Ruoka oli syöty ja astiat tiskattu. Jan oli ottanut edellisenä iltana avatun viinipullon jääkaapin päälle lämpenemään ja vei sen nyt ulos. Hän tuli takaisin sisälle ja otti kaksi viinilasia.

Jan istuutui. Pöytä ja tuolit olivat raidallisessa telttakatoksessa, joka oli pystytetty vaunun eteen. Hän kaatoi itselleen viiniä.

Aurinko oli jo laskemassa. Auringon säteet pääsivät paistamaan Janin istumapaikalle. Puissa oli kellertäviä valopaikkoja ja aurinko häikäisi huoltorakennukselle käveleviä. Paras kesä oli tänä vuonna vasta nyt, elokuussa. Näin oli joinain kesinä, tämäkin toistui säännöllisesti.

Jan muisti, kuinka hän ensimmäisellä kesälomallaan, taloon viimeksi tulleena nuorena työntekijänä, sai parhaat lomailmat. Se oli yksi elämän onnistumisista.

Leirintäalueelle tulee vanha matkailuauto. Se on Mercedes Benz 319. Autolla on ikää ainakin 30 vuotta. Autossa istuu mies ja nainen. Takaikkunoihin oli laitettu verhot.

Auto alkaa peruuttaa paikalle, jota Jankin oli käynyt katsomassa, mutta todennut maan saviseksi. Mies peruuttaa, ottaa eteen ja peruuttaa uudestaan. Siihen ne yrittää.

Ovi aukeaa, nainen nousee autosta. He keskustelevat. Nainen kävelee auton taakse, tai tyttöhän tuo vasta on, farkkushortseissa. Mies peruutttaa. Tyttö näyttää kädellään vaisusti merkkiä. Auto pysähtyy. Moottori sammuu, nytkähtää  vielä jälkikäynnissä. Jan ottaa viiniä.

Aurinko on nyt kokonaan laskenut. Margit on tullut tuoliinsa istumaan ja laittanut pöydälle kynttilän. Margitin lasissa on hieman viiniä.

Taivas on toiselta, luoteiselta reunalta punainen ja toiselta, kaakon kulmalta sinertävän vihreä. Lehvästö näkyy mustana, liikkumattomana taivasta vasten. Leirintäalueella on runsaasti suuria puistolehmuksia. Rannassa oli tervaleppiä. Se on muhevan, hyötyisän maan merkki.

Nuoriso kantoi äsken puita grillikatokselta ja nyt he ovat tehneet hiiligrilliin nuotion.

– Eikö tuo ole kiellettyä, Margit sanoo ja katsoo miestään, odottaen hyväksyntää, kommenttia, jotain.

Jan on kuitenkin hiljaa, ei näe nyt tarpeelliseksi sanoa.

Tyttö ja mies ovat menneet huoltorakennukselle eväskorin kanssa. Mies on isokokoinen, huonoryhtinen. Hänellä oli pitkä, kihara, punertava tukka. Ne olivat ulkomaalaisia. Mies on isojalkainen; ja tyttö nuori ja joustava, Jan ajatteli.

Ne ovat olleet siellä jo tunnin verran. Jan ajatteli, että katsoo vielä, kun tulevat takaisin ja menee sitten käymään WC:ssä. Hän kaatoi puoli lasillista. Reilu lasillinen verran siihen vielä jää, Jan arvioi pulloa. Jan katsahtaa ylös, ja juuri silloin lokin silhuetti on siinä.

– Haetkos sinä milloin sitä vettä, Margit kysyi vaunusta. Jan ei sanonut mitään, ynähti kuitenkin. Kyllä haettaisiin.

Jan valvoi tavallista myöhempään. Oli jo pimeää ja kynttilän liekki valaisi pöytää ja heijastui hajonneena katoksen muovi-ikkunasta.

Savikkoon asettuneen matkailuauton ovi oli auki. Hän seuraili tyttöä ja miestä. Heillä oli pieni radio ulkona pöydällä. He järjestivät vuoteita ja olivat ripustaneet pyykkinarun, jossa oli pyyhkeet. He joivat olutta, tyttökin joi. Eikö tuo liene alaikäinenkin, Jan ajatteli. Jan päätti lähteä nukkumaan.

Jan heräsi. Täytyi käydä vessassa. Jan sytytti pienen led-lampun, jonka katkaisin oli sängyn vieressä. Se oli hankinta tätä matkaa varten. Margit nukkui, kuorsasi, taskulamppu vieressä. Tuo taskulamppu on vanha, ainakin 30 vuotta, Jan ajatteli ja sovitti puutarhakenkiä jalkoihinsa.

Jan tuli pihalle. Nyt vasta oli kunnolla pimeää. Kynttilä paloi vielä. Matkailuauton sisältä näkyi valoa. Verho oli vedetty kiinni. Valo vaihteli nopeasti niin kuin silloin kun katsotaan televisiota. Jan lähti WC-rakennukselle.

Grilliporukka oli yhä valveilla. He istuivat tiiviinä ryhmänä pöydän ääressä. Tuli grillissä kyti vielä. Pöydällä oli pulloja. Siinä oli poikia ja tyttöjä. Nuoria ihmisiä noista pienistä teltoista tästä nurmelta, valvovat myöhään yöhön, juttelevat, reisi koskettaa reittä.

Valo WC-rakennuksen ulkopuolella paloi yössä kirkkaana. Se valaisi puiden runkoja ja lehvästöt näkyivät valon kohdalla vihreinä. Sora alkoi ratista, kun Jan astui nurmelta WC-rakennukselle vievälle tielle.

Jan meni sisään WC-rakennukseen. Matkailuauton mies oli pesupuolella. Pesi hampaita, tukan pörröään peilistä tuijottaen. Suuri kulunut meikkilaukku resotti aukinaisena ja pursuilevana penkillä.

Jan heräsi ja huomasi, että Margit oli jo jalkeilla, oli laittanut jo kahvia. Kuului lokkien ääniä. Jan katsoi kelloa. Se oli seitsemän. Halpa, muovinen kello.

Jan ajatteli mitä perittävää heiltä jäisi. Asunto-osake ja jonkin verran rahaa; muutamia kirjoja ehkä Niklas ottaisi. Mihin kaikki tavarat pantaisiin?

Margit ja Jan söivät aamupalaa. Margit oli hakenut leirintäalueen kioskista tuoreita sämpylöitä. Heillä oli kinkkua, kurkkusiivuja, kahvia ja tuoremehua. Syönnin jälkeen Margit tiskasi. Jan ajoi parran. Matkailuautolla oli yhä hiljaista.

– Haetkos sinä sitä vettä sitten kun olet ajanut tuon parran? Margit sanoi.

Jan oli WC-rakennuksella kun tyttö tuli sinne. Hänellä oli vain pikkuhousut jalassa ja päällään suuri hihaton paita, jossa oli koripallon kuva. Rintojen kukkuloiden päällä luki WISCONS UNIVERSITY.

Jan tervehti vaistomaisesti, mutta ääni jäi hiljaiseksi ja tyttö ei tervehdystä huomannut. Kun tyttö kääntyi naisten puolelle, suuresta hiha-aukosta pilkahti kaari kiinteää rintaa.

Jan jäi seisomaan WC-rakennuksen ulkopuolelle. Hän ei halunnut mennä pois. Sisältä alkoi kuulua suihkun ääntä.

Jan luki rakennuksen seinässä olevasta infokartasta että toinen WC-rakennus sijaitsi vastaanottorakennuksen vieressä. Muuta luettavaa ei ollut.

WC-rakennukselle tuli ihmisiä, siivoojia, nuoria tyttöjä nuokin. Jan lähti raskain askelin takaisin  vaunulle.

Oli iltapäivä. Jan ja Margit olivat syöneet. Margit tiskasi. Jan istui ulkona. Tyttö oli mennyt pesulle, taas pyyhkeen kanssa. Vähän ajan päästä menisi mieskin. Jan tiesi kyllä.

– Sitä tyttöäkö se taas vahtaa. Anna sen jo olla, vanha ukko. Hae nyt sitä vettä.