Otimme paikat penkkirivin päästä. Tarkoitus ei ollut jäädä pitkäksi aikaa. Naisia tulee sisään ilmoittautumisesta saadut laukut käsissään. Naisia on melkein kaikki, kaksi muuta miestä meidän lisäksi.

Tykki näytti ohjelmaa pienelle laivan luentosalin valkokankaalle. Viimeinen luento oli merkattu 15.30:een asti. Kahvi oli klo 10.00 ja ruokailu 12.30. Aamupäivällä oli “Osakeyhtiöiden verotus”, iltapäivällä “Verovapaat henkilökuntaedut”.

Yritys oli minulla nyt viidettä vuotta. Aina kun on postia tullut, on saanut pelätä. Selvityspyyntöjä tai maksuja, veronkorotuksia. Kirjanpito olisi alun alkaenkin pitänyt antaa ulkopuoliselle. Mutta kun ei osaa. Ja nyt ei enää kannata. Viime vuosi meni jo ilman ylimääräistä kirjelmöintiä. Merkkinä osaamisesta tännekin lähdettiin. Kuitit laitetaan verotukseen. Osallistumistodistus pitää saada. Nyt laittavatkin nimilistaa kiertämään.

Lähdimme Teron kanssa ensimmäisen luennon jälkeen. Osakeyhtiö voisi sopia meillekin, vastuu kohdistui siinä osakepääomaan, ei henkilökohtaiseen omaisuuteen niin kuin nyt. Olisin voinut kuunnella vielä lisääkin, mutta Terolla poltteli jo kaljalle.

Käytävällä tuli vastaan kaksi naista. Ne pysähtyivät juttelemaan tyyliin “Mitäs pojat”. Ne oli menossa Tukholmaan konserttiin.

– Taitaa tulla rankka reissu, Tero sanoi naisten mentyä. Tero oli sitä mieltä, että miehiä nuo etsi. Saattoihan se olla. Ei naisen elämään niin kovin montaa Ruotsin konserttireissua mahdu.

Ravintola oli kolme kantta ylöspäin. Oli niitä useampiakin, mutta muut eivät olleet auki. Kävelimme tyhjän tanssilattian yli tiskille. Köyden takana oli bändikamat. Illalla tässä soitetaan ja ihmiset tanssivat.

Otettiin hanaoluet. Tarjoilija on viisikymppinen nainen. Vaahto valuu yli. Nainen pyyhkäisee liinalla lasin pohjaa ja laittaa pahviset alustat. Kortti lukijaan, odotusta. Rätiseehän se, hyvin olivat vielä asiat. Meitä palveli Tuire ja kello oli 9.36.

Menemme istumaan kahden hengen pöytään käytävän varteen. Tämä on tavallaan ikkunapöytä. Ikkuna vain on korkealla, niin ettei siitä nähnyt kuin seisten. Pieni, pyöreä, paksulasinen ikkuna, vahvan näköinen. Merta vastaan tehty.

Tuolit oli pehmustetut viininpunaisella kankaalla, jossa oli ylelliset kirjailut tumman vihreällä ja likaiseksi käyneellä valkoisella. Oli laskettu, että näissä istuttaisiin kymmeniä tuhansia kertoja. Ihmisvartaloita, miesten usein likaisia ja naisten puhtaampia vaatteita, minä tässä niiden ketjussa.

Menimme kannelle. Etukannelle tuuli navakasti. Kävelimme laivan perään. Katsoimme moottorikuohuja ja mietittiin sitä valtavaa vääntöä jonka dieselit tuottivat.

– Nuo potkurit pyörii koko ajan samalla nopeudella. Nopeutta säädellään lapakulmia muuttamalla, Tero sanoi ja katsoi minua. Tyydyin nyökkäämään hyväksyvästi, vaikka mietinkin miksi asia olisi tehty niin monimutkaiseksi.

Nousimme yhden kannen ylöspäin. Siihen kulku loppui. Kaikki ovet olivat lukossa ja ylöspäin nousun esti portaikon yli vedetty Endast personal –kyltti. Laivaa ei päässyt kiertämään ympäri. Koetimme katsoa ikkunoista ja ihmettelimme, mitä nämä kaikki tilat täällä ylempänä oikein olivat.

Ulkona ei tarjennut olla pitkään. Meidän piti palata lähtöpisteeseen ennen kuin pääsimme sisälle. Minulla alkoi olla nälkä ja ehdotin Terolle, että menisimme syömään kurssilaisten mukana, meillähän oli maksetut ruokaliput. Teroa ei syönti kiinnostunut. Hän aikoi mennä ottamaan vielä oluen.

Menin yksin takaisin neloskannelle. Luennot olivat yhä käynnissä. Ohjelma oli ovessa ja ruokasali siihen merkittynä: HAPPY LOBSTER. Tarkistin, että ruokalippu oli lompakossa. Ruoka alkaisi vartin päästä. Josko sitä jo saisi. Lähdin etsimään ravintolaa.

Menin syönnin jälkeen hyttiin. Tero oli siellä nukkumassa. Availin varovaisesti kasseja ja laitoin lisää vaatetta. Aioin mennä takaisin kannelle. Takin alle laitoin villapaidan ja housujen alle juoksutrikoot. Villapaidan otin ihan tätä tarkoitusta ajatellen matkaan.

Kiertelin eri puolilla laivaa, etsin tuulensuojaa. Välillä nojasin reelinkiin ja katselin avomerelle. Aurinko paistoi jonkin verran, se kumotti kirkkaampana kohtana pilviverhon takaa ja tuntui sieltä hieman lämmittävän. Löysin tuulelta suojaisat tuolit, mutta siihen kierrätti piipusta pakokaasua. Istuin jonkin aikaa maassa selkä seinää vaisten. Voisi tässä lukea hetken kirjaa, mutta se on hytissä. Lähdin sisälle.

Menin kannelle, joka oli tarkoitettu niille, joilla ei ollut hyttiä. Siellä oli kansituoleja ja hyvät näkymät merelle. Ihmiset olivat jättäneet reppuja ja tavaroita tuoleille, joita olivat varanneet.

Siellä oli ulkomaalaisia nuoria. Yksi tyttö oli kaunis. Sirot olkavarret, tummat suorat hiukset ja ruskeat silmät.

Tunsin kaipausta. Kaipausta niin kuin lämpimän kevätpäivän iltana, kun päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin ja haluaisi olla vielä illallakin ulkona. Mutta vääjämättömästi aurinko laskee metsän taa ja ilma alkaa pakastua.

Nuoret huomasivat että katselen heitä. Siirryin kauemmaksi. Istuin tyhjään paikkaan ja selailin esitteitä, joita ihmiset olivat jättäneet. Ajattelin vaimoani, avioliittoa ja lapsia. Samat ajatukset ja johtopäätökset. Silti ne piti tarkistaa, joka päivä.

Tuli mieleen, että voisin soittaa jollekin kaverille tai panna tekstiviestin. Otin jo kännykänkin esille. Tunsin sitten väsymystä ja ajatus tuntui vaivalloiselta. Panin puhelimen takaisin taskuun.

Terolta tuli tekstiviesti. Hänellä on nälkä ja seiskakannelta sai kuulemma erityisen hyvää ruokaa. Merellä oli nyt vaahtopäitä. Laivan keinutus tuntui.

Se oli merihenkiseksi sisustettu ravintola. Ruoka wokattiin aineksista, jotka sai itse valita. Ruoka olikin maittavaa ja teki hyvää, juomien kera.

Samalla kannella oli Whisky Bar. Maistoimme parit single maltit. Parisenkymmentä lajiketta jäi vielä seuraavaan kertaan. Tuntui, että alkoi elpyä, ja että illasta voisi tulla vielä hyvä.

Menimme takaisin alas. Aamullinen ravintola tuntui nyt aivan eri paikalta. Oli ihmisiä, värivaloja ja musiikkia. Tero olisi halunnut palvelua Tuijalta, mutta Tuija oli kuulema jo vapaalla.

Ohjelman mukaan bändin olisi pitänyt jo aloittaa, mutta musiikki tuli vielä levyltä. Otimme juomat ja lähdimme etsimään istumapaikkaa.

Siellä oli Terolle tuttuja naisia. Poskisuudelmiakin vaihdettiin. Minäkin sain suudelmat. Naisten estelyistä huolimatta emme jääneet tähän seurueeseen. Kuulomatkan päähän päästyämme Tero suhautti minulle jotain, mitä en kuullut, ja  katsoi minua samalla silmiin. Jotain noista naisista se asia oli.  

Pöydässä istui kaksi naista, joiden rinnassa oli Veronmaksajien keskusliiton pyöreät tarrat ja arvasimme, että he olivat kurssilla. Samanlainen tarra oli minunkin kassissani ollut. Tero kysyi, olisiko pöydässä tilaa ja voisimmeko siirtyä naisten seuraan.

Minulla ja molemmilla naisilla oli sormukset. Teron sormusta ei näkynyt missään.

Toinen naisista oli kova puhumaan ja nauroi äänekkäästi Teron jutuille. Toisen naisen nimi oli Teija ja se oli aika pitkä nainen. Sillä oli lyhyet vaaleat hiukset, jotka kaartuivat alhaalta eteen nätisti kehystämään sen kasvoja.  Tulin ajatelleeksi, miltä hän mahtaisi näyttää alastomana.

Naiset antoivat tarjota itselleen juomat. He olivat töissä tilitoimistossa Vaasassa. Tero tilasi meille kaikille näyttävän juoman, jota muissakin pöydissä näytti olevan. Siinä oli valoa antava tikku, joka sai nesteen hohtamaan sinisenä.

– Laitamme verotukseen, Tero sanoi ja kaikki nauroivat.

Juomat tulivat. Yritin tavoittaa Teijan katsetta, kun kilistimme.

Tero meni puheliaan naisen kanssa tanssimaan. Tero tanssi vasemman käden pikkutilli pystyssä ja pyöräytteli naista tottuneen näköisesti. Katselimme heitä Teijan kanssa puhumattomina.

Tero ja nainen tulivat takaisin, mutta lähtivät jo heti seuraavalle kappaleelle, kun nainen alkoi hihkumaan, miten hyvä kappale se oli. Kysyin Teijalta haluaisiko tämä tanssia, mutta hän ei kuulema osannut.

Yksi mies kävi pyytämässä, saisiko Teijaa tanssittaa. Mies esitti pyyntönsä minulle. Mutta ei Teija lähtenyt senkään kanssa. Tuo että mies kysyi asiaa minulta, loi jonkinlaisen intiimin häivähdyksen minun ja Teijan välille.

Tero ja puhelias nainen tulivat ja näytti että he olivat nyt saaneen tanssia kyllikseen. Tilasimme lisää juomista.

Sovimme, että lähtisimme huomenna yhdessä Tukholmassa kaupungin nähtävyyksiä esittelevälle kiertoajelulle.

Koetin edelleen muutaman kerran tavoittaa Teijan katsetta, mutta onnistumatta. Aloin ajatella nukkumaan menoa. Heti kohta naiset alkoivatkin puhua nukkumaan lähdöstä ja nousivat ylös. Lähdön hetkellä Teijan katsoi minuun lyhyen silmäyksen.

– Vaikka onkin hyvän näkönen, niin on niitä, jotka loukkaantuu, kun antaa lahjaksi vähänkään lyhythelmaisemman yöpaidan, Tero sanoi. Tero sanoi tuon Teijasta. En tiedä, mistä Tero tuon keksi, mutta luonnehdinta tuntui kyllä osuvalta ja jotenkin se minua lohdutti.

Väkeä oli tullut ravintolaan lisää. Ihmisiä kulki edes takaisin. Sanoin Terolle lähteväni nukkumaan. Tero esitti laimeat estelynsä. Toivotin hänelle hyvää illan jatkoa.

Ikkunapöydässä, jossa olimme aamulla, istui penkin etureunalla hankalan näköisesti sivuilleen vilkuileva mies.

Menin hyttiin. Otin pöydällä olevan lapun ja karamellin. Lapussa oli naisen nimi, Mona. Hän oli siivonnut huoneemme. Mietin, voiko tuo olla oikea nimi. Ajattelin kuinka hän laittoi karamellin tähän siroilla tytön käsillään. Olisin halunnut nähdä hänet.

Menin sänkyyni. Oven päällä oli pieni valo, jota ei saanut sammutettua. Tämä on ikkunaton hytti. Se oli edullisempi.

Vaikka tämä reissu ei ole saavuttanut vielä puoliväliään, tuntuu, että se alkaa olla jo ohi.

Tulisin kotiin. Olisi taas öitä, jolloin valvoisin vieressäsi, kuuntelen kun nukahdat. Olemme vierekkäin, olisin silti yksin. Voisin kuitenkin olla siinä, lähelle. En ole tehnyt mitään väärää.

Heräsin Teron tuloon. Hän oli lähtenyt tapaamiensa naisten mukana heidän hyttiinsä. Se oli erikoishytti, johon oli mahtunut 10 ihmistä. Hytissä oli muitakin naisia ja mies, joka oli istunut umpitunnelissa sängyllä ilman paitaa.

 – Joku oli laittanu sille veronmaksajien keskusliiton tarran otsaan.

Herään kuulutukseen, olisimme puolen tunnin päästä Tukholmassa. Teron hengitys kuuluu alapetiltä, en kuullut hänen kuorsaavan. Kaipasin suihkua ja tuli ajatus, että olisinpa kotona.

Menen hytissä olevaan pieneen suihunurkkaan. Tulee heti lämmintä vettä. Seison suihkussa pitkään. Kuivailin, hankasin pyyhkeellä.

Kun tulen suihkusta, Tero nukkuu. Otin avainkorttini ja lähden aamiaisella.

Aamiaissalin kävijät ovat harventuneet. Siirrän ikkunapöydässä olevat astiat toiseen pöytään ja asetan appelsiinimehulasin liinalle. Laiva jurisee matalasti. Nyt käännytään.

Nähtävyysajelun lähtö olisi kello 11 terminaalista. Terosta ei olisi lähtijäksi. Enpä halunnut viettää päivääni niiden kahden kanssa. Jos olisin voinut mennä Teijan kanssa kahdestaan, niin tilanne olisi voinut olla toinen.

Menin kannelle. Nyt kun laiva oli pysähdyksissä, tarkeni hyvin eikä pakokaasuakaan tullut. Gamla Stan näkyi aivan lähellä. Ehtiipä tuonne. Otin muovisen kansituolin ja asettelin sen seinän viereen. Kylläpä paistoikin nyt hyvin. Makasin pitkälläni, kädet silmien päällä häikäisyltä suojaamassa.

Olimme Karitan kanssa kihlajaismatkalla Montreauxin kylässä Sveitsissä. Kylän edustalla oli suuri järvi ja talot oli rakennettu rinteille heti järven rannasta alkaen. Yritimme nousta ylemmäs vuorille, mutta kävelyreitit olivat lumen vuoksi vielä suljetut. Kahlasimme kuitenkin vähässä lumessa ylöspäin, joka kävi ongelmitta, koska meillä oli nyöritetyt karkeakuvioiset vaelluskengät. Rinne oli jyrkkä. Tuli kuuma ja riisuimme takit ja kiinnitimme ne reppuihin.

Metsä alkoi loppua. Yhtäkkiä lumi alkoi vähentyä ja pian se loppui kokonaan. Polkua oli nyt hyvä kävellä. Olimme nousseet jo aika tovin kylä ja järvi näkyivät etäisinä. Järven päällä oli niin voimakkaasti auerta, ettei järven takana olevaa vuorta näkynyt lainkaan, vaikka sellainen siihen oli karttaan merkattu. Tuntui oudolta ajatella, että edessä oli vuorenkokoinen vuori eikä siitä tiennyt mitään vaikka seisoi tässä ja katseli sitä.

Poikkesimme polulta syrjemmälle ja siinä oli kuiva heinikkoinen kohta. Istahdimme siihen. Aloimme suudella. Menin maahan ja Karita tulee päälleni istumaan. Hyväilin häntä. Karitan märän maihinnousukengän hakaset tuntuivat viileältä ja painoivat kylkeni vasten. Mutta ei ollut ollenkaan kylmä. Päätämme tehdä sitä siinä. Riisuimme housut. Asettauduin takaisin selälleni ja Karita tuli päälleni. Se tuntui taivaalliselta ja kävi helposti ja kätevästi. En voinut kuvitellakaan silloin, kuinka vähän elämässä olisi hetkiä, jotka olisivat erityisen hyviä juuri minulle.