Olen jo käynyt asuntoesittelyissä. Ne ovat vanhoja pieniä kerrostaloasuntoja kaupungin keskustassa. Minulla ei muuhun olisi varaakaan, mutta, minusta tuntuu, että juuri tuonne minä haluankin. Olen valmis jättämään kivitalomme ja haluan tuohon nuhjuiseen kerrostaloon kaupungin keskustaan, jossa on pieni piha, ei hissiä, kanaverkkoa olevat ullakokopit, saunavuoro kerran viikossa. Jo ajatellut, kuinka kävelisin pesuvälineet vadissa kylpytakissa saunavuorolleni.
Huoneistomaailman mies ei vain saanut ääneensä innostusta, kun esitteli asuntoa. Korjaustarpeita hän luetteli kuin syytekirjelmää oikeudessa. Toivoin, että hän olisi ollut hiljaa eikä olisi kulkenut perässäni.
Olin kiinnostunut hiljaisesta rappukäytävästä. Siellä oli suljettuja ovia, naapureita, joiden minulle mitään sanomattomat nimet näkyivät ovien nimikilvissä.
Parvekkeen seinästä oli irronnut rappausta, sieltä näkyi vastapäisen talon seinää ja aaltopeltistä pyöräsuojaa. Mutta tätä kohtaan tunsin lämpöä, sellaista lämpöä, jota en tuntenut omaan kotiini.
Halusin alkuun, yksin. Halusin yksinkertaisen television. Inhosin meidän suurta litteää televisiota. Ajattelin, kuinka katsoisin televisiota hämärtyvässä illassa. Minun täytyisi katsoa kauan ennen kuin voisin tehdä mitään muuta. Minun pitäisi katsoa itseni irti kuluneista vuosista.
Halusin tämän kerrostalon viileän, naarmuisen ja rosoisen kivilattian. Kirpputorilta ja kierrätyskeskuksesta ostetut kalusteet kävisivät hyvin, en ollut tolppajalkakeittiönpöydästämme ja moduulisohvastamme enää lainkaan kiinnostunut. Voisit puolestani tehdä niille mitä haluaisit, sinähän ne olit maksanutkin.
Halusin ostaa tarjouskorista tuotteita, joiden parasta ennen päiväys oli käsillä. En ymmärrä, miksi en saanut ostaa niitä kotiimme.
Voisin kutsua veljeni kylään. Sitä olen odottanut. Olisi ahdasta, mutta kuitenkin nyt tilaa. Voisimme panna patjoja lattialle. Veljen lapset voisivat olla kotonani rauhassa. Ei kalusteiden suojaamista tai lapsilta suljettuja huoneita. Päästäisin sisään Jehovan todistajat, avaisin oven yhteisvastuukerääjille, menisin yhtiökökoukseen, vaatteissa, joissa viihdyn. Menisin, taskussani messinkinen avain. Sellainen, jonka voi kopioida vitosella jokaisessa suutarissa. Silti sinä et sitä ikinä saisi.