Tyttöjen tulo uimaan oli rannalla olijoillekin tapahtuma. Asko ajoi pölyisen pick-upinsa aivan veden ääreen. Tytöt loikkivat autosta ja lavalta pukukoppeihin ja järveen. Askokin tykkäsi käydä uimassa ja aloitti yleensä vesisodan tyttöjen kanssa. Tytöt pärskyttivät vettä isännän päälle. Asko sukelsi ja tarttui kirkuvia tyttöjä nilkoista. Asko tunsi kyläläisten paheksuvat katseet niskassaan, mutta kateuttaan ne katsoivat. Näitä vesileikkejä Asko ajatteli, kun piti runkoansa talvella kunnossa hiihdolla ja niukalla iltasyönnillä.

Nyt oli uimassa myös Mirva. Häneen Asko oli tutustunut muita tyttöjä paremmin ja oli poiminut kilpaakin tytön kanssa, kun tämä epäili, ettei Asko itse viitsisi poimia lainkaan.

Mirva pärskytti kovasti Askon päälle ja Asko säntäsi tytön perään. Mirva lähti juoksemaan rannalle päin, kääntyikin äkisti, mutta Asko tavoitti hänet vyötäisiltä kiinni. Mirva pyörähti ja yritti karata toiselta puolen ohi, mutta ei päässyt sieltäkään ja he kaatuivat molemmat veteen.

He nousivat. Vesi oli kastellut Mirvan hiuksia ja ne olivat pienellä laineella hänen ruskettuneilla olkapäillään. Kesä oli nostattanut nenänvarteen joitain pisamia. Mirvan kasvot olivat kauniit nuoren tytön kasvot. Tytön siniharmaat silmät katsoivat Askoa.

Asko ajatteli jälkeenpäin, että ei ollut kaukana, etteikö olisi vetäissyt tyttöä tiukasti itseään vasten. Niin meinasi tehdä, vetäistä itseään vasten, siinä uimarannalla kyläläisten edessä.

Ei tuo uimajuttu ja Askon puhelut Mirvan kanssa jääneet kuitenkaan huomaamatta. Oltiin pellolla. Laatikot loppuivat. Asko lähti hakemaan niitä lisää ja pyysi jotakuta tytöistä tulemaan mukaansa.

– Mirvahan se voi mennä, Asko kuuli jonkun tytöistä huutavan ja tälle tirskuttiin.

Tila oli heidän molempien nimissä. Vuosien mittaan asiat olivat järjestyneet niin, että Asko hoiti marjanviljelyn ja marjojen myynnin; Annu kotityöt. Tuntui, että aika tasan työt näin menivätkin. Tältä vuodelta poiminta oli loppunut. Tytöt olivat lähteneet. Horsmat olivat saaneet punaista väriä, kohta kultaantuisivat pellonreunan haavat. Ja pian lehti olisi irti, ja oltaisiin jo talven kynnyksellä.

Asko oli ottanut keväällä pystykorvan. Jäniskoira olisi ollut parempi, kun linnut oli melkein kaikki täällä päin rauhoitettu, kun taas jäneksiä oli pakettipelloilla runsaasti. Annukin ihmetteli kun Askoa metsästys oli alkanut kiinnostamaan. Mutta kaverikseen Asko sen koiran otti. Ei Asko ollut luonteeltaan metsämies.

Parinkymmenen kilometrin päässä kotoa oli Hanhipuronkorpien soidensuojelualue. Se oli erikoinen paikka, jossa virtasi useita pieniä puroja kuusimetsän keskellä. Maastomuodoiltaan alue oli tasaista ja tarkka suunnistus siellä oli liki mahdotonta. Puroja oli merkattu karttaan viisi, mutta kävellessä niitä oli vähän väliä, ne haaroivat ja painuivat välillä maan alle.

Riistaa alueella ei ollut, mitä nyt joskus hirviä siellä piilotteli. Alueen reunoilla oli lakan lehtiä ja jokunen iso marjakin, mutta syvemmällä korvessa ei ollut lakkoja eikä muitakaan marjoja. Sanoivat, että siellä ei ollut edes itikoita. Mutta kyllä siellä itikoita oli.

Sinne Asko nyt halusi, oli halunnut jo viikkoja. Asko oli ollut kipeänä, koko kesän, niin pirun kipeänä, lemmenkipeänä.

Asko pysäköi auton metsätien päässä olevalle levikkeelle ja päästi koiran autosta. Peni kierteli terhakkaasti parkkipaikkaa maata nuuskien. Tie oli tehty isolla koneella ja ojia tehtäessä oli nostettu kokonaisia puita juurineen ojan penkoille.

Komeista ojista huolimatta, tien vierusta oli vieläkin kostean pehmeä. Saapas painui pehmeään pintaan kun Asko kapusi ojan toista reunaa metsän puolelle. Peni kuului kiertelevän jo metsikössä.

– Lintu, perhana! Siipien havina kuului metsässä ja sitä säesti Penin haukku. Tuossahan olisi päässyt ampumaan, Asko harmitteli huonoa reagointiaan.

Asko käveli rivakasti. Parin tunnin kävelyn jälkeen Peni alkoi väsyä ja käveli aivan isännän perässä ja Asko sai sitä koko ajan varoa. He pysähtyivät pienen hakkuun laitaan. Asko istui kannolle, söi puolukoita. Peni joi maassa olevasta painanteesta ja Askokin hörppäsi siitä kourallaan.

Hanhipuronkorpien tummanpuhuva kuusikko oli heidän edessään. Puissa näkyi naavaa.

Heti tuli vastaan puro. Asko ylitti puron kaatunutta puuta myöten. Peni ei suostunut siitä tulemaan mutta koira löysi jonkun muun kohdan ja tuli Askon luo.

Tuli mukavan näköinen paikka. Siinä oli puro, josta sai kahvivettä ja siinä oli maahan kaatunut kelottunut kuusi, jonka oksia Asko karsi kirveellä nuotiopuiksi. Asko teki keittosalon vinoon painuneesta pienestä elävästä kuusesta. Nuotio syttyi hyvin kuivista oksista.

Asko paistoi makkaran ja keitti kahvit. Penikin söi leipiä ja makkaraa ja makoili nyt repun vieressä kuono käpälän päällä. Tuli vilkkasi Penin silmistä kun se katseli isäntää kulmien alta. Asko laitteli nuotioon lisää puita.

Asko aukaisi takkinsa rintataskun ja otti sieltä pahvikortin. Se oli Mirvan työkortti. Siinä oli Mirvan nimi, henkilötunnus, osoite ja verotuskunta. Asko laski Mirvan iän. Nuori se oli. Siinä oli myös Mirvan puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Kaikki oli kirjoitettu tytön kauniilla, selkeällä käsialalla. Asko tunsi surua, ikävää ja voimattomuutta. Hän laittoi kortin nuotioon.

Askolle ja Annulle syntyi toinen lapsi, Arttu. Viljelyalaa oli laajennettu. Poimijoille oli tehty kaksi uutta mökkiä.

Kevättalvesta alkaen Asko oli tuntenut levottomuutta. Kodinkoneosaton osaston pääty oli täynnä suuria televisioruutuja, joissa kaikissa näkyi musiikkivideo. Välillä videossa oli lyhyitä väläyksiä, joissa näkyi silhuettina miehen ja naisen rakastelua. Ensi kesänä tilalle olisi tulossa virolaisia poimijoita.

Oli varhainen aamu, kello oli puoli viisi. Pellolla oli usvaa. Penin pää pilkisti kopista. Aurinko paistoi keittiöön. Asko teki kylmälaukkuun eväitä. Annun työtähän tämä olisi, Asko ajatteli ja tunsi ärtymystä.

Asko antautui ajattelemaan, millaisia tyttöjä sieltä mahtaisi tulla. Tulijoista oli 19, enempi kuin koskaan. Poikia heistä oli kolme, loput nuoria naisia. Oli siinä pojilla oltavat, Asko ajatteli. Pojille Asko oli pystyttänyt huvilateltan rantapellolle.

Laiva oli jo satamassa, mutta ulos ei tullut ketään. Vähitellen ihmisiä alkoi purkautua. Asko uskoi erottavansa poimijoiden ryhmän ja otti tuulilasissa olleen kyltin, jossa oli tilan nimi ja meni linja-auton viereen seisomaan.

Käteltiin. Tavallisia nuoria ne olivat. Asko tunsi pettymystä, mutta oli toisaalta jotenkin helpottunut. Seuraavana päivänä tulisi vielä kaksi tyttöä, jotka Asko hakisi juna-asemalta omalla autolla.

Mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Asko kyllä katseli tyttöjä,  aika tavallakin. Hän osti peililasitkin, mutta ei kehdannut niitä pitää kuitenkaan, olivahan ne arvanneet. Kerran Asko kaatui ämpäriin, kun ei katsonut eteensä, ja siitä oli naurua.

Asko oli kehinyt mieleen suunnitelman. “Jos sen nyt toteutan niin onpa sitten pois mielestä kuleksimasta”, Asko perusteli itselleen.

Vanhan navetan ylisillä oli jonkin verran vanhaa kuivaheinää. Se pitäisi nakella alas. Navetan ylisille pääsi melkoisen jyrkkiä porrastikkaita navetan eteisestä. Olisi se homma ehkä pojille käynyt paremminkin, kun siinä joutui hangolla niitä heiniä siirtelemään, mutta ei tuo nyt suuri homma ollut kenellekään. Kiihtymystä tuntien Asko odotteli että yksi erityisen sinkeä tyttöä oli kaverinsa kanssa muista erillään ja meni sitten pyytämään heitä avukseen. Pihamaalla ei siinä ollut ketään ja Asko pääsi tyttöjen kanssa huomaamatta navettaan.

Asko ohjasi tukevamman tytön ensiksi portaille. Askon himoamalla tytöllä oli farkuista leikatut shortsit. Tyttö lähti kapuamaan toisen tytön jälkeen. Asko lähti nousemaan ja katsoi lähteltä, miten pakarat keikkuivat puolelta toiselle. Siinä se asia oli, ei se sen kummempi ollut, jota Asko oli jo kuukausia mielessään pitänyt ja suunnitellut. Kyllä Asko tunsi kasvojansa kuumottavan, onneksi vintillä oli hämärää.

Tuli syksy. Asko oli entistä enemmän omissa ajatuksissaan. Se vintin siivoamisasia vaivasi Askoa niin että joskus yölläkin valvotti. Toisaalta Asko oli myös tyytyväinen, että oli uskaltanut tehdä mitä oli tehnyt. Aina navetassa käydessään hän tunsi mielihyvää, kun katsahti vintin tikasaukkoon ja ajatteli tikkaita nousevia tyttöjä.

Ajatus seuraavasta kesästä tuntui painostavalta. Taasko se odotus keväällä, törmäily sankoihin ja kasvojen kuumottelut ja nämä syksyiset, vuosi vuodelta synkemmäksi käyvät mietteet. Asko alkoi tosissaan epäillä, jaksaisiko hän?

Sitten tuli muutos, yhdessä hetkessä se tuli. Se tapahtui liikennevaloissa. Askon taakse pysähtyi auto, jossa oli kaksi nuorta, mies ja nainen. Asko näki autossa olijat taustapeilistään. Luoja, kuinka hyvältä tuo nainen näyttää, Asko ajatteli. Asko tunsi vahvasti, että saada tuollainen nainen, se oli ainoa tärkeä asia mitä hänellä elämässään oli. Onnistui se tai ei, sitä kohti oli nyt alettava kulkemaan. Ja sen taipaleen ensimmäinen toimi oli ottaa ero Annusta.