä ja on valtavan painava. Saan pöntön köysillä selkääni ja hiihdän Raiskiovaaran rinnettä alas. Hanki kantaa jonkin verran. Tulen suonreunoja pitkin Pääkkösen rinteille. Ylämäkeen en pääse, sukset uppoavat painvan pöntön kanssa. Kierittelen ja raahaan pönttöä vielä jonkin matkaa, kunnes edessäni on sopiva kuusi, johon ripustaa pönttö. Kun yritän pönttöä puuhun, uppoan vyötäröä myöten lumeen. Yritän tehdä köysistä vinssiä. Hikisenä ja väsyneenä luovutan. Kiinnitän pöntön puunrunkoon, tulisimme Olavin kanssa yhdessä myöhemmin.

Olen lukenut Suomen pikkunisäkkäitä,  Kainuun Sanomia ja Jäämeren tarinoita. Olen naureskellut Jäämeren tarinoiden huumorikohdille vielä jälkeenkin päin. Illalla soitin harppua.

Aamulla tuiskusi, puolen päivän aikaan näytti selkenevän, mutta meni uudelleen pilveen. Tein yhden hiiripöllön ja kaksi helmipöllön pönttöä. Tein ruispellon päähän ruokintatelineen ja laitoin siihen jäniksille heiniä ja lehtikerpun.

Illalla luin Jäämeren tarinoita, Suomen pikkunisäkkäitä ja soitin harppua. Kun kävin ulkona, oli lauhaa, sateli hieman lunta. Etelän suunnalta kuului helmipöllön puputusta, mahdollisesti kaksi eri yksilöä. Nyt on tammikuun kymmenes päivä.

Aamu valkeni pilvisenä, pakkasta -6°C. Asko ja Tyyne hakivat aamulla heiniä navetan ylisiltä. Auttelin heitä. Hiihtelin pönttö selässä Honkavaaralle ja sain pöntön puuhun. Hiihdin Pääkköselle. Nyt sain siellä olleen ison pöntön puuhun. Ei se kovin korkealle tullut.

Tähtikirkas taivas, pakkasta viisitoista astetta. Laittelen keittiössä aamupalaa. Radiosta kuuluu seitsemän uutiset. Vepsu ajaa pihalla häntäänsä. Pääsen Askon kyydissä verkoille. Iivantiira tuntuu ihmeen avaralta; olen ollut monta päivää pirtissä.

Ränkässä on mahdottomasti särkiä, kymmenen peräti, ja neljä siikaa. Tuntiniemessä on hauentolikka ja pari siikaa ja särkiä. Matalalahdessa on kolme siikaa ja hauki. Jossain verkossa oli kaksi ahventa. Kaikki siiat ovat isohkoja ja virkeitä.

Koivulassa sain syödä ja kävin saunassa. Pyysivät Hiekkalan koululle opettajan sijaiseksi huomenna. Lupasin tulla.

Illalla ajoin pyörällä 10 kilometrin päähän Iivantiiraan opiskelemaan venäjää kansalaisopiston kurssille. Siellä opettaa Anna Pulkkinen, hän on syntyperältään venäläinen. Ilta oli niin pimeä, että en nähnyt ajaessa tien penkkoja. Koetin ajaa keskellä tietä, mutta törmäsin silti penkkaan monta kertaa. Sain ajella rauhassa, yhtään autoa ei mennyt.

Menin aamulla Hiekkalaan. Myin koululle 2 kg hauen. Opetusta oli viisi tuntia. Opetin yhdistettyä ensimmäistä ja toista luokkaa, luokalla oli kuusi  lasta. Hiihdin koululta Raiskioon. Reitti oli outo, umpihankea 10 km. Pysyin koko ajan kartalla. Tein lampaanpalvikeittoa. Korjasin suksea. Nyt nukuttaa.

Heti aamusta lähden Hiekkalaan taas opettamaan. Hiihdän pimeässä eilistä jälkeä. Iltapäivällä pääsen Askon kanssa moottorikelkalla Kuikkakalliolle. Saamme naulahäkkyrällä nostettua jään alle holahtaneen verkkokepin ylös. Katsoimme samalla Matalalahden verkon. On hyvin lauha päivä, hangella on pientä itikkaa.

Istuskelen pirtissä. Luen Kalpeiden vuorten tarinoita ja Modesty Blaiseja vanhoista sanomalehdistä. Pirttimäen Tuomo tuli käymään.

Tänään se tapahtui, tammikuun 14. päivä, kevät! Ei oikeasti vielä, mutta aamulla huomasin, että kun menin ulos, pakkasta oli –14°C ja taivas oli selkeä, niin että täällähän vaalenee vaikka kello on vasta viisi yli kahdeksan! Kevät tulee, ja me selvitään talvesta! Päivällä siivosin ja vein matot ulos. Aurinko paistoi niin keväisesti!

Aamulla luin Suomen pikkunisäkkäitä ja Punaista viivaa. Korjasin suksen kärkeä ja sidettä. Kävin viemässä ison helmipöllön pöntön Raiskiovaaran itäkupeeseen, ähräsin puussa tunnin verran. Pirttiin tultua oli valmis ohrauunipuuro uunissa odottamassa. Illalla korjasin kumisaappaan, kirjoitin kirjeitä ja join kahvia.

Koko yön kestänyt pyry on lakannut. Ilma seisoo. Pihamaa on valkoisen koskemattoman lumen peitossa, johon Vepsu tekee nyt tassunjälkiä. Koira kulkee suksisauva suussa ja pysähtyy välillä puremaan sen päätä.

Olen korjannut kumivuorisaappaan irtohuopaa ja sarkahousuja. Leikkasin parittoman neulotun tossun edestä auki ja ompelin tossun lisäpohjaksi hiutuneen, reikäisen huovan päälle. Vepsu on haukkunut koko päivän omalle kaiulleen. Kello on viisi, on alkanut pyryttää uudelleen.

Olen pimeässä kusella kun navetan takana, aivan lähellä, käy jumalaton paukahdus. Vepsu juoksee vähän matkaa ääntä kohti ja jää haukkumaan kohti pimeää. Menen ensin kiireesti sisälle, tulenkin takaisin ulos ja etsin pimeästä liiteristä kirveen. Menen takaisin sisälle. Laitan kirveen uuninpankolle. Tuijotan ikkunaan, pimeään. Hiljaista on. Puu oli varmasti katkennut. Vain oma kuva heijastuu lasista vastaan.

Aamulla hiihtelin talon ympäristössä. Ei näkynyt jälkiä kulkijoista, mutta ei katkenneita puitakaan. Mikä lie ääni ollut.

Aamulla on lauhaa ja pilvistä. Päivällä selkenee ja ilma alkaa pakastua, taivaalle on noussut kuu. Paavo käy aukaisemassa tien lingolla. Juomme kahvit.

Lähden hakemaan postia hiihtämällä. Sukset ovat taas hajoamassa. Ojamaalla on runsaasti riekon jälkiä ja tuoreet jäniksen jäljet.

Tulen takaisin pihaan. Kopistelen lumet saappaista ja vien sukset sulamaan uuninpankolle. Otan kynän ja paperia ja kirjoitan matkalla mieleeni tulleita ajatuksia lukiosta.

Luen Havukka-ahon ajattelijaa ja Kainuun Sanomista talteen leikkaamiamme lehtijuttuja. Alan korjata suksea. Teen siihen pellistä lisäpohjan ja kiinnitän sen tiheällä rautalankasidoksella.

Kahdeksalta väsyttää niin, että ei voi kuvitellakaan enää tekevänsä mitään.

Aamu valkenee valtaisan lumipyryn kera. Tuiskun keskeltä ilmestyy mies pirttiin, se on Kotirinteen Kari. Meidän piti lähteä jänismetsälle, mutta ei nyt voi mennä. Keiteltiin kahvit ja poristiin.

Pyry jatkui koko päivän. Vasta viiden aikoihin illalla lumen tulossa alkoi olla heikkenemisen merkkejä, mutta kyllä se vielä koko illan satoi.

Valokuvasin lumisade-elämää, korjasin suksea, opiskelin venäjää. Kirjoittelin, soitin harppua ja luin Havukka-Ahon ajattelijaa. Pirtissä +27°C lämmintä.

En oikein muista, missä tämä päivä on kulunut. Olen kyllä lueskellut, korjasin suksia ja tein kirvesvartta. Illalla pyöräilin venäjän piiriin Iivantiiran koululle. Oli hyvä ilma.

Hiihtelin aamusta verkoille. Siellä se kuluu talvipäivä. Iltapäivällä alkoi tuiskuamaan ja väsytti kovin, kun saavuin Koivulaan. Yövyin siellä. Matalalahdessa oli yksi made, kolme siikaa, ahven ja kaksi särkeä. Kuivasaaren verkot olivat tyhjät. Tuntiniemessä oli kolme siikaa, ahven ja särki. Ränkässä oli viisi siikaa, hauki ja ahven.

Asko lähti hakemaan heiniä Raiskiosta ja pääsin kyydillä. Tein kirveenvarren loppuun. Aloitin pöllönpöntön teon. Luin venäjää. Korjasin paidan. Tein hyvää marjasoppaa ja paistoin hauen. Kun ilta pimeni, oli upea ilma: kuutamo ja lauhaa.  Yritin kuunnella pöllön puputusta, mutta kuului vain tuulen huminaa.

Aamupäivällä ilma tuntuu ihastuttavalta, on kevään tuntua. Pilvipeite alkaa repeillä, näkyviin tulee keväänsininen taivas ja alkaa paistaa aurinko. Lähden hiihtelemään ilman kantamuksia. On jo hankikantoa. Lumi sulaa puiden rungoilta, tippuu kirkkaina vesipisaroina, vaikka on vasta tammikuu!

Tullessa on kova nälkä. Laitan hellan pesään palavan tuohenkäppyrän ja kilahtavan kuivia pikkupuita. Hormissa alkaa heti käydä humina kun laitan luukun kiinni. Kuoritut perunat ja porkkanat odottavat jo valmiina kattilassa. Laitan matikan puoliksi ja painelen sen vesipinnan alle kattilaan. Lisään hellalevyllä oleviin vesiastioihin vettä.

Illalla käyn Paavon luona saunomassa. Kun hiihtelen sieltä kotia, ilmassa on utua. On lähes täysikuu. Helmipöllö puputtaa aivan lähellä.

Aamu valkenee pilvisenä ja lauhana. Puuskainen tuuli tiputtelee lumia kuusen oksilta.

Puoli yhdentoista aikaan alkaa satamaan lunta. Lumisade muuttuu pieniksi vesipisaroiksi. Lämpötila on  nollassa.

Ei tee mieli ulos. Soittelen huuliharppua. Opiskelen venäjää. Kuuntelin radiosta kuunnelman. Tein kirveenvarren. Kirjoitin kirjeen. Yöllä tuli vieras koira lasin taa.

Seuraavana aamuna taivas on selkeä ja on pakkanen. Hiihtelen hankia ympäriinsä. Seurailen käpytikan elämää. Sinistä taivasta vasten se näkyy. Tikka naputtelee nokallaan ja tiputtelee käpyjä pajansa alle. Vepsu ajeli lumivalkoisella hakkuuaukealla valkoisia, mustasilmäisiä riekkoja edestakaisin.

On varhainen aamu. Nostan repun selkään ja katselen kuun ja tähtien valossa suksia jalkaan. Pakkaskeli, tyyntä ja hiljaista. Helmipöllön puputtaa. Matka käy joutuisasti.

Sää on koko päivän kaunis ja aurinkoinen. Matalalahden verkoista tulee hauki, made, kaksi ahventa, särki ja kaksi siikaa. Ränkän verkoissa on kolme siikaa, ahven ja made. Tuntiniemen verkot ovat tyhjät. Kuivasaaren verkoissa on kilon painoinen made.

Hiihdän takaisin Koivulaan. Tyyne tarjoaa ruokaa. Hyvä on lähteä hiihtelemään kotia kohti. Puoli kuuden maissa olen takaisin pirtissä.

Aamulla valkeni pilvisenä ja sateli lunta, mutta pian alkaakin paistaa aurinko. Menen pihalle kumisaappaissa, villapaidassa ja sarkahousuissa. Käännän kasvot aurinkoon. Paisteen lämmitys tuntuu kasvoilla.

Kaadoin pellon reunasta jäniksille haapoja ja laitoin kerppuja ja heinää saataville. Asko tuli aamupäivällä. Ryypittiin kahvia ja jutusteltiin. Ruuan jälkeen oikaisin itseni päivälevolle.

Olavi tuli takaisin työreissulta. Veimme Viirupöllön pöntön parinsadan metrin päähän hakkuuaukean laitaan. Illalla soittelimme kitaraa ja huuliharppua.

Aamulla teimme veroilmoituksia. Lähdimme ajamaan Paltamoon. Ostimme Fredrik Heikkiseltä molemmille puusukset. Tultuamme lämmitimme pirttiä. Kannoimme puulaatikon ja uuninpäällyksen täyteen puita. Söimme rauhassa, kahvittelimme pullan kanssa. Iltapuhteella tutkiskelimme postia ja Olavi vaihtoi lasikuitusuksiin eräsiteet.

Aamu on pilvinen, mutta päivällä selkenee. Pakkasta on kymmenen astetta. Lähdemme mehtäämään. Kiertelemme jäniksenjälkiä ja yritämme opettaa Vepsua ajamaan jänistä. Tuoreet ketunjäljet menevät Sammakkolammelta Hamppulammelle. Kuulemme jonkun oudon linnun ääntä. Sellaista ääntä emme ole kuulleet aiemmin. Illan pislaakitöinä Olavi laittaa kumisaappaiden sisähuopiin nahkapohjat. Laittelen Olaville huomisen verkkopäivän tarvikkeita valmiiksi. Minä lähden huomenna vuorostani pois, kuukaudeksi, perustamaan luontokerhoja.

Herään. Kello on kymmentä vaille viisi. Menen ulos. Pimeässä sataa lunta. Kaakon suunnalta kuuluu helmipöllön puputusta. Menen sisälle ja valaisen taskulampulla mittaria, –7 °C.

Olavi lähtee viemään minua Kajaanin rautatieasemalle. Tiellä on paljon lunta. Jäämme Raiskion tiellä jo alkumatkasta lumeen kiinni. Palaamme Raiskioon ja otamme sukset. Hiihdämme Kotirinteelle. Olavi lähtee viemään minua Hiljan Datsunilla.

Olen linja–autossa menossa Muonioon. Tämä matka on kovin pitkä, pysähdykset väliasemillakin puolituntisia. Olen lukenut kirjaa ja katsellut ulos ikkunasta. Pääsisin biologianopettajan veljen luo yöksi.

 Mies on vastassa linja–autoasemalla. Lähdemme ajamaan 20 kilometrin päähän. Siellä on lomakylä, joka on talvella tyhjillään.

Minulle aukaistaan pienen hirsimökin ovi. Sisällä on lämmintä. Kauppaa ei ole, eikä minulla ole ruokaa. Aukaisen makuupussini ja alan nukkumaan.

Herään. Mies tulisi hakemaan minua klo 9. Siihen on vielä aikaa. Käyn kävelemässä ulkona ja tulen takaisin mökkiin.

Mies tulee, sillä on haalarit päällä. Jotain ulkohommia se on tehnyt. Ajamme autolla Muonioon.

Koulu on iso. Rehtori käskee keskusradiolla kaikki juhlasaliin. Pidän diaesityksen. Kutsun luontokerhotoiminnasta kiinnostuneita tulemaan koululle klo 17. Saan käydä koululla syömässä.

  Olen kävellyt Muoniossa ja odottanut ajan kulumista. Kävin kaupassa, mutta en ostanut sieltä mitään. Ihmiset ajavat moottorikelkalla kylällä.

Kello on 17. Muutamia tänne on tullut, poikia kaikki. Istumme pöydän ääressä ja yritän innostaa heitä luontokerhotoimintaan. Kerron mitä kaikkea luontokerhossa voi tehdä. Kukaan ei sano mitään ja tuntuu, että toiminta lakkaa heti, kun minä lähden täältä.

Paavolla on käynti Kajaanin keskussairaalassa olkapään kuvauksessa. Pääsen siinä kyydissä takaisin Raiskioon. Olen ollut kuukauden pois.

Olavi kertoo, että jään päältä vesi on painunut pois, ja että hiihtokelit on nyt järvellä mahtavat. Tunnen kateutta siitä, että Olavi on saanut olla täällä: hiihtää järvellä kun vesi on painunut jään päältä pois ja suksi on luistanut. Hän on irrotellut verkoista kaloja, käynyt Kotirinteessä saunassa, kulkenut Vepsun kanssa.

Luen päiväkirjasta. 13.2. Olavi on käynyt verkoilla. Hän on herännyt kuudelta aamulla. On ollut yksi aste pakkasta ja ulkona pyryä. Hän on lähtenyt hiihtämään Iivantiiralle klo 7.15 ja ollut rannassa jo klo 8.10. Alle tunnissa! Järvellä on ollut seitsemän peuran tokka, jota Vepsu on lähtenyt ajamaan. Peurat ovat juosseet etelään ja yhtyneet 50 peuran tokkaan.

Menen Vepsun luo. Koira nukkuu räsymatolla mahallaan, pää tassujen päällä. Alan rapsuttaa ja hyväillä sitä, painan pääni sen päätä vasten. Koira kellahtaa kyljelleen ja ojentelee kinttujaan.  Elämä täällä on niin paljon rikkaampaa, täydempää, että se mitä tuolla muualla on, ei pysty sitä korvaamaan.

Paavo on pyytänyt meitä avuksi iltanavettaan. Lehmät ovat suuria ja niistä huokuu lämpöä. Pelottaa mennä niiden väliin. Hilja opettaa lypsykoneen laittoa utareisiin.  Imupäitä ei saa päästää koskettamaan navetan lattiaa. Muistan Kotirinteen pirtin seinällä olevat laadukkaasta maidosta saadut kunniakirjat.

Raiskioon tultuamme lämmitämme uunia. Paahdamme uuninsuulle kasatulla hiilloksella tervaa suksien pohjiin. Teemme muikkulaatikkoa.

Kello on yhdeksän, ulkona on tähtikirkas yö. Kävimme tänään lomittamassa Kotirinteessä. Paavo malttoi pysyä pirtissä ja saimme hoitaa hommat melko lailla kahdestaan. Se oli mukavaa. Päivällä lähdimme jänismetsälle Kotirinteen Rapsun kanssa. Aurinko lämmitti. Jänis löytyi Pitkältäaholta. Ajoa oli kestänyt jo pari tuntia, kun Kotirinteen Seppo liittyi porukkaan. Hän arvasi jäniksen kulun ja sai ammuttua. Kaunis valkoinen eläin. Lähdimme Raiskioon syömään ja sieltä Kotirinteelle navettaan. Illalla saunoimme Kotirinteessä.

Postilaatikossa on kirje Karungissa asuvalta tytöltä. Tyttö kirjoitti, että hän asuu Tornionjokilaaksossa. Hän oli päässyt viime keväänä luontokerhoon ja oli nyt liittynyt Luonto-Liittoon. Hän haluaa lisätietoja Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiristä. Kirjeeseen oli liimattu kuva soivasta ukkoteerestä.

Lauha, pilvinen päivä, helmikuun 27. Iltapäivästä alkaen on ollut suojan puolella ja on vielä illallakin, vaikka taivas alkaakin jo selkiintyä. Keväältä tämä nyt tuntuu. Vaihdettiin kaasupullo. Olavi auttoi Paavoa rehunteossa.

Iltapäivällä tuli hirmuinen ikävä tyttöjä. Kyllä niitä pitäisi päästä nyt näkemään. Kuhmoon on 50 km, ei sitä niin kauas enää voi lähteä. Iltakin jo tulee. Päätämme mennä Iivantiiran postille.

Posti on kiinni. Pihalla ei ole ketään. Käymme vielä koulun pihalla kääntymässä. Ei sielläkään ole ketään.

Olen kirjoittanut sille tytölle, jonka tapasin Oulussa, että jos hän haluaisi tulla täällä käymään. Nyt hän on vastannut, että voisi ehkä tullakin ja nyt se on tulossa ensi sunnuntaina. Se nousee postiautoon Kajaanista ja auto on puoli kolmen aikoihin Raiskion postilaatikolla. Poismeno on epäselvää, koska seuraava linja–auto menee vasta viikon päästä. Olen pessyt pyykkiä, että on antaa sille puhtaat lakanat.

Se tyttö, joka tuli tänne käymään, oli täällä yhden yön ja lähti tänä aamuna. Se yrittää liftata Kajaaniin.  Kun se oli lähtenyt, niin minulla tuli jo 15 minuutin päästä sitä ikävä. Istun pirtin pöydän ääressä ja selailen Kainuun Sanomia. Alan tiskata. Väsyttää. Menen sänkyyn. Vuoteessa on yön tuoksu. Kun herään, on hiljaista ja valoisaa. Vuoteessa on paljon tilaa.

Setti-kissa hyppäsi syliini, kun yritän kirjoittaa kirjettä. Kissa puskee sormiani, ja kynän päätä. Tuo kissa on niin kevyt, se jää tuollaiseksi pieneksi. Olavi lukee Kainuun Sanomia. Radiosta kuuluu mäkihyppyä.

Kävin aamulla lomittamassa Kotirinteessä. Lypsin koneella, nyt toista kertaa itsekseni. Päivän olin jänismetsällä, paistoi aurinko.

− Tytöt kirjoittaa, Paavo sanoi ja nyökäytti hauskasti päätä, kun aioin hakea postit. Katson Paavoa. Hänellä on naama virneessä. Hymyilen vain vastaukseksi.

Tapahtui hävettävä juttu. Aloin unissani hamuilla Olavia sängyn laitojen yli ja yritin mennä sen sänkyyn.

− Mitä helvettiä! Olavi sanoi kovalla äänellä.

Heräsin siihen. Nauroimme.

On pyhä. Pidämme leivinuunin luukkua auki. Kisu katsoo lattialta leivinuunissa räiskyvää tulta ja ummistelee silmiään. Vepsu nukkuu penkillä. Olavi lukee Wartburgin korjauskirjaa. Auto on niin hajalla, että katsastusaika täytyi perua. Radiosta kuuluu kuunnelma.

Auto oli tänään huollossa. Saimme katsoa, kun korjausmies teki huoltoa. Olavi sanoi, että mies teki paljon sellaista, jonka hän olisi itsekin osannut tehdä. Lasku oli 488 mk. Meillä on tämä auto. Pystymme  nyt pitämään koukkuja lammilla, pääsemme nopeammin rantaan ja pystymme paremmin myymään kalaa kouluille ja taloihin. Lisääntyneet tulot eivät kuitenkaan riitä kattamaan lisääntyneitä menoja. Autoon täytyy ostaa bensaa, sitä täytyy huoltaa ja maksaa autovakuutus. Sydäntalven auto on ollut rikki. Verkoilla olemme käyneet hiihtämällä. Eikä hiihtäminen niin kovin paljoa aikaa lisää. Lähdemme hiihtämään pimeään omaan tuttuun suuntaamme. Hiihtomatkaan järvelle menee korkeintaan kaksi tuntia, hyvällä ilmalla alle tunti. Tupakanpolton olemme lopettaneet, jotta jaksaisimme hiihtää paremmin. Mutta me halusimme ostaa auton. Tämä asia luikerteli elämäämme. Me halusimme pyörittää isompaa pyörää.

Peuroja liikkuu nyt paljon. Niitä oli pellolla, ikkunasta näkyivät. Jäällä ne ovat laumoina. Ovat kaivaneet rantametsistä jäkälää ja talloneet lunta.

Mieltä painaa nyt se, kun Vepsu hävisi päivän hiihtoretkellä. Tein pitkän kierroksen peuran sarvia etsien Viimeksi näin koiraa liukastelemassa puronsuussa heikoilla jäillä. Siinä oli majavan pato ja tuoreita syönnöksiä. Kun tulen pirttiin, näen päiväkirjasta, että isä on käynyt.

Aamulla pesin villapaidan ja patalaput. Ei ollut turhaa työtä. Alan kirjoitustyöhön, mutta en pääse alkua pidemmälle, kun äiti, isä ja pikkusisko tulevat pirttiin. Lähdemme isän kanssa lapioimassa tietä, että pääsevät autolla ylös asti. Käymme kellarilla. Lämpö on–½°C. Osa kasviksista on hieman homeessa, mutta muuten kaikki on hyvässä kunnossa. Myyrän paskoja on melkoisesti.

Lähdemme isän kanssa etsimään Vepsua Malilanniemestä, jossa olin sen viimeksi nähnyt. Oli mukava istua lämpimässä autossa ja päästä Malilanniemeen hyvän auton kyydissä. Ajattelin, että koko tämän pitkän, jonka nyt ajamme, olen kulkenut hiihtämällä, joko umpihankea metsässä tai järven selkää.

Katselen sulaa ja huutelen Salmelan sillalta Ränkkään päin. Yhtäkkiä Vepsu kävelee tietä pitkin vastaan. Hyvässä kunnossa se oli. Koirannut ei meinannut osata tulla vieraaseen autoon.

Illalla tein kuksaa. Vieraat olivat lähteneet.

Aamulla korjasin suksia. Molemmat sukset olivat rikki, mutta aamun pirteydessä sain ne kuntoon. Päivällä kaivoin sahapukin ja koivuja lumihangesta. Aloin tehdä puita. Söin itseni pähkiöksi.

Olin lämmittämässä pesuvesiä, kun Olavi tulee hiihtämällä. Warre on jäänyt Raiskiontien rinteeseen. Pyykin pesu venyi pitkälle iltaan ja pimeään saakka.

Iltapuhteena korjattiin lapiota, vasaraa ja paitaa ja kuunneltiin radiosta äidin tuntoja. Sen tyttö oli tehnyt itsemurhan.

Heti aamusta lähdemme verkoille. Hiihdämme rivakkaa vauhtia. Puhumme, että meidän kunto on hyvä kun jaksamme näin hiihtää.

Matalalahdessa on made, kaksi siikaa, särkiä ja hauki. Tuntiniemen verkot olemme ottaneet pois, kun niistä katkesi ainanaru emmekä saaneet vedettyä verkkoa enää takaisin jään alle. Olemme panneet verkkoavantoihin koukut. Molemmissa koukuissa oli kala: matikkakoukussa matikka ja iskukoukussa 2,1 kg painava hauki. Ränkässä oli yksi siika, särkiä, hauki ja made.

Menemme Ränkkään kahvin keittoon. Viivymme siellä melkoisen pitkään, kunnes keräilemme tavarat ja hiihdämme Kuivasaareen. Kuivasaaren verkot ovat tyhjät.

Lähdimme heti aamusta Paltamoon Olavin ukin luo opettelemaan verkon pauloitusta. “Oppia ikä, eikä ellää” on yksi ukin sanonnoista. Hoidimme samalla reissulla kauppa-asioita: niittejä, ruuveja, muttereita, maitoliimaa, laastia, kaira, sauvat ja kellonhihna. Ukin mittari näyttää päivällä +5°C. Kun illalla palaamme sataa räntää. Hengitimme Raiskion pihalla syvin hengenvedoin kosteaa, lauhaa kevätilmaa. Nyt on maaliskuun puoliväli.

Irrotan otteeni ja verkko lähtee hitaasti vajoamaan kirkkaaseen veteen, kunnes häviää näkyvistä. Tyhjä oli. Se on harvinaista. Yleensä Ränkän verkot antoivat aina kalaa, siikoja. Verkon paikka on niin hyvä, salmi kahden järven, Aidasjärven ja Iivantiiran välissä. Ränkän verkoilla käynnin tekee mieluisaksi myös tuo kämppä, joka on aivan verkkojen vieressä. Olavin ukki uskoo, että järvellä oltua aikaa ei Jumala katsoisi eletyksi.

Aamulla teimme koukkuja.  Niiden valmistuttua lähdimme Iivantiiralle. Laitoimme Autioniemen eteen viisi koukkua mateelle ja yhden hauelle. Koivulassa vaihdoimme auton Askon pick up -Pösöön. Asko pyysi meitä tuomaan Raiskiosta olkia.

Ajamme Lehtovaaraan, josta hiihdämme Ylimmälle Haukijärvelle hakkuuaukkoja pitkin. Haukijärvi on komea erämaalampi. Saamme pilkillä muutamia ahvenia, joista yksi oikein hyvän kokoinen paistiahven. Laitamme kaksi madekoukkua ja kolme iskukoukkua. Jatkamme matkaa keskimmäiselle Haukijärvelle, jonne laitamme neljä isku- ja neljä madekoukkua.

Tulomatkalla hiihdämme harhaan ja jouduimme tulemaan pitkään tietä pitkin ennen kuin tulimme autolla.

Kotimatka käy Rasivaaran talon ohi. Pysäytämme auton ja katsomme ummessa olevaa tietä ja pihamaata. Talo on muutoin niin kuin Raiskio, mutta autio ja hiljainen.

Aamu valkenee upean kirkkaana ja pakkasen kirpeänä. Reppuun kahvivehkeet, evästä ja kirves. Lähdemme hiihtoretkelle Isosuolle.

‒ Juhani, tulepa kahtomaan, kuulen Olavin huudon puitten takaa. Hiihdän rouskuvaa hankea äänen suuntaan.

Olavi seisoo harmaantuneen, kannon nokkaan veistetyn ketun käpälälaudan vieressä. Siinä on ikään kuin kolme puista miekkaa vieri vieressä. Ketunlalaudan kärkeen laitettaisiin syötti. Kun kettu hyppäsi tavoittelemaan herkkupalaa, käpälä kiilautui tyvestään kapenevien rakojen väliin.

Menemme Raatolammen edustan metsäsaarekkeeseen ruuan laittoon. Teemme nuotion ohuista kelottuneista rangoista. Vuolen palvilampaasta siivuja kiehuvaan kattilaan perunoiden joukkoon.

Vasta pimeän tultua saavumme kotiteille ja pääsemme Kotirinteelle lämpimään saunaan.

On maaliskuun 19. päivä. Se tyttö, joka kävi täällä kevättalvella, tuli uudestaan kylään. Olavinkin tyttökaveri oli samaan aikaan. Irrottelimme navetan ylisillä kuivaheinien säilömisessä käytettyjä tukilautoja. Kesällä ylinen oli heiniä aivan tupasen täynnä, nyt niitä on lattialla vain muutamia kasoja. Tämäkin kertoo siitä, että vuosi kuluu, pian lumikin alkaisi huveta. Edessä olisi lämpimiä päiviä, maa tulisi näkyviin ja vihreä, uusi ruoho alkaisi puskea Raiskion pihamaalla ja pelloilla.

Lähdimme neljästään hiihtelemään. Pääkönsuon koillisnurkasta löysimme kunnostetun niittysaunan. Saunan pihalla oli suuri petäjä. Oikea aihki, paksuin puu mitä olen nähnyt. Vaikka kaksi ihmistä yhdessä kurotteli käsiään puun ympäri, eivät kädet silti tahtoneet riittää.

Tytöt ovat lähteneet. Olavi on ulkona pesemässä mattoja. Minä tiskaan ja siivoan pirttiä. Ihailen leipomaamme ruisleipää, nyt en siitä moitittavaa nyt keksi. Leivän vieressä on lanttukukkoa ja sienipiirakkaa.

Veimme useita kymmeniä kiloja painavan pöntön pöllön puuhun. Se oli tehty onttoon kuusen tyvipölliin. Emme saaneet sitä kuin metrin korkeuteen, mutta jää se korkeammalle kunhan lumet sulavat. Siinäpä luksuskoti pöllölle. Illan pislaakihommana parsin sarkahousujen revennyttä haarakiilaa.

Ulkona tihuuttaa vettä. Päivä kuluu sisällä pislaakitöissä. Minun työnä on suksisiteiden paikan siirto taaemmaksi, sauvojen kunnostus, puitten teko ja sisälle kanto, sahan teroitus, verkon pauloitus, yöpuvun housujen kunnostus ja kirje “äitin apulaiselle”. Olavin hommina villasukkien paikkaus, paidan ja kintaiden kunnostus, lapionvarren teko, puuhommat, saapashuovan korjaus, verkon pauloitus, sauvojen kunnostaminen ja puukontupin liimaus.

Lähdimme aamulla räntätuiskuun verkoille. Koko päivän oli surkea ilma. Vaatteet kastuivat ja vilu kävi puseroon. Matalalahden verkoista tuli yksi siika, pieni hauki ja kaksi särkeä. Muikkuverkosta tuli 10 syöttikalaa.  Autioniemen koukuista tuli 2,1 kg painoinen matikka. Ränkän verkoissa oli yksi ahven, kaksi särkeä ja made. Ränkän kämpällä kuivasimme kamiinan lämmössä varusteet ja lähdimme takaisin järvelle. Tuntiniemen koukuista tuli yksi made, Kuivasaaren verkoista kaksi madetta ja hauki (noin 800 grammaisia kaikki). Mukavalta tuntui, kun pääsimme Koivulassa saunaan ja sen jälkeen Tyynen ruokapöytään. Askon kyydissä pääsimme Kotirinteelle asti, jonne annoimme matikan ja kävelimme siitä Raiskioon. Olavi meni aikaisin maaten, minä jäin selvittelemään papereitani.

Sataa lunta, kevyitä suuria hiutaleita. Mittarissa on +0 °C. Minä parsin sukkaa. Olavi pakkailee reppuja.

Menen ulos. Ilma tuntuu niin keväiseltä. Taivas on pilvinen, mutta peitteessä on valoisampia kohtia ja tuntuu niin kuin aurinko sieltä lämmittäisi. Lumi ei pysy kengän pinnassa vaan tippuu pois ja jättää kumisaappaan pintaan vesipisaroita. Pihalle sataneeseen tuoreeseen lumeen jää kumikenkien pohjista tarkat painallukset.

Autossa on helppo olla, kun ei ole pakkanen. Ikkunat ovat sulat. Olemme ilman pipoja ja hanskoja.

Ajamme Haukijärvelle koukuille. Keskimmäiseltä tulee 1150 g hauki ja made. Ylimmältä Haukijärveltä tulee kaksi 700 g haukea. Lähdemme kalakeiton tekoon.

Kylläpä se maistuukin hyvältä; omaa sipulia ja perunaa siinä on. Kattilallisen syötyämme painuimme ettoneille. Mukava on nyt maata lämpimässä pirtissä, kuunnella, kun maha lurisee ja kalakeitto menee siellä eteenpäin. Sillä taas pärjäisi.

− Ai niin, sanon Olaville, − kuulin päivällä lokin ääntä.

Ei vastausta. Käännyn katsomaan. Olavi nukkuu.

Tänään on pitkäperjantai. Parturoimme toisiltamme hiuksia, pesemme pyykkiä, korjaamme suksia, siivoamme liiteriä ja teemme melkoisen kasan puita. Närhet ovat pitäneet mekkalaa pellonreunan koivuissa. Teimme kolme telkän pönttöä myyntiin. Ajattelimme pyytää niistä 100 mk kappaleelta. Iltasella parsin sukkaa ja Olavi ompelee paidannappia. Kissat ovat kiimassa. Ne hankaavat peppu pystyssä mahaansa pirtin lattiaan vasten. Puoli kymmenen aikaan on −4ºC pakkasta ja tähtikirkas taivas.

Aamulla kun aurinko oli vasta nousemassa, metsä näkyi udun läpi vain silhuettina. Nyt utu on hälvennyt ja taivas avautuu sinisenä ja aurinkoisena. Hanget ovat kovonneet rouskuviksi. Ajamme Kuusamonkylän kaupan pihaan ja lähdemme hiihtämään siitä kohti pohjoista.

Kesällä niin vaikeakulkuiset hakkuuaukiot ylittyvät nyt muutamalla lykkäisyllä. Ensin näkyy riekon jälkiä ja kohta kaksi riekkoa lähtee lentoon, ja niiden perään vielä yksi.

Tulemme aarimetsän reunaan. Metsä sulkeutuu ympärillemme.

Tulemme hakatulle linjalle. Linjan takana puiden kyljissä on siniset täplät. Tämä naavainen kuusikko häviäisi, tilalle tulee pintaan nousseita kiviä, harottavia juurentorrakoita  ja kivitaskun maiskahduksia. Otamme kompassilla suunnan kohti Pajuvaaraa.

Takana on jo pitkä hiihtopäivä ja tauonkin olemme pitäneet. Hankikanto tuntuu hyvin. kestävän. Lähestymme Mikitanjärveä.  Olin jo jonkin aikaa odotellut järven tuloa ja nyt taitaa olla se hetki. Maasto viettää alaspäin ja metsän joukosta alkaa pilkottaa aukeata. Metsän suojasta järvelle tuleminen, laskea rantaryteikön läpi jäälle, antaa vauhdin pysähtyä, katsoa vieraan järven rantoja. On aina kiinnostavaa päästä uuden suuren vesistön rantaan, antaa katseen kiertää itselle tuntemattomia rantoja.

On maaliskuun 26. päivä. Otamme kamarin ovesta tiivisteteipit pois ja aukaisemme kamarin oven. Huone on hiljainen ja tervehti meitä puutalon hajulla. Luuttuamme lattiat ja pyyhimme pöydän. Lämmitämme leivinuunia ja pidämme kamarin ovea auki niin että kamari alkaa lämmetä.

Aamupalan jälkeen lähdemme Kuhmoon lautatarhalle. Kopistelemme pikkupakkasessa lumia hylkypinojen päältä ja etsiskelemme ajan kanssa suoria, mahdollisimman täysikanttisia lautoja. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta.

Otamme 110 juoksumetriä 19 x 125 lautaa, 20 juoksua 19 x 150 lautaa, 10 juoksua 16 x 100 lautaa ja kuusi juoksua 175 x 25 lautaa. Lisäksi otamme 10 kg laatikon 2,5 tuuman nauloja. Ostokset maksavat 220 markkaa.

Koko päivän on ollut mahdoton tuuli ja lumipyry. Vastahakoisina hankkiuduimme  Haukijärvelle pyytöjä kokemaan. Olimme panneet sinen verkon, jonka katsoisimme nyt ensimmäistä kertaa.

Lehtovaran tiellä katsoimme karttaa ja samalla Olavi ajoi. Auto meni noin 50 km/h vauhdissa penkkaan, nousi penkan päälle ja oli kaatua.

Autossa oli verkkolapio ja aloimme lapioimaan autoa penkasta. Auto liikahti, kun työnsi, mutta ei irronnut. Paikalle pysähtyi punainen Ford Escort, jonka peräkoukkuun kiinnitimme vetoköyden. Vetoautosta ei ollut apua. Escortin renkaat pyörivät jäisellä tiellä sutia heti, kun köysi kiristyi.

Lähistöllä oli Peltola ja kävelimme sinne. Isäntä ei ollut paikalla mutta tulisi kuulema pian. Selvitimme asiamme ja palasimme autolle. Menimme autoon sisälle säätä pitämään ja odottamaan.

Isäntä tulee isolla traktorilla, jossa on jääketjut renkaiden ympärillä. Köysi kiinni ja auto nousee kuin itikka viilistä. Pääsemme jatkamaan matkaa. Pitää muistaa viedä Peltolaan kalaa.

Kammosää jatkuu järvellä. Koukuista tulee hauki ja matikka ja verkoista yksi siika sekä jokunen syöttikala.

Haukijärveltä matka jatkui Iivantiiralle. Suuntasimme ensimmäiseksi Ränkkään, jossa kahvittelimme rauhassa. Lepohetken jälkeen järvellä alkoi jo viihtymään. Tuntiniemenkoukuista tuli 3,5 kg matikka. Veimme kalaa Peltolaan ja jäimme sinne tarinoimaan.

Illalla menimme Kotirinteelle. Paavo oli käynyt “Hiljan paarikaapilla”. Lämmitimme Olavin kanssa Kotirinteen saunaa ja kylvimme.

Aamulla on kymmenen astetta pakkasta, tyyntä ja selkeää. Siivoilemme pirtissä ja lämmitämme leivinuunia. Siirrymme ulos tekemään pönttöjä. Teemme pöntöt sarjatyönä, sahasimme vain seinäpaloja, joten yhtään valmista pönttöä ei vielä tullut. Illalla opetimme Kotirinteen Minnalle englantia ja saunoimme samalla reissulla.

On yö. Olen jäänyt valvomaan. Ompelen sarkahousujen polviin nahkapaikkaa. Ulkona on pallomainen suuri taivas tähtiä täynnä. Himmeät revontulet loimottavat pohjoisella taivaalla. Me ihmiset olemme kaikki täällä taivaankannen alla. Emme me ole erossa toisistamme, vaan kaikki aivan vieretysten. Päivällä valmistui 45 kappaletta reikiä vaille valmiita tiaisenpönttöjä.

Aamu alkoi rivakasti. Olimme jo varhain järvellä. Verkko toisensa jälkeen nousee tyhjänä. Ränkästä tulee kaksi siikaa, muutama särki, pieni made ja hauki. Autioniemen iskukoukuissa on 700 g hauki ja pieni matikka. Siinä Iivantiiran saalis. Asko arveli, että kalaa tulisi kahden-kolmen päivän päästä, kunhan vieras vesi pääsee jään alle.

Haukijärvellä oli oikein mukava ilma. Mutta kalailma se ei ollut. Ei saalista sieltäkään. Kettulan kohdalla näimme 20 pulmusta.

Ilta ja yö menevät leipomisessa, kirjeitten kirjoittelussa ja tiskaamisessa. Erinomaisesti onnistui kahdeksan ruisleipää, perunakukko ja pellin kokoinen sienipiiras.

On huhtikuun 12. päivä, pilvinen aamu, mittari näyttää nollaa. Pääsimme kahdeksan aikaan liikkeelle ja ajoimme Rytivaaraan. Laitoimme telkänpönttöjä puuhun ja puhdistelimme löytämiämme vanhoja pönttöjä. Ränkän sulassa oli kaksi joutsenta. Harmaalokki äänteli kevättaivaalla. Pyyniemen pöntöstä löytyi helmipöllön pesä, jossa oli ainakin kolme munaa. Emo lähti pesältä.

Hiihdämme kohti Haukijärven koukkuja. Hakkuaukealle on jätetty 18 isoa kelottunutta petäjää. Kopistelemme niiden kylkiä, pesisikö niissä pöllöjä, mutta emme löytäneet elämän merkkejä. Koukut olivat tyhjät. Kun tulimme Raiskioon, oli mittarissa jo viisi lämpöastetta. Pihalla alkaa olla sulia kohtia.

Olavi teki liiteriin uuden oven. Minä olen poistanut vanhasta puuveneestä hilseileviä lakkoja. Vene löytyi Kajaaniyhtiön tukkikämpältä. Kun tiedustelin veneen ostomahdollisuutta yhtiö lupasi, että saisin ottaa veneen. Tästä tulee hyvä verkkovene.

On huhtikuun puoliväli. Lähdemme Paltamoon. Vuorossa on verkonpauloituksen jatkokurssi. Saamme lisäoppia verkon silmien määrästä ylä- ja alapaulalla ja pitkäsiiman teko-ohjeet. Jäämme Paltamoon yöksi ja verkonpauloitukseen seuraavaksikin päiväksi. Tulomatkaksi saamme tytöt kyytiin.

On huhtikuun puoliväli. Olavi ja hänen tyttökaverinsa vievät minut ja Saanan autolla Purnuun. Aiomme lähteä siitä hiihtämällä Pääkönsuon niittysaunalle.

Ilta hämärtyy hiljalleen, on tyyntä. Taivas on selkeä ja näkyy kevättähtiä. Olemme pystyttäneet louteen niittysaunan edustalle hangelle harvaan metsikköön.

Yö ei ole kylmä. Heräämme aamulla hangen karskahteluun. Joku hiihtää.

Kaksi miestä tulee louteelle.

– Huomenta, huikkaan makuupussista, jotta tajuavat, että ei meillä mitään hätää ole.

– Huomenta, miehet vastaavat.

Pysymme pusseissa. Miehet lähtevät.

Nousen. Vesi pannussa on jääriitteessä. Hippiäiset laulavat ja metsän takaa kuului joutsenten lentoääntä.

Lähdemme hiihtämään metsäkankaan yli Isosuon reunaan.

Näkymä suolla on vielä talvinen. Jäämme Isosuon laitaan Raatolammen vierelle tulille ja ruuanlaittoon.

Iltapäivällä lähdemme hiihtämään vielä hyvin kestäviä hankia Raiskioon. Olavi ja Virpi ovat tehneet korvasienimuhennosta ja pannukakkua.

Tytöt lähtevät. Olavi tekee liiterin ovet loppuun. Minä kunnostan venettä. Laitan leveän ravistuman päälle tervatun kankaan ja naputtelen kankaan päälle pienillä nauloilla alumiinilevyn.

Illalla suunnittelen pitkäsiimakelaa. Piirtelen paperille ja tongin naulalaatikkoa.

Lämpömittari näytti plusasteita jo varhain aamulla ja päivällä on +8 °C, tuulee. Koko päivä on pyöritty ja hyöritty: ulkona, sisällä, vintillä ja liiterissä. Olemme tehneet pitkäsiimakelaa, korjanneet suksea ja sauvaa, selvitelleet verkkoja. Huonoimmista verkoista revimme ainat. Ulkotöinä on ollut halon hakkuuta. Väliin kävimme syömässä lihaisan palvilihakeiton ja sen päälle pistäyksimme hetkeksi ettoneille. Tuomo kävi kylässä. Sain kaipaamaani filmiä. Illalla teimme hiihtoressun koilliseen. Löysimme Sammakkolammelta sinne syksyllä unohtamamme kirveen.

Tarkoitus oli käydä Kuusamonkylän kaupalla tankkaamassa ja lähteä siitä Kuumun perukoille hiihtämään. Kaupan pihassa huomasimme, että vasemman takarenkaan kohdalta nousee savua. Ajoimme E. Heikkisen autokorjaamolle. Pihamaalla oli useita autoja. Autotallin ovi oli auki ja korjaaja näytti olevan paikalla.

Rumpujarrun jarrukenkä oli kulunut ja kengänsäätäjä hiersi rumpuun. Tätä säädettiin. Heikkinen soitti Kuhmoon ja tilasi uudet kengät korjaamolle.

Lähdimme hiihtämällä korjaamon pihasta. Jäimme yöksi Tulisuon liepeille. Koska yö näytti selkeältä, jäimme taivasalle.

Joutsenet herättivät lämpimään kevätpäivään. Tulisuon takaa kuului palokärjen ääniä. Lähipuissa ääntelee hippiäisiä ja nyt on jo runsaasti peippoja, vaikka eilen niistä ei ollut vielä tietoakaan. Peuralammin suunnasta kuuluu kurkien huutoa.

Hiihtämään päästyämme vastaan tulee niittykirvisiä ja västäräkki, kaikki kevään ensimmäisiä. Myöhemmin päivällä tulee lisää niittykirvisiä ja toinen västäräkki.

Haapalehdon pohjoispuolelta löydämme suuren haavan ja soidinta laulavan hippiäisparin.

Kiersimme Varpusuon ja Rahkasuon. Talasjärvellä oli 15 poroa tai peuraa ja Varpaislammella viisi. Repolammelle laskeutui kaksi joutsenta.

Hanki alkaa pettämään, pysähdymme tulittelemaan ja tekemään ruokaa.

Peuralammella on vettä ja jäässä tummia kohtia. Mietimme, voisiko jää olla jo heikkoa vai onko tummien kohtien kohdalta lumi vain sulanut jään päältä.

Olavi jättää repun minulle ja lähtee menemään edeltä. Katson, kuinka Olavi etenee varovaisesti, kokeilee sauvalla jään kestävyyttä.

− Ihan kova jää tässä on alla.

Rantametsiköstä helkähtää punarinnan laulu. En voi mitään, mutta se kuulostaa niin kauniilta, että minulla tulee kyyneleitä.

Odotan, että Olavi pääsee lammella puoleen väliin ja lähden reppujen kanssa perässä. Kymmenen korppia lentää ylitsemme.

Lähdin vielä myöhään illalla hakemaan maitoa ja postia. Tie on sulanut lähes kokonaan. Taivas on selkeä ja kuu paistaa kirkkaana. Minä kuljen kevätillassa ja ajattelen sitä tyttöä, joka on käynyt täällä luonani.

On varhainen aamu kun astun pirtistä pihamaalle. Minua tervehtii pellontauskuusikoista punarinnan laulu.

Syömme aamupalat ja ajamme Nyplärin tielle. Vaihdamme sukset jalkaan ja suuntaamme koukuille.

Kovat hanget pitävät äänekästä rahinaa hiihtäessä. Matka menee joutuisasti ja seitsemän aikaan olemme jo Haukijärvellä. Koukuissa on yksi hauentolikka. Otamme koukut pois.

Lehtovaaran kohdalla laulaa punarinta, laulurastas ja sepelkyyhky. Pahavaaran kohdalla näemme puiden latvusten lomasta jonkun haukan, joka katoaa nopeasti.

Tulemme Iivantiiralle. Hippiäinen laulaa rantametsässä. Taivaalla lentää 10 metsähanhen parvi ja kolmen ryhmä tulee vielä perässä, pohjoiseen ne suuntaavat. Kun noita lintuja katsoo, tuntuu, että rinta täyttyy jostain − kannustuksesta. Tekee mieli nostaa käsi lippaan. Tämä on kevättä.

Ränkän luona on neljä sorsaa. Saavumme verkoille. Verkkoavannot ovat sulat. Verkkoja ei vedetä enää takaisin. Päästän päätynarun vajoamaan pinnan alle.

Verkoissa oli hyvästi kalaa. Matalalahdessa oli kolme isohkoa siikaa ja koukuissa matikoita, suurin painoi 1900 g. Ränkän verkoissa oli jokunen särki, pikkumatikoita ja pikkuhauki, Kuivasaaren verkoissa noin kilon painoinen made ja noin kahden kilon painoinen hauki.

Tulemme Koivulaan. Tyyne keittää meille kahvit. Koivulaan oli jätetty viestiä, että Hiekkalan koulu on halukas ostamaan meiltä kalaa. Lähdemmepä viemään Saaralle kalaa. Hän ottaa kolme kiloa haukea, á 15 markkaa.

Viemme Haavistoon madetta 1,7 kg ja jäämme sinne kahville. Kotirinteeseen viemme myös matikan. Siellä on lomittaja. Hän ottaa kaksi madetta ja särkiä.

Lähdemme ajamaan kohti Paltamoa, tytöt ovat siellä.

Härmänkylän jälkeen jarrut alkavat taas savuamaan. Ei auta muu kuin alkaa niitä rassaamaan.

Otamme jarrukengät kokonaan irti. Jarrunesteet pääsevät valumaan, joten jarruja ei ole nyt lainkaan. Ajelemme hissun kissun takaisin Kotirinteelle. Soitamme tytöille matkaan tulleista mutkista.

Olemme Raiskiossa. Syömme iltapalaa. Ovi käy ja Olavin tyttökaveri tulee ovesta, on päässyt liftaamalla tänne. Minulla ikävä pusertaa rinnassa.

Aamulla on pilvistä, iltapäivällä näytti selkenevän, mutta menikin uudelleen pilveen ja alkoi satamaan vettä. Olemme leiponeet. Asko tuli illalla ja kertoi, että Iivantiiran koululla tarvittaisiin opettajan sijaista. Minä lupasin tulla. Yöllä idästä kuului pöllön ääntelyä, ajattelemme, että saattaisi olla viirupöllö.

Lähden ajamaan pyörällä kohti Iivantiiran koulua. Teeren soidin kantautuu korviini etelän suunnasta.

Iltapäivällä Olavi ottaa minut kyytiin, oli hakenut auton Heikkisen korjaamolta. Ajamme Kuhmoon katsastukseen. Ei mennyt läpi, mutta ei ollut enää paljosta kiinni. Tulomatkalla meni puola ja ajeltiin taas kahdella pytyllä.

Aamu oli pilvinen ja puolilta päivin alkoi satamaan vettä. Ulkona on lämmin, +15°C vesisateessa. Kevät on edennyt. Piha on melkein kokonaan sula. Ruispellolla ei ole enää lunta. Vesi lämpenee hellalla, tuli humisee uunissa. On rauhallista ja levollista.

Iltapäivällä sade lakkasi. Aurinko näkyi kirkkaina kohtina pilvien takana ja lämmitti. Raparperit ovat nousseet. Västäräkki tekee pesää liiterin päähän. Metsäviklot lentävät soidinlentoa pellon takana olevan metsikön päällä. Setti kissaa ei ole näkynyt koko päivänä.

Siivosimme sisällä ja pihalla. Liiterin edessä on melkoinen kasa puun kuorta, pientä pilkettä ja sahanpurua. Illan hämärässä kuuluu helmipöllön puputusta. Setti ei ole tullut yöksikään kotia.

Lähdemme aamulla etelästä itsepintaisesti kuuluvalle teeren soitimelle. Ilma on sumuinen ja tihuuttaa vettä. Näemme yhden teeren puussa. Se suhautteli ja pulputti.

Puoliseksi teimme palvikeittoa. Kotirinteen väki tulee kylään. He keräävät rahaa yhteisvastuukeräykseen. Timo antaa rahan ja allekirjoittaa listaan.

Saana tulee iltapäivällä. Haluamme olla kahdestaan. Lähdemme kävelylle polkuja pitkin.

Tulemme Sammakkolammen rantaan. Ilma on hyvin kostea, niin kuin sataisi pienen pieniä vesipisaroita mutta lammen pinta on kuitenkin tyyni. Kauemmas katsottaessa ilma on sumuisen harmaa. Kuusikossa pohjoisrinteillä on vielä lumilänttejä. Käännymme takaisin Raiskioon päin.

Tulemme pihaan. Menemme navetan ylisille heinille makoilemaan. Vielä oli heiniä sen verran, että niiden päällä on pehmoista olla.

Olemme lähekkäin ja juttelemme kaikesta. Olisin halunnut panna käden Saanan paidan alle, mutta se sanoi, että minun kädet on kylmät.

Aukaisemme ylisen luukut. Katselemme harmaata taivasta ja siniharmaata metsänrajaa. Pelto alkaa olla sula, metsänreunassa näkyy valkoisia lumipilkkoja. Mietimme, että tuo sumu taitaa tulla sulavasta lumesta.

Aamu on selkeä. Taivas on sininen ja taivaalla valkoisia kumpupilviä. Oven edustan porraskivellä istuu nokkosperhonen. Lähdemme Saanan kanssa pyörillä. Laskettelemme Raiskiovaaran rinnettä alas Kotirinteen tielle ja jatkamme Vartiuksentielle. Käännymme Romun tielle kohti Isosuota. Taivaalla on hiirihaukka tai piekana.

Pyöräilemme lähes Särkijärvelle saakka, mutta siitä edemmäs emme enää pääse, koska tiellä on niin paljon lunta.

Kävelemme Särkijärven rantaan. Särkijärvi on särkenyt jäänsä. Menemme laiturille, istumme siinä. Jäälohkareita kelluu tuulisessa auringonpaisteessa.

Niemiaholla on ampuhaukka ja kohta näkyy hiirihaukka. Isosuon eteläreunassa, Raatolammin vierustan kangasniemekkeiden kärjissä on laajoja pälvipaikkoja. Maa on kuiva ja lämmin.

Makoilemme, katselemme ja kuuntelemme vesilammikoilla olevan Isosuon elämää. Valkoviklot, pikkukuovit ja naurulokit ovat äänessä enimmän aikaa. Aina väliin kuuluu kapustarinnan alakuloinen vihellys. Kalalokit huusivat kantavan iia-ia-ia-ia -huutonsa ja harmaalokit äänsivät nousevissa ilmavirtauksissa kaarrellessaan matalalta “gao, gao”. Suon takareunalla on kurkipari. Kurki nyökäyttää päätä taaksepäin ja aukaisee pitkää nokkaansa. Pienen viiveen jälkeen voimallinen trumpetin ääni leviää yli suoaukean ja metsien. Takanamme olevasta metsästä kuuluu leppälinnun laulua.

Suon yli menee metsähanhiparvia. Ajattelimme, kuinka ne laskeutuivat Kainuun metsälammille ja tietäisivät saapuneensa sinne, minne olivat olleet matkalla.

Vähitellen nälkä pakottaa nousemaan. Otamme metsästä lunta kattilaan ja kokoilemme tippuneista kuivista männynoksista nuotiopuut. Saana kuorii perunoita. Paloittelen kirveellä palvilammasta kattilaan. Pilkon sipulin. Kun keitto on joutumassa, saattoi jatkaa makoilua.

Jäämme yöksi taivasalle. Laulurastas laulaa lähipuussa. Yön hämärtyessä kuuluu punarinnan helkähtelyä ja väsymättömän naurulokkiparven ääntelyä. Välimaan suunnalta kuuluu helmipöllö.

Aamulla teeret soivat. On peippoja, niittykirvinen, metsäkirvinen, västäräkki, hippiäinen, punakylkirastas ja kulorastaan huilu suuren metsän merkkinä.

− Nyt on vapunpäivä, Saana sanoo.

Saatamme tytöt linja-autoon. Tulomatkalla jäämme kuuntelemaan helmipöllön puputusta, se pesii tekemäämme pönttöön. Ilma haisee märälle vanhalle heinälle.

– Nyt on oikea aika ottaa koivusta mahlaa, Olavi tuumii.

On toukokuun 3. päivä. Lumet ovat Raiskiovaaralta sulaneet. Päivä on pilvinen, lämpöä +9 °C.

On alkanut tuulla, taivaalle on tullut näkyviin sinistä. Hyppäämme pyörille. Helmipöllö puputtaa ja käenpiika iukuttaa kun laskemme pyörät täristen Raiskion jyrkkää kivistä tietä.

Tulemme asfalttiselle Vartiuksen tielle ja käännymme vasemmalle kohti Kuusamonkylää. Pyörät rullaavat keveästi vaaleanharmaata kuivaa asfalttia. Tien varsissa on kulottunutta heinää, ojat ovat täynnä vettä. Metsäkimalainen laskeutuu pajun kukkaan. Jostain ylhäältä kuuluu kiurun liverrystä.

Käännymme metsäautotielle ja ajamme niin kauan kuin suunta meitä hyödyttää. Jätämme pyörät puupinon taakse ja suuntaamme metsään. Vastaan tulee tulviva metsäpuro, josta etsimme pitkään ylityspaikkaa tiheässä kuusikossa rymistellen.

Tulemme Romunsuolle ja lähdemme jatkamaan itään kohti Lapinjärveä. Kulku käy pienten erämaisten metsäsaarekkeiden kautta.

Muuttolintuja on tullut lisää. Nyt kuuluu järripeippoja ja liro, mahdollisesti pajulintu, mutta se jää epävarmaksi. Pääkönsuon edustan kuusikossa sirraa peukaloinen. Lintu pyörii ja hypähtelee terhakkaasti maahan kaatuneen ison puunrungon päällä.

Jätämme varusteet Pääkönsuon niittysaunalle ja lähdemme sankkojen kanssa kiertelemään. Etsimme karpaloita. Ei oikein löydy. Avosuolla laulaa niittykirvinen ja kiuru.

Palaamme takaisin repuille ja pystytämme teltan. Syömme ja vetäydymme unten maille.

Aamupalaa syödessämme

Aamupalanuotiomme on jo sammunut, liekkejä ei enää näy, savu nousee tyynessä suoraan ylös. Lähistöllä laulaa peukaloinen. Pääsin näkemäänkin sen äsken paksun kaatuneen puunrungon päällä. Pieni lintu, pyrstö terhakkaasti pystyssä.

Olavi siirtää teepannua hiilien päälle, kupposet voisi vielä juoda.

Itäisimmän Raatolammen eteläpuolelta löydämme karpaloita. Poimimme nelisen tuntia.

Menemme läntisimmän Raatolammin kaakkoispuolella sijaitsevalle tulentekopaikalle syömään. Huomaamme ikäväksemme, että puiden leimausalue tulee aivan suon reunaan.

Aamu ja päivä olivat olleet aurinkoiset, mutta nyt taivas menee pilveen ja alkaa satamaan vettä. Päätämme jäädä Raatolammille yöksi. Pystytämme leirin, laitamme herneitä kiehumaan ja lähdemme vielä poimimaan. Poimimme sateessa jonkin aikaa ja tulemme takaisin leiriin. Molemmilla on yli puoli sankoa.

Sytytämme sammuneen nuotion uudestaan. Paloittelen kirveellä lampaan luita keittoon.

Yöllä sataa rankasti, mutta aamulla sade on lakannut ja aamu valkenee selkenevän tuulisena. Lähdemme Raiskioon.

Olemme taas pirtissä. Kello on kolme iltapäivällä. Mittari näyttää +14°C ja aurinko paistaa. Radiossa sanottiin, että kevät on kuukauden edellä.

Toukokuun 5. päivä. Mukavaa olla valoisassa pirtissä. Auringonpaisteessa oleva mittari näyttää +32 °C, varjon puolella oleva + 13 °C. Olavi tekee kuksaa, minä siimakelaa.

Lähden hakemaan Kotirinteestä maitoa. Peippo laulaa pihapuussa. Postilaatikolla on pakettiosoituskortti. Tilaamamme lähetys verkkoliinoja ja ainoja on saapunut.

Rapsu katsoo kopin päältä kun astelen Kotirinteelle. Paavo ja lomittaja korjaavat traktoria kuivalla pihamaalla. Taivaalla käväisee sinisuohaukan silhuetti.

Lähdemme kävellen Koivulaan. Kuivaperällä rantaporeet ovat auenneet. Käyn heittämässä talviturkin. Laittelemme suliin pyytöjä hauille. Kevätilta näyttää valoltaan keltaiselta. Tulomatkalla Honkavaaran aukolta löytyy puoli pussillista korvasieniä.

Toukokuun 13. päivä. Olemme olleet Paltamossa pyytämässä norsseja ja pauloittamassa verkkoja. Ajoin  Mieslahdesta pyörällä Raiskioon. Matka tuntui pitkältä vastatuulessa, olihan se melkein 100 kilometriä. Härmänkylässä join kahvit yhden Pentin luona. Illalla tein pitkäsiimakelaa. Vepsu ja Setti ovat hukassa.

Aamulla irrottelin huonosta verkosta ainoja, korjasin kintaita ja pakkasin. Lähtö Raiskiosta on edessä. Päivällä luin jonkin aikaa kirjaa. Lähdin Kotirinteelle äitienpäiväkahveille. Vepsu löytyi Kotirinteen portailta nukkumasta. Tullessa hain katiskan Syvälammesta. Siellä oli kuusi ahventa ja 800g painoinen made.

Leivoin kolme ohrarieskaa. Vepsu on mennyt nukkumaan olkien päälle talon vierustalle. Hyvä tuossa on olla, aurinko on oljet kuivannut. Käyn koiran viereen, annan auringon lämmittää. Nuuskin Vepsun ulon hajua, rapsuttelen koiraa jäntevistä kulmista ja pehmeästä karvasta korvien ja kaulan ympäriltä. Pantaa Vepsulla ei ole ollut. Yritän vetää koiraa lähelle, mutta se karkaa.

Puran hanhiaitauksen, Vepsun kopin ja vuohiaitauksen. Nostelen olkia vintille. Pölläset toivat siemenperunat ja Paavo ja Asko ajoivat peltoon lantaa. Talon takana nousee nuorta nokkosta.

Olen lukenut kirjaa, kävellyt metsässä ja hakkuuaukealla. Menen liiteriin. Katselen puita, halottuja. On niitä, yhtä paljon kuin tullessa. Käyn levolle sänkyyni. Rinnassa tuntuu raskautta, mutta en halua sitä pois. 

On myöhäinen kevätilta. Täällä pirtissä on jo sen verran hämärää, että kirjoitan kaasulampun valossa. Paperiin tuli verta, jota jäi käsiin, kun perkasin kutuhaukea. Tämä on viimeinen täysi päiväni täällä. Konkreettiset asiat vievät kaiken aikani: ruuanlaitto, pakkaaminen, pienet askaretyöt. Ulkona laulavat yölinnut. Pellon takana metsän reunassa on usvaa.

Aamulla pakkasin, tein Vepsulle kaulapannan ja odotin Olavia. Siivoilin pihamaata. On lämmin päivä. Olavi tulee Toyota Dynalla. Lähdemme Tarhaan, talossa kuulema kaivattiin koiranpentua. Puhelemme pitkään. Vepsu käyttäytyy todella hienosti. Lopulta sanovat, että haluaisivat ottaa Vepsun. Meidän vuotinen kotimme kuoli samalla, hiljeni muutaman tunnin perästä.