Menin istumaan linja-auton etupenkkiin. Siinä oli paikka vain yhdelle ihmiselle. Katsoin suuresta ikkunasta auton alle imeytyvää tietä, suuria pyyhkimiä, jotka harvakseltaan kävivät yli lasin, kuin suuren linnun siivet. Kuski tuijotti eteensä, piteli kaksin käsin suuresta ratista. Nopeusmittari näytti yhdeksääkymppiä. Luin tienhaaroissa olevia paikan nimiä kylteistä ja koetin katsella, näkyikö peltojen keskellä olevissa taloissa elon merkkejä.
Olin menossa Talvipäiville. Sami ei ollut bussissa. Hän oli mennyt mökille kahdestaan uuden tyttökaverinsa kanssa. Kesällä Sami oli ollut siellä edellisen tyttökaverinsa Miran kanssa.
Mökillä on levitettävä vuode, joissa on ohuet patjat. Täkit otetaan sohvan alta liukuvasta laatikosta. Ne haisevat mökille. Olimme olleet siellä monta kertaa metsästysaikaan. Minusta tuntui oudolta, että samoissa kohdissa mökkiä, joissa oli ollut Mira, oli nyt joku toinen tyttö. Sängyssäkin selät ovat varmaan samoissa kohden.
Sami oli kertonut, että ne oli tehnyt Miran kanssa sitä. Mira oli sanonut haluavansa päästä neitsyydestä 16-vuotiaana. Samille se kävi hyvin, sitä hänkin halusi. Sami oli yrittänyt päästä poikuudestaan jo aiemmin, jo alkukesästä kun olimme leirillä.
Leirillä Sami oli tutustunut yhteen pitkään lyhyttukkaiseen eteläsuomalaiseen tyttöön, jonka sukunimi oli Lannetta. Niin se oli, Lannetta se oli, olin nähnyt sen nimen niin kirjoittavan. Ja etunimi oli Anna-Riikka. Anna Riikka Lannetta, Sami väänteli. Mutta ei se ollut antanut, ja poikina matkustimme molemmat junalla takaisin pohjoiseen.
Kuinka Sami uskalsi? ihmettelin. Miten se tiesi, mitä siinä tilanteessa tehtäisiin? Sami sanoi, että ne oli tehnyt sitä sitten mökillä Miran kanssa monta kertaa. Teboililta olivat käyneet ostamassa lisää kortsuja, kun entiset olivat loppuneet.
Olimme aina olleet Samin kanssa parhaita kavereita, mutta Samin elämässä oli nyt tämä uusi asia. Tuntui, että jotain ystävyydessämme oli nyt muuttunut, emmekä enää olleet niin hyviä kavereita kuin aikaisemmin.
Ennen Miraa Samilla oli ehtinyt olla vielä kolmaskin tyttökaveri. Se oli jonkun linja-autoliikkeen omistajan tyttö ja kuulema tosi kaunis. Ne oli rikkaita. Sami oli koettanut olla sille tytölle kiltti koko kesän, ja suostutella sitä. Se ei ollut onnistunut. Sitten kuvioihin oli ilmestynyt Mira, jonka kanssa onnistuminen näytti väistämättömältä, koska se itsekin nimenomaan sanoi sitä haluavansa, ja äkkiä vielä, ennen kuin ehtii täyttää 17.
Kyllä Sami muutenki Mirasta tykkäsi. Mira oli mukava, nauravainen. Mutta nyt siis Sami ja Mira ei olleet enää ja Sami oli pyytänyt, että jos minä voisin kertoa sen. Sami oli sanonut, että välimatka oli vaan ollut liian pitkä.
Mira ei tiedä. Se odottaa näkevänsä Samin Talvileirillä. Mira luulee, että Sami on täällä samassa bussissa. Voi helkutti, huokaisin syvään.
Tulemme perille. Mira on pihalla vastassa. Se hymyilee. Sillä on musta takki ja iso huivi, jossa on hapsuja. Sillä ei ole pipoa, vaikka satoi lunta.
– Missä Sami on?
– Se ei tullut.
Mira meni hiljaiseksi. Ei kysynyt mitään.
Veimme tavarat sisälle. Kävelin talon läpi. Jätin tavarani yhden ison luokkahuoneen lattialle. Siinä oli muidenkin tavaroita. Menimme ilmoittautumaan.
Illalla selailin leirimonistetta. Mira tuli siihen. Se pyysi minua kävelylle. Lähdettiin. En ollut ennen ollut tytön kanssa kävelyllä.
Kävelimme jalkakäytäviä ja pyöräteitä. Niillä oli jäätynyttä loskaa ja hiekoitusta. Katulamppujen valo oli väliin sinertävän kirkasta, väliin valkoisen keltaista niin kuin joillain hiihtoladuilla. Kerroin Miralle, mitä Sami oli pyytänyt. Mira pysähtyi, näin kun se itki.
– Mää arvasin, se sano.
En kertonut, että Sami oli parhaillaan mökillä sen toisen kanssa.
Me kävelimme ihan vierekkäin. Mira otti minua kädestä kiinni. Se tuntui tavallaan kivalta, mutta myös jotenkin ahdistavalta ja olisin halunnut irroittaa. Ajattelin kuitenkin, että minun pitää lohduttaa sitä ja kävelimme niin jonkin aikaa.
Menimme sisälle. Mira halusi tulla nukkumaan minun viereeni. Minusta se ei tuntunut hyvältä ajatukselta, mutta en viitsinyt kieltääkään sitä.
Kun valot sammutettiin, se alkoi kosketella minua sormilla korvalehdestä. Se tuntui hyvältä. Silitin sitä hiuksista. Ne olivat karkeat ja paksut. Tuntui, että Mira voisi kyllä tykätä minustakin, nyt kun Samia ei ollut, mutta itse en halunnut. Ajattelin, että se antaisi varmaan minun tehdä, jos vaan haluaisin. Sen olisi helppo tehdä, kun se oli nuori ja terve ja kun se oli jo tehnyt sitä.