Tutustuin mieheeni lukioaikana. Hän tuli toisesta koulusta meidän koulussa olleen venäjän kielen opiskelumahdollisuuden vuoksi. Hän harrasti urheilua ja oli hyvä koulussa. Me molemmat olimme.

Lukion jälkeen pyrimme molemmat yliopistoon Tampereelle. Mieheni pyrki lukemaan englantia, minä psykologiaa. Hain myös sosiaalipsykologiaan, jonne pääsin, psykologia jäi pisteen päähän. Mieheni pääsi minne oli pyrkinyt, kieli- ja käännöstieteiden laitokselle, pääaineenaan englantilainen filologia.

Saimme TOASin opiskelija-asunnon, 58 m2 kaksio Rauhaniemestä. Asunto oli seitsemännessä kerroksessa. Saimme heti oman asunnon, oman pesän, jossa saimme olla kahdestaan, aivan. Olin luullut, että kaksioita oli lapsettoman pariskunnan lähes mahdoton saada.

Olimme käyneet hakemassa avaimen TOASin asuntotoimistolta. Talo oli korkea, katsoimme pihalla ylöspäin. Sitten menimme portaikkoon. Alhaalla oli kaikkien postilaatikot ja hyllyille jätettyjä mainoksia. Nousimme hissillä ylös. Laitoimme avaimen lukkoon ja pehmeästi naksahtaen ovi aukeni. Jätimme kengät eteiseen ja menimme asuntoon. Asunto oli valoisa. Kävelimme vaatteet päällä ympäri asuntoa kunnes pysähdyimme ikkunoiden äärelle. Ikkunoista oli näkymä Näsijärvelle. Katsoimme näkymää, sylikkäin. Painauduit minua vasten. Olimme panneet merkille sänkyyn jätetyn patjan.

Astellessani alasti läpi eteisen, pysähdyin ulko-oven eteen. Vain meillä oli tuohon avain. Ei pelkäämistä, että joku kuulee. Pystyi käymään pesulla. Meidän paikka. Puhdas, valoisa ja rauhallinen. Annoin suihkun virrata.

Opiskeluja oli jäljellä vuoden verran, kun Onni syntyi. Sinä olit alkanut tekemään väitöskirjaa, olit töissä samalla laitoksella, johon olit mennyt kolme vuotta aikaisemmin opiskelemaan. Niihin aikoihin se alkoi.

Tulit töistä. Laskit laukun eteiseen ja suuntasit jääkaapille. Otit oluen ja menit istumaan tuoliisi. Se oli hetki, jolloin rentouduit.

– Tule syömään, ruoka on valmista, sanoin.

– Kiitos, tuun ihan just, sanoit.

Mutta et sinä tullut ihan just. Tai tulit alkuun, otit oluen mukaan ruokapöytään. Joit sitä kun minä ja lapsi joimme maitoa. Myöhemmin istuit vain siinä tuolissa. Olit hakenut toisen, kolmannenkin. Minä ja lapsi söimme. Et puhunut mitään, saatoit katsoa televisiota. Myöhemmin illalla kuului, kun nostelit keittiössä kattilan kansia ja teit annosta lautaselle.

Olimme muuttaneet Hervantaan Insinöörinkadulle. Asuimme vuokratalossa, jossa oli 3 huonetta ja keittiö. Viikonloppuna teit ruokaa kotona. Aukaisit viinipullon. Ei ollut kuin hädin tuskin yli puolipäivän. Alkuun pullosta alkuviikkoonkin. Kävimme ostamassa Alkosta vakumikorkkisysteemin, jolla viinin maut säilyivät. Muutaman kuukauden päästä huomasin, että pullo oli tyhjentynyt jo samana päivänä.

Lähikaupasta alkoi pulloralli. Olutta oli joka kerta ostoskärryssä, välillä sitä käytiin erikseen hakemassa marketista isompi paketti. Molemmat meistä meni erikseen kassalle, tarjouserä kärryn pohjalla. Sinä nostelit niitä sitten autoon ja kannoit komeron lattialle ja sängyn alle. Luulimme kai onnistuneemme peittämään kaiken naapureilta. Mutta onhan heidän täytynyt nähdä se pullojen paljous ja oluen rahtaaminen.

Töistätulo-olut vaihtui viskipaukkuun. Kerroit minulle viskeistä, kuinka harrastit niitä. Ostimme sinulle kalliin aromilasin. Nuuhkit juomia ja minullekin niitä arvostelit. Vähitellen nuuhkiminen näytti vähenevän, ja ostetusta pullosta riitti yhä harvempaan sessioon. Radiosta tuli juttua viskiklubista. Puheenjohtajan mukaan tarkoitus ei ollut humaltua, käänsin radio kovemmalle että varmasti kuulisit.

Arvo syntyi. Muutimme omakotitaloon Holvastiin. Talo oli kaivannut remonttia, mutta sinä vietit kesän terassilla. Istuit siinä auringon paistaessa, ja pilviselläkin säällä, villapaita ylläsi. Lasi oli aina vieressäsi. Katselit siinä, maailmaa, sen mitä siitä näki. Jotain aivoituksia kävit läpi otsaluusi takana. Niiden sisältö jäi muille tuntemattomaksi. Tuskin kuitenkaan viskin makua siinä analysoit. Tavallisesta korvamukistakin juoma tuntui maistuvan. Aamuisin käsissäsi oli tärinää ja kasvot olivat velton ja kärsivän näköiset

Aina oli joku syy ottaa. Töissä oltiin saatu valmiiksi jotain tärkeää. Tai alkoi viikonloppu, tai oli viikonloppu. Alkoi loma, tai oli viimeisiä vapaapäiviä.

Ensivuosina koetit kuitenkin pitää huolta kunnostasi. Kävit lenkillä ja otit oluen vastan sen jälkeen. Jouluna kävit hiihtämässä, lähdit jo aamulla riisipuuron jälkeen, ja näytit niin reippaalta, kun tulit posket punaisena, kuuraa silmäripsissä ja kurkit kulkureittiä huurteisten silmälasien takaa. Kohta riensit jo saunaan oluen kanssa. Ruualla otit ruokaryypyn, olutta, sitten sherryä ja illan komusit pullojesi kanssa nurkkakaapilla. Kun pukki tuli, istuit tuolissasi, hiljaisena, riittävästi saaneena. Menit nukkumaan. Jäimme lasten kanssa alakertaan. Niin kävi jokaisena jouluna. Lapset eivät muista joulusta muuta isää.

Yhtenä iltana saavutettiin tässäkin asiassa yksi rajapyykki. Olit humalassa, kävely huojahtelevaa ja puhe sammalsi. Lähdit etsimään jotain autotallista, pulloa varmaankin. Pihalla jouduit puheisiin naapureiden kanssa. Heidän on täytynyt huomata, kuinka humalassa olet. Kyllä minua hävetti.

Sitten sait haimatulehduksen. Olit hirvittävän kipeä. Makasit sairaalassa teho-osastolla. Vatsastasi törrötti letkuja. Sen jälkeen olit ilman alkoholia puoli vuotta. Kunnes tuli joulu. Nyt et enää tehnyt aamulenkkiä. Aloitit jo aaton aattona. Olin pettynyt. Koko syksyn olit vienyt Jeminaa harjoituksiin. Olit ollut ajokunnossa.

Teillä tapahtui töissä muutoksia. Virkasi oli muutettu määräaikaiseksi ja se tuli uudelleen hakuun. Sinua ei valittu. Jäit työttömäksi. Työttömyyspäivärahan maksun loputtua elimme minun palkallani. Kinusit minulta rahaa juomiin. Minun piti tuoda sinulle olutta. Ajattelin eroavani sinusta, mutta lapsen lähestyvän murrosiän vuoksi en halunnut tehdä sitä.

Haimatulehdus uusi, parikin kertaa. Sinulle tuli kysta, joka tulehtui ja sitä piti hoitaa. Sinulla todettiin diabetes ja rasvamaksa. Paperissa sanottiin, että ”ei kirroosiin viittaavaa”. Sitä kai kuitenkin jo odoteltiin.

Nyt mietin, pitäisikö minun jäädä tähän ja katsoa loppusi. Siihen tuskin kestäisi enää kovin kauaa. Vauhti näissä asioissa on koko ajan kiihtynyt ja terveytesi reservit aikaa sitten syödyt. Ruumiisi on luotaan työntävä. Käsivartesi ja reitesi ovat ohuet, vatsasi pullottava. Kävelet töpöttävin askelin. En tiedä, mitä sinulle tapahtuu, jos lähtisin. Onko olemassa, jotain tukiasuntoja, joissa voisit jatkaa juomistasi? Mutta mistä saisit rahaa juomiin vai joisitko niistä huoltoaseman muovipulloista?

Näen sinut jo rantaremmissä, kuinka poliisi tulisi ja käskisi teidät lähtemään linja-autoaseman edustalta. Istuisit penkillä, haaleansiniset silmäsi nuoreen poliisiin suunnattuna, virtsalle haisevana. Poliisit taluttaisivat sinut pois. Johonkin suuntaan lähtisit, töpöttelemään. Jossain vaiheessa saisit hupparipojat perääsi.