Joskus sanotaan, että “aistillinen suu”. En ollut tuollaista sanaa ikinä käyttänyt, mutta tuo tuli mieleen kun sinua katsoi. Sinun huulet olivat isot ja reunoiltaan tarkasti erottuvat. Ylähuulen keskellä oli säännöllisen muotoinen syvennys. Kun vielä hymyilit koko ajan, niin kasvojasi halusi katsoa silloin kun olit kauempana niin että et sitä huomaisi.

Olimme lomamatkalla Turkissa. Olin siihen aikaan töissä ja tilillä oli aina rahaa. Otin äkkilähtöjä. Niitä sai todella halvalla. Ikinä ei tiennyt minne matka suuntautui, lähtö saattoi olla jo samana päivänä. Olin käynyt jo Pariisissa, Budapestissä ja Turkissa jo kerran aikaisemminkin.

Olimme molemmat liikkeellä yksin. Sinun oli pitänyt tulla perheesi kanssa, mutta isäsi oli valitettavasti sairastunut juuri ennen matkaa. Vakuutusyhtiö oli hyväksynyt matkan perumisen vain yhdeltä läheiseltä. Isä ja äiti olivat kehottaneet sinua menemään.

Siellä oli meidän lisäksi vain yksi nuori pari. Ne oli vielä meitäkin nuorempi, lapsenkasvoisia. En nähnyt niitä kuin kerran aamupalalla, yhdesti ne tulivat uimarannalta. Heillä molemmilla oli samanlaiset valkokehyksiset aurinkolasit. Seuraavan kerrran näin heitä vasta lähtöaamuna. Luulen, että he eivät juuri sängystä viikon aikana nousseet.

Matkalla hotellille istuit viereeni. Olin siitä imarreltu. Juttelimme ja sen jälkeen minä tulin aina sinun luo luo ja olimme yhdessä kaikissa jutuissa. Se oli minulle hyvin mieluista. Olin aina vihannut sitä, jos täytyi kilpailla jostain. Yleensä siinä vaiheessa vetäydyin. Täällä minun ei tarvinnut kilpailla sinusta. Olit aina vapaa kunnes minä tulin luoksesi. Aika pian minua alkoi kuitenkin huolettaa, että mitenkähän syvästi mahdankaan ihastua sinuun ja kauanko kestää sitten tästä toipua, kun tämä loppuu.

Kaikki oli kanssasi ihmeellisen helppoa. Olit minua kohtaan aina ystävällinen ja minä koetin olla sinulle. Matka oli “all-inclusive” matka, jossa kaikki kuului matkan hintaan. Saimme syödä ilmaiseksi hotellin seisovasta pöydästä kaksi kertaa päivässä ja lisäksi kerran päivässä a la carte -ravintolassa. Sinne piti tehdä pöytävaraus etukäteen. On helppoa olla toiselle ystävällinen, kun ei tarvitse huolehtia mistään. 

Kävimme yhdessä rannalla, ja ostoksilla lähellä olevassa Belekin kylässä, johon kävelimme, vaikka sinne oli matkaa uuvuttavat 5 kilometriä. Alkumatka meni helposti, kun kuljimme hotellialueen suurten puiden ja rehevien istutusten katvessa. Mutta loput kolme kilometriä piti kävellä autotien varressa kulkevaa jalkakäytävää, jonka varrella ei ollut lainkaan varjoa. Aurinko porotti ja ympäröivä maasto oli kulottunutta heinää ja tiheäkasvuista kuivaa pusikkoa, jonka kätköistä kuului joskus yksittäinen pikkulinnun sirahdus.

Belek oli pieni kylä, jonka kadut oli äkkiä kävelty. Katukauppiaat liimautuivat iholle, jos vähäänkään erehtyi katsomaan sivullensa. Ostit hihattomia toppeja ja pyysit minua katsomaan, istuiko hyvin. Seuraavana päivänä olit pannut paidan päällesi.

Tavaksemme tuli juoda turkkilaista omenateetä pikkuruisista kuumista posliinikupeista terassin varjossa. Istuimme pöydissä pitkään. Siellä oli paikallisia miehiä, jotka pelasivat shakkia. Vain harvoin siellä oli muita turisteja.

Pois tulimme turistijunalla, jota veti traktori. Matka maksoi miljoonan. Ei se paljon mitään ollut, se oli  Turkin liiroja, euron verran Suomen rahassa muistaakseni. Loppuviikosta se kyllä maksoi jo 1,5 miljoonaa. Sanoivat, että johtui inflaatiosta.

Menimme takimmaiseen vaunun takapenkkiin, istuimme ihan vierekkäin ja olkavartemme koskettivat toisiaan. Sinä tipautit sandaalin jalastasi ja nostit paljaan jalkasi edessä olevan penkin selkänojalle. Siinä se oli suorana edessäni, sileää naisen ihoa, varpaat, kaunis pohje.

Junan aurinkokatos antoi mukavasti suojaa. Nuoret, hoikat turkkilaispojat möivät kantolaukuista vaunuihin jäätelöä. Hymyilit heillekin, ja he eivät meinanneet jättää meitä millään.

Meidän hotelli oli ihan viimeisiä ja olimmekin usein junan viimeiset asiakkaat. Pysäkiltä kävelimme hitaasti hotellille. Ihmettelimme kauniita ja hyvin hoidettuja istutuksia, joita kasteltiin runsaalla kädellä. Hirvitti se veden kulutus, mutta meille kerrottiin, että kaikki vesi tuli vuorilta ja olisi laskenut mereen joka tapauksessa.

Hotellin sisäpiha oli paras paikkamme. Sinne järjestettiin suuret kattaukset illan hämärtyessä. Pöydissä oli valkoiset pöytäliinat ja viinilasit. Meillä oli vakiopöytä valaistun uima-altaan vieressä. Tarjoilija tarjoili pöytiin viiniä ja sytytti meille kynttilän.

Otimme lautaset ja menimme grillimestarin luo. Nälkä oli kova, sillä olimme syöneet edellisen kerran aamulla, ja päivällä ostaneet vain joitain hedelmiä ja juoneet nesteitä. Kokki valmisti jokaisen annoksen yksilöllisesti asiakkaan toiveiden mukaisesti. Se, kun seisoit siinä, nauroit kokin pelleilyille, ja avotulen liekit valaisivat kasvojasi, ja minä sain seistä sinun vieressäsi, aivan lähelläsi, oli hyvin onnellinen hetki. Ajattelin silloin, että vaikka mitä juttuja elämässä vielä tulisi eteen, niin en silti ikinä elämää kiroaisi.

Maistoimme ruokia toistemme lautasilta. Panimme omalla haarukallamme ruokaa toisen suuhun. Katsoin ylös. Siellä oli mustan sininen taivas ja aleopamäntyjen liikkumattomat silhuetit. Puussa siritti kaskas, voimakkaasti kuin lintu.

Hotellin seinällä oli ilmoitus laivamatkasta Phaselikseen. Lähtö oli hyvin varhain aamulla, 6.30. Ei ehtisi syödä edes aamupalaa. Ensin meinisimme linja-autoilla Antalyaan, josta jatkettaisiin laivalla. Paluu olisi vasta illalla, ehtisimme kuitenkin ilta-aterialle.

Matkapäivä olisi viimeinen täysi päivä täällä. Aloin olla levoton. Suhtauduin alussa Phaseliksen retkeen arvelevasti. Olisin halunnut olla täällä kanssasi ja tehdä vielä kerran kaiken aivan samalla tavalla kuin tähänkin asti: aamupala yhdessä, aamupäivällä altailla, lepäilyä huoneissa, jolloin ajattelin sinua koko ajan, Belekin reissu, ja valmistautuminen iltaan. Pelkäsin myös, että reissulla jostain syystä jotenkin joutuisimme eri ryhmiin tai muutoin vaan eroon toisistamme. Ja syvimmiltäni pelkäsin, värisyttää vieläkin kun ajattelen, että jostain pelmahtaisi paikalle, jokin tyyppi, joka alkaisi sinua liehitellä. Sillä vaikka olinkin ollut kanssasi käytännössä koko viikon, lentokentän bussista alkaen, niin ei minun pitäisi siitä mitään sen kummempaa ajatella. Minä vain satuin olemaan saman ikäinen kuin sinä, ja sinä sattuman, tapahtuneen onnettoman sairastapauksen vuoksi, yksin täällä. Mutta sinä tunnuit olevan kovasti kiinnostunut tuosta laivajutusta ja siitä, että pääsisimme näkemään merta ja niin me päätimme lähteä.

Aamulla hotellin oven eteen oli kerääntynyt ihmeen paljon ihmisiä, vaikka lähtö oli hyvin varhain aamulla. Emme ehtineet syödä edes aamupalaa, mutta hotellin väki oli tehnyt jokaiselle eväsnyssykät. Hieno linja-auto pysähtyi aivan ulko-oven eteen ja menimme sisälle. Meillä oli reput, jossa oli pitkähihaiset paidat, aurinkorasvaa, vesipullot ja illallispöydästä pihistämiämme hedelmiä. En ollut saada yöllä unta, kun ajattelin, kuinka ehkä saisin levittää sitä sinulle.

Olimme linja-autossa melkoisen hiljakseen, huomenna oleva lähtö alkoi kai olla jo molemmilla ajatuksissa. Minua lähtö alkoi painaa nyt aivan toden teeolla. Tunsin rinnassani kuin siellä oikeasti olisi jotain, joka todella painaa niin että oli vaikea vetää syvään henkeä. Sitten mieleeni pomppasi kuva, minä aivan säpsähdin sitä, niin että sinäkin katsahdit minua. Siinä kuvassa sinulla on poikakaveri, joka odottaa sinua kentällä. Yritin unohtaa ajatukseni ja keskittyä nauttimaan tästä päivästä.

Luin Phaseliksesta saatua esitettä. Kovin monta juttua Phaseliksessa ei näyttänyt olevan. Yksi kohteista on akvedukti eli vesijohto, joka oli Rooman valtakunnan erikoisuus ja muinaisen insinööritaidon mestarinäyte. Muita kohteita oli amfiteatteri, kiviset rauniot muinaisesta kylpylästä ja keisari Hardianiuksen portti. Tarinan mukaan Phaseliksen olivat perustaneet rhodoslaiset kolonialistit, jotka olivat ihastuneet tuohon paikkaan 630 eKr. Jotain muutakin tietoa esitteessä oli, ja lisäksi paikan kartta. Kartasta huomasin, että Phaselis ei ollutkaan saari vaan niemimaan kärki. Kauempana näytti olevan myös uimaranta, joka näytti kartassa kutsuvalta lahdenpoukamalta.

Ennen laivan lähtöä meillä oli aikaa kierrellä Antalayassa, joka osoittautui varsin isoksi ja ruuhkaiseksi kaupungiksi. Sinnekin tehtiin lomamatkoja, ja jos olisi kiinnostunut yöelämästä, niin sieltä sitä löytyisi, opas kertoi. Katukauppiaat kulkivat täälläkin perässämme ja minun piti ostaa sinulle ruusu, jonka annoimme hetken päästä pikkutytöille.

Laiva, jolla lähdimme merelle, oli nimeltään Zeugma. Se oli aika erikoinen alus. Se näytti purjelaivalta, mutta purjeet eivät olleet levitettyinä vaan sillä ajettiin moottorilla. Laivasta ja sen miehistöstä tuli mieleeni merirosvot. Sitä tuntua oli tahallaan haluttukin, sillä laivan mastoon oli hilattu pääkallolippu. Meri oli onneksi aivan tyyni ja matka näytti kyllä turvalliselta.

Rannikko oli karu ja huikaisevan kaunis putoavine rantajyrkänteineen. Ihmiset ottivat valokuvia, me emme juurikaan. Nojasimme reelinkiin ja katselimme vain. Aurinko porotti niin armottomasti, että toista hartiaa alkoi pian kuumottaa ja piti vaihtaa paikkaa. Sain panna sinulle aurinkovoidetta monta kertaa. Se oli ihanaa. Makasit mahallasi ja pyysit minua aukaisemaan bikinien hakaset. Ihosi oli lämmin ja pehmeä. Lopetettuani laitoin hakaset vapisevin käsin visusti kiinni.

Laiva pysäytettiin ja miehistö sanoi, että nyt sai mennä uimaan. He näyttivät itse esimerkkiä tekemällä taidokkaita hyppyjä laivan kannelta sinisenä välkehtivään kirkkaaseen veteen. Mekin menimme. Sinä hyppäsit pää edellä ja sait aplodit katsojilta. En voinut kuin hiljaa ihailla. Minä hyppäsin jalat edellä. Otti ankarasti mahasta, mutta veteen mätkähdys ei sattunut yhtään. Sukelluksesta nousimme yhtä aikaa ylös niin että kasvomme olivat lähekkäin toisiaan. Silloin olisi voinut tapahtua jotain. Esteet olivat kuitenkin liian suuret.

Saavuimme Phaseliksen Eteläsatamaan. Laiva ei päässyt rantaan asti, vaan meidät haettiin rannasta pienemmillä veneillä. Jouduin eri veneeseen sinun kanssa – ja sekin ero oli jo hirmuinen kestettävä. Silloin tajusin, että olin pahasti, pahasti ihastunut, ja että tästä erosta tulisi minulle hyvin katkera. Varovaisuus, jota olin osannut osoittaa itseäni kohtaan ensipäivinä, oli viikon varrella unohtunut. Viime päivät, ja täällä laivalla, olin vain tippunut, tippunut tähän syvään, haavoittavaan ihastumiseeen. Olen ollut typerä ja varomaton. Ja kuitenkin, halusin juuri tätä nyt enemmän kuin mitään ja koskaan.

Veneeni lähestyy rantaa. Rinnassani läikähti rajuilo, kun näin sinun odottavan minua. Lähdimme satamasta yhdessä muiden turistien kanssa kävelemään Phaselis-kyltin suuntaan. Kulku kävi metsän siimeksessä kulkevaa polkua. Minulla tuli tunne, että haluan nauttia juuri tästä hetkestä ja en nyt murehdi muuta. Pysähdyin, käännyin kannoillani ja katsoin tulosuuntaan. Näin harvan puuston lomitse merelle.

Samassa huomasin ilmaan, kivipylväikköjen varaan tuetun kivisen kourun. Siinä se oli, akvedukti, vesijohto. Huusin sinulle. Nauroimme. Akvedukti oli tavattoman yksinkertainen. Sehän on vain kivinen kouru, jota pitkin on mennyt vettä. Sen näki yhdellä silmäyksellä päästä päähän. Muut olivat kävelleet siitä ohitse.

Varsinaista perehtymistä vaativia kohteita Phaseliksessa ei ollut. Yhden raunion kohdalla oli kyltti ”gymnasium”. Se oli ollut joskus koulu. Pidin Phaseliksesta juuri sellaisena. Että oli akvedukti, vesijohto, gymnasium, ja ympärillä sinisenä välkkyvä Välimeri. Hieman kauempana näkyi Zeugma ankkuroituneena, ja tuolla näkyi jo karttaan merkitty uimaranta. Ihmiset rannalla eivät piittaa siitä, että heistä 200 metrin päässä on Rhodoksen saarella asuneiden kauppamiesten muinoin perustama kaupunki, josta nyt on jäljellä vain joitain raunioita puiden siimeksessä, joiden lomassa joku ihminen, niin kuin me nyt tässä, voi käyskennellä toisen ihmisen kanssa.

Menimme amfiteatteriin. Nousimme ylimmälle tasanteelle. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Teatterin ympärillä kasvavat suuret puut loivat sekä varjoisia että auringossa olevia istumapaikkoja. Valitsimme aurinkoisen kohdan ylimmältä penkkiriviltä.

Saimme olla kahden. Polvemme koskettivat toisiaan. Minusta tuntui, että minun pitäisi ottaa esille jokin asia. Se asia oli kuitenkin liian vaikea ja vaarallinen, saattaisi hetkessä lopettaa kaiken.

Kotimatkalla olimme jo väsyneitä. Aikainen nousu, aurinko ja uiminen olivat uuvuttaneet meidät ja aloin olla taas alakuloinen. Laivalla paistettiin kaloja, ne olivat kai sardiineja. Minulla ei ollut nälkä, etkä sinäkään niitä halunnut. Joimme vain vettä. Iho tuntui niskasta ja hartioista palaneelta. Pidimme molemmat nyt pitkähihaista paitaa.

Kun tulimme hotellille, oli grillimestari pettymykseksemme jo poistunut, vaikka meille oli sanottu että ehtisimme vielä illalliselle. Hotellissa oli aula, jossa oli hedelmiä ja juotavaa. Söimme hunajamelonia, omenaa ja puristimme koneella appelsiinimehua. Alkoi olla hiljaista, ihmiset olivat menneet nukkumaan. Yllätyin kun pyysit minua tulemaan huoneeseesi. Mietin, että mitä nyt tapahtuu. Aavistelin, että nyt on kai  jäähyväisten aika.

Kun ovi meni kiinni, tulit seisomaan eteeni ja katsoit minua hymyillen silmiin. Nostit kätesi niskaani. Seisoimme siinä hetken, sitten yhtäkkiä tajusin, että olimme antaneet suudelman. Annoimme toisen suukon ja tunsin kuinka housissa salamannopeasti tapahtui jotakin.

Aukaisit pedin ja sammutit valot. Tuli pimeää. Vain pieni kajastus kävi ikkunasta. Vedit verhon kiinni ja nyt oli aivan pimeää. Kuulin, kuinka riisuit vaatteitasi ja menit vuoteeseen peiton alle. Minäkin riisuuduin. Jätin pikkuhousut kuitenkin jalkaani. Housussa ei nyt pullistanutkaan enää yhtään, tuntui, aivan niin kuin siellä ei olisi ollut yhtään mitään.

Tulin vuoteeseen. Makasin sinusta erillään omalla sängylläni, molemmat selällämme. Äkkiä tunsin kätesi vatsallani, sormesi kaivautuivat pikkuhousuihin ja suoraan jalkoväliini ja siittimeeni. Yritin ajatella sitä, kuinka jumalaisen kaunis olit ja toivoin että tapahtuisi se, mitä nyt kuuluisi tapahtua. Mutta mitään ei tapahtunut. Mitä enemmän pinnistelin niin sitä mahdottomammalta se tuntui. Yritin työntää siihen painetta niin kuin olisin pissillä. Mutta se oli kuin tärisevä pieni myyrä kaapin alla, jota yritin maanitella esiin, lie kuollutkin jo.

Et ottanut kättäsi pois. Ajattelin, että tuollaiseksi luoja on sinut luonut, hymyileväksi, kauniiksi maan päälle. Aloin ajatella, että olisihan se varmasti hauska juttu, kun sellainen, joka oli hyvin pieni ja pehmeä, alkaisi suurentua, ja muuttua hyvin suureksi ja kovaksi. Niin kuin se Hulk, joka suureni niin että vaatteet sen päällä repeilivät. Ja silloin jo melkein tunsinkin, että niinhän juuri oli käymässäkin. Aloit siirtää housun kaulustani alaspäin. Nostin peppua että saatoit laskea housujani. Käännyin puoleesi ja laitoin käteni ympärillesi. Se Hulk oli semmmoinen, että se meni sinne minne haluaisi. Tartuin, pienten, hyvin pienten pikkuhousujessi kaulukseen kiinni. Miten niin pieniä housuja voi olla edes olemassa? Vedin housuja alaspäin, nostit lantiotasi ja housut liukuivat reisiisi, sääriisi ja sotkeutuivat jalkateriisi. Suutelin sääriäsi. En päästäisi sinua lähtemään luotani. Ei ollut tärkeintä, mitä sinulla aikaisemmin oli ollut vaan se mitä oli nyt. Halusin sinut itselleni ja taistelisin sinusta.