Eero pysäköi autonsa huoneistolle kuuluvaan ruutuun. Viereiset ruudut olivat tyhjiä. Asfaltti oli mustaa ja puhdasta. Parkkiruutujen reunaviivat olivat valkoiset, teräväreunaiset. Tämä oli uusi kerrostalo. Asuntoja oli varmasti vielä myymättä. Ja ihmiset olivat töissä, oli puolipäivä.

Kello oli jo yli neljän viime yönä ennen kun Eero pääsi nukkumaan. Mutta sen jälkeen herätyksiä ei ollut tullut ja hän oli saanut nukkua työpaikalla päivystäjän kämpässä niin pitkään kuin nukutti. Eero oli herännyt yhdeksän jälkeen. Unta oli joku nelisen tuntia. Ei se aivan huonosti ollut, mutta jäsenet tuntuivat silti raskailta ja liikkuminen oli verkkaista.

Eero lukitsi auton ovet ja suuntasi kohti muutaman sadan metrin päässä näkyvää lähiökauppaa. Oli kevät. Aurinko paistoi ja ilma oli tuulinen. Lumet olivat sulaneet ja osa kaduista oli jo puhdistettu.

Edellisestä syönnistä oli aikaa, milloinkas se olikaan. Se oli päivällä, eilen, kun ruokala oli vielä avoinna. Siitä on 20 tuntia. Ilta ja yö olivat menneet kokiksella ja isolla karkkipussilla.

Eero tuli kaupan edustalle ja liuku-ovet sujahtivat auki. Hän otti ostoskärryn ja tuli hedelmäosastolle. Sipuleita pitää ottaa. Eero otti kilon paistijauhelihaa, herne-maissi-paprikasekoituspussin pakastealtaasta, öljyä ja suolaa. Otan pari perunaa, ruisleipää. Öljyä jää kyllä yli, ei niitä kannattanut mukaan ottaa.

Nälkä nipisteli jo mahassa. Hän saisi olla Vuosaaren huoneistossa huomiseen, nukkua, levätä. Mustapippuria pitää ostaa.

Eero tuli asunnolle. Rappukäytävässä ja huoneistossa oli uuden talon haju. Eero jätti muovikassin, jossa oli ostokset eteiseen ja meni parvekkeelle. Hän avasi lasisen parvekkeen oven, se aukeni sulavasti.

Parvekkeelta näkyi meri. Sameat, vaaleanruskeat aallot loiskivat rantakiviin ja keinuttivat tyhjien venepaikkojen välissä olevia puomeja. Laituri kuuluu tälle taloyhtiölle. Se oli valmistunut myöhään syksyllä. Eero näki kun sitä tehtiin. Rakennustarpeita näkyi vielä laiturilla.

Auringon kilo heijasteli kirkkaana, jatkuvasti muuttuvana vyönä aaltojen harjoilta. Eero nojasi otsallaan lasitetun parvekkeen ikkunaan. Lasiin tuli huurua. Lasiin jäi kasvojen jäljet: otsa, nenä, leukaa ja huulet. Eero katsoi kuvaansa, huuliansa siinä. Milloin hän oli viimeksi suudellut naista? Ja suutelisiko vielä?

Eeron mieleen tuli Saksan reissu vuosien takaa. Eero oli silloin vielä lukiossa, toisella luokalla. Rüsselsheim oli Varkauden ystävyyskaupunki. Hänen ihonsa oli ruskea. Nännit ja hieman rypyläinen pyöreä alue nännin ympärillä tummat. Iho oli tasainen ja pehmeä. Makasimme sängyssä vierekkäin. Katsoimme värien sekoituksia kun työnsimme sormemme toistemme lomaan tai kiedoimme käsivarret ja reidet lomittain. Vaikka emme edes puhuneet juuri mitään, niin silti se tapahtui. Sen olisi pitänyt olla lähtölaukaus, jollekin.

Meren takaa näkyi masto. Siellä oli laiva. Auringon kimallukset olivat voimakkaat. Eero halusi katsoa niitä, vaikka se oli kai vaarallista silmille. Aurinko lämmitti lasin läpi.

Eeron mieleen tuli tyttö, jonka hän oli nähnyt pari päivää sitten. Tyttö oli lähestynyt suojatietä. Eero oli hidastanut ja pysähtynyt. Tytöllä oli vaalea suorat, päänmyötäiset hiukset ja musta panta. Tyttö katsahti häneen, nosti kättä ja hymyili. Eero jäi katsomaan hänen peräänsä. Eero tunsi halua palvella.

Eero tyhjensi tavarat jääkaappiin. Oluille oli oma jäähdytyslokero. Eero asetteli sipulit, leikkuulaudat, paistinpannut ja öljyt valmiiksi. Hän haki viskipullon kassista. Hän kaatoi lasiin ja maistoi.

Eero meni lasin kanssa parvekkeelle. Rantaan oli rakennettu pyörätie. Tien vierustat oli mullattu. Ruoho ei kasvanut vielä. Kevätvalo oli valkoista, sävytöntä.

Mies ulkoilutti koiraa. Pieni koira juoksenteli talutushihnassa ja nuuhki tien varsia. Mies käveli takakenossa säilyttääkseen tasapainonsa.

Jos hän haluaisi temuta naisten kanssa, sen pitäisi tapahtua nyt, näinä vuosina. Oliko hän enää nuori? Karlovy Lázněssa, suuressa diskossa Prahassa, muut näyttivät jo häntä nuoremmilta.

Elämä voi helposti mennä näin, töissä. Hänen työnsä oli hyvä. Suuri osa työajasta oli odottamista. Siitäkin sai palkan. Se oli alussa kiihottavaa, rahaa tuli koko ajan, vaikka ei tehnyt mitään.

Eero muisti ensimmäistä komennusmatkaansa Saksassa. Hänellä oli vuokra-auto, vitossarjan BMW. Hän ajeli ensin pohjoiseen, mutta huomattuaan, miten nopeasti matka eteni, hän kääntyi ympäri ja lähti ajamaan kohti Alppeja.

Asunto tulisi maksetuksi kolmen vuoden päästä. Hän osasi työnsä, tunsi elämänsä, tämän elämän. Opiskeluaikana hän ei ollut yksinäinen. Se, yksinäiseksi tuleminen, on tapahtunut viime vuosina. Ja vuodet menivät nyt nopeasti, sen tunsi että ne menivät.

Eero meni keittiöön ja kokeili oluita. Siinä ne olivat, siistissä rivissä viisi tölkkiä vaaka-asennossa. Eero otti yhden ja avasi. Kylmä olut tuntui hyvältä. Eero alkoi kokata.

Eero oli syönyt. Hän laski tiskialtaaseen vettä ja laittoi siihen tiskiainetta, alkoi pyyhkiä hellaa ja takana olevia laattoja. Likaisessa tiskivedessä hän pesi paistinpannun ja lautaset kertaalleen ja laittoi ne tiskipöydälle. Eero laski veden pois ja keräsi siivilästä ruuan murut. Hän pesi rasvan tiskialtaasta.

Eero laski uuden veden, se tuli virtana, jonka kuivauskaapin alla oleva loisteputki valaisi. Teräsallas oli naarmuton. Eero tykkäsi syödä näin, omissa oloissaan.

Eero pani kuumaan puhtaaseen veteen astianpesuainetta ja laittoi sinne paistinpannun, paistinlastan, lautasen ja haarukan. Nyt ne tulivat aivan puhtaiksi. Eero pyyhki tälläkin vedellä liettä ja vaihtoi vielä kerran puhtaan veden, laittoi siihen hieman tiskiainetta ja pyyhki pinnat vielä.

Ihmeellistä, että hän jaksoi vielä valvoa. Tämä oli se hetki kun luontainen nukahtaminen oli mennyt pois, väsytti, mutta jaksoi vain valvoa. Eero kaatoi lasiin viskiä ja otti. Hän istui sohvalle ja nosti koneen syliinsä. Hän kirjoitti hakukenttään ”porn” ja painoi enteriä.