Tulin posterihalliin. Aihejakoa kuvaavat jättimäiset kyltit roikkuivat posterisermien yläpuolella. Olin kirjoittanut erilliselle lapulle posterinumeroita, joita halusin katsoa tarkemmin. En muistanut tarkemmin mitä niissä oli, olin vain kirjoittanut numeroita ylös abstraktikirjaa selatessani. Aloin miettiä, jaksaisinko kuitenkaan mennä viimeisille luennoille. Ne alkaisivat vasta 17.30. Siihen oli vielä yli kaksi tuntia.

Menin keskialueella oleviin pehmeisiin nojatuoleihin istumaan ja kaivoin ohjelmakirjan esille. Posterin esittäjä olisi paikalla nyt postereissa 729-1103. Näistä minun piti käydä posterit 811, 907, 911 ja 972. Panin abstraktikirjan laukkuun ja lähdin etsimään.

Posteririvistöt seisoivat komeina. Postereiden ohi kävellessä otsikoista erotti yksittäisiä sanoja ja yliopistojen logoja. Pysähdyin katsomaan joitakin, mutta en lukenut yhtään kokonaan.

Seuraavassa posteriovälikössä oli japanilaisen näköinen tyttö. Hänen kohdallaan oli numero 972. Se oli juuri se posteri, joka minun pitikin katsoa.

Laskin painavan olkalaukkuni maahan. Aloin lukea posteria.

Tyttökin katsoi posteria ja hymyili. Mustat hiukset kehystivät kasvoja kauniisti.

– Is this yours? kysyin.

– Yes, tyttö sanoi, nyökkäsi monta pientä nyökkäystä ja katsoi posteria. Kauniit silmät.

Jatkoimme molemmat posterin lukemista. Kysyin posterissa olevasta kuvasta. Tyttö osoitteli kuvaa ja selitti perusteellisesti, mitä kuvassa oli. Katselin hänen kyynärvarsiaan ja sormiaan, kun hän osoitteli asioita kuvasta. Sirot tytön kädet.

– Your are from Japan? sanoin tytölle ja kohotin katseeni posterin otsikkoon ja affiliaatioihin.

– Yes, from Keio Univeristy. It is the oldest university in Japan, tyttö sanoi innokkaasti ja hymyili.

– Oh, sanoin ja nyökyttelin. It has to be very old then.

– Yes, tyttö sanoi ja hymyili tehden taas noita lukuisia pieniä nyökkäyksiä.

Katsoimme taas posteria.

– Nice work, sanon.

– Thank you. Tyttö katsoo minua silmiin ja hymyilee.

Alan ajatella sitä, että olemme tässä kahdestaan, molemmat kaukana läheisistämme, tuhansien kilometrien päässä.

-Are you here alone? kysyn.

-Alone? tyttö kysyy ja osoittaa itseään sormella.

-Yes, here in congress.

-Yes. Yes I am, tyttö sanoo.

Odotin, että tapahtuisi jotain, johon tämä loppuisi. Hän vain lopettaisi, ovelle koputettaisiin tai puhelin soisi. Tai että toinen meistä vain kuolisi. Samalla tiesin, että niin ei kävisi. Ei nyt. Kukaan ei tiennyt meistä. Tämä oli suurkaupungin kohtu, suojattu paikka.

Riisuunnuin loppuun ja napsautin valot pois. Ajattelin, että ulkoa näkyy, että yhdessä huoneistossa sammutettiin valot.

Kun menin vuoteeseen, tuntui jännitettä. Olimme kävelleet lähekkäin, painautuneet toisiimme kiinni ja pitäneet kädestä. Mutta silloin oli paljon ihmisiä ympärillä. Väkijoukko jotenkin suojasi meitä. Nyt jännite oli niin suuri, että sitä tuntui hankalalta sietää, mutta kuitenkin halusi olla tässä.

Ai oli kääntynyt minuun päin ja minä olin häneen päin. Olimme aivan lähekkäin. Hengitin pinnallisesti niin että hengitys ei kuuluisi. Minusta tuntui, että olimme tasa-arvoisia.

Vein kättäni peiton alla eteenpäin. Ihosta hehkuva lämpö tuntuu kämmenelläni hetkeä ennen kosketusta. Sitten käteeni tuntuu hoikka selkä. Minulta pääsee huokaus. Tuntuu että vavahtelelen hiljaa kuin suurrissa aalloissa. Annan sormieni alla siinä, tuntea kylkiluita, lapaluun.

Vien kättä alaspäin ja tunnen kuinka hän alkaa lantiosta levetä. Se on siksi että hänen lantionsa keskelle mahtuisi tila. Se mikä oli kovaa kylkiluissa, on pakarassa pehmeää ja kimmoisaa. Vaikka hän on pieni ja siro, hän on lantiosta minun kokoiseni, leveämpikin.

Vien käteni takaisin ylöspäin, uumalle. Oikea käteni on hänen allaan. Koetan siirtää sitä niin että kämmeneni ympäröisivät hänen uumansa.

–  Now there is some light coming from the outside into the room, sanoin.

Katsoimme molemmat ikkunasta ulos. Se oli yötaivaan valoa ja kaupungin valoa.

Tunsin, että silmiini nousi kyynel. Siirsin kasvojani niin että poskipääni osui Ain olkapäähän. Kiersin päätäni niin, että kyynel hieroutui Ain lämpimään ihoon.

–  You are tearing? Are you sad? Ai kysyi.

–  No. I’m okay. I feel good.

–  I thought it was a teardrop.

Oli hiljaista.

–  I was just thinking.

–  Thinking? What were you thinking?

Olin saanut käteni Ain uuman ympärille. Sormeni eivät aivan yltäneet hänen ympärilleen. Annoin käsieni levätä siinä ja hieroin taas silmäkuoppaani vasten Ain olkapäätä.

–  That light. When it was  switched off.

–  Yes? Do you want to switch it on?

–  No, no. – I just thought that I have been walking many times besides the beach, here, on the Lake Michigan.

­– It is a nice beach. It was nice to walk there.

– Yes. I have been there many times and looked at the town, in the evening. I have looked at the lights of the scyscrapers. 

– The lights in skycrapers are beautiful. I also look at them often.

–  Yes. I have looked at the light in the aparments of skycrapers. And sometimes, I have just looked at a some lit window when the lights have been switched off. And I have thought that there is a people, some people, who did it. And there is a story behind him or her.

– Yes, like now when you switched it off and maybe some one saw it.

– Yes, exactly.

 Tuntui, että lähennyimme toisiimme ja vein kättäni peiton alla pitkin Ain selkää. Ai on kerällä ja painaa kyynärvarsiaan rintaani vasten. Painan Aita hellästi alaselästä ja toivon, että hän aukaisisi kyyrynsä ja painaisi vatsansa vatsaani vasten. Haluaisin niin kovin tuntea hänen vatsansa vatsaani vasten. Hän aukaisee rintaansa vasten olleet kätensä ja ottaa ympäriltäni kiinni. Painan Ain vatsan tiukasti vatsaani vasten, niin että napamme, ne jotka yhdistivät meidät joskus toisiin ihmisiin, yhdistääkin meitä nyt toisiimme.

Ain käsi liikkuu selässäni, se kulkee lapojani, nousee niskaani. Tunnen Ain sormet hiuksissani. Kasvomme ovat aivan lähekkäin toisiaan. Tulee suudelma, pieni kosketus huulilla, teemme sen heti uudestaan. Sitten täytyy vain olla, antaa aaltojen vaimentua.

Kohta on kuitenkin saatava taas uusi, janoan uutta kosketusta ja nyt, juuri sillä hetkellä kun huulemme ovat koskettamaisillaan toisiamme, raotan huuliani hieman ja haen kielen kärjellä Ain huulien väliä. Kohtaan siinä Ain kielen ja valahdan samalla hetkellä onnesta ja hyvänolon tunteesta aivan veteläksi. Jään värisemään paikoilleni silmät kiinni, onnellisesti pimeään, kohti Ain kasvoja hymyillen.

Vien taas kasvojani eteenpäin, tapaan Ain huulet ja painan nyt huuleni voimakkaasti vasten hänen huuliaan ja avaan suutani ja etsin hänen kieltään syvältä hänen suustaan ja tunnen sen kietoutuvan omana kieleeni ja kuinka koko vartalomme ovat kuin yhtiä suuria kieliä jotka alkavat tanssia ja kietoutua toisiamme vasten. Kukaan, ei kukaan tiedä, että olemme täällä kahden.